Itsenäisyyden perusta

Itsenäinen kansa kunnioittaa esi-isiään ja heidän kulttuuriaan. Suomalaiset ovat tämän unohtaneet tai erehtyneet luulemaan vierasta kulttuuria omakseen. Näin meidät on masennettu globalisaation myllyyn joka jauhaa meistä tatinaa josta pirukaan ei ota selvää.
Media tyrkyttää korviin ääntä jossa ei ole mitään järkeä. Siitä mölystä muodostuu kuitenkin tietämyksemme. Rehellisesti sanoen Suomessa ei ole pitkään aikaan ollut mitään kansallista omaisuutta kulttuurin alalla ja muukin omistus on velkaa.
Rappio alkoi Ruotsin ristiretkistä. Roomalaiskatolinen uskonto tuhosi oman kulttuurimme lännessä ja kreikkalaiskatolinen idässä. Näistä vieraista ja oudoista asioista suomalaiset eivät ole päässeet eroon vaan ovat unohtaneet juurensa lähes täysin. Jotkut jopa ylpeilevät tällaisella.
Kun tiede on todistanut nuo uskonnot valehteluksi niin miksi meidän suomalaisten pitää edelleen kumartaa niitä? Miksi emme kunnioita niiden sijaan esi-isiemme oikeaa suhtautumista elämään? Kukaan ei sitä enää estä eikä siitä rankaise. Jopa EU:ssa on uskonvapaus.
Ihmetyttää kovasti noiden uskovaisten toiminta. Mikä oikeus heillä on painostaa muita? Miten he voivat puhua itsenäisyydestä kun toimivat kuitenkin sitä vastaan? Kannattaisi tämänkin puolueen miettiä perusasioita ennen puheita. Ristiriitainen ajattelu johtaa häviöön,uskottavuus kärsii.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


epäuskoinen kirjoitti:

Itsenäinen kansa kunnioittaa esi-isiään ja heidän kulttuuriaan. Suomalaiset ovat tämän unohtaneet tai erehtyneet luulemaan vierasta kulttuuria omakseen. Näin meidät on masennettu globalisaation myllyyn joka jauhaa meistä tatinaa josta pirukaan ei ota selvää.
Media tyrkyttää korviin ääntä jossa ei ole mitään järkeä. Siitä mölystä muodostuu kuitenkin tietämyksemme. Rehellisesti sanoen Suomessa ei ole pitkään aikaan ollut mitään kansallista omaisuutta kulttuurin alalla ja muukin omistus on velkaa.
Rappio alkoi Ruotsin ristiretkistä. Roomalaiskatolinen uskonto tuhosi oman kulttuurimme lännessä ja kreikkalaiskatolinen idässä. Näistä vieraista ja oudoista asioista suomalaiset eivät ole päässeet eroon vaan ovat unohtaneet juurensa lähes täysin. Jotkut jopa ylpeilevät tällaisella.
Kun tiede on todistanut nuo uskonnot valehteluksi niin miksi meidän suomalaisten pitää edelleen kumartaa niitä? Miksi emme kunnioita niiden sijaan esi-isiemme oikeaa suhtautumista elämään? Kukaan ei sitä enää estä eikä siitä rankaise. Jopa EU:ssa on uskonvapaus.
Ihmetyttää kovasti noiden uskovaisten toiminta. Mikä oikeus heillä on painostaa muita? Miten he voivat puhua itsenäisyydestä kun toimivat kuitenkin sitä vastaan? Kannattaisi tämänkin puolueen miettiä perusasioita ennen puheita. Ristiriitainen ajattelu johtaa häviöön,uskottavuus kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu