Perussuomalaisten kokouksessa käsirysy

O J

Samaa menoa kohta eduskunnassa?

Perussuomalaisten erimielisyydet kärjistyivät käsirysyksi puolueen paikalliskokouksessa viime torstaina. Paikalle puhumaan kutsutun Helsingin piirisihteerin Jussi Ristilän puheet eivät miellyttäneet Kontulan osastoaktiivia Petri Haapasta, joka yritti poistaa Ristilän kokouksesta. Ristilä teki pahoinpitelystä rikosilmoituksen.

Perussuomalaisten Helsingin piiriyhdistyksen puheenjohtaja Arto Välikangas on tietoinen pahoinpitelystä. Hän tuomitsee tapauksen. Välikankaan mukaan pitkään jatkuneet erimielisyydet koskivat sitä, keiden henkilöiden pitäisi olla piirin johdossa.

- En itse ollut paikalla, mutta olen kuullut muun muassa Jussi Ristilän kertomuksen tapauksesta. Aika uskomatonta, että ruvetaan väkivaltaisiin toimiin. Jos tiedot pitävät paikkaansa, kyseessä on selvä pahoinpitely, Välikangas sanoo.

Jussi Ristilä kertoo, että Kontulan PS-foorumilla oli kireä tunnelma. Yleisöstä huudeltiin muun muassa "Ristilä hiljaa". Lopulta Ristilään käytiin kiinni takaapäin.

- Ainakin kaksi niitä oli. Muita en ehtinyt huomata kuin (puheenjohtaja) Haapasen, Ristilä kertoo.

Haapanen piti Ristilän puhetta provokaationa, josta hän hermostui ja halusi poistaa tämän tilaisuudesta.

- Sain oven suuhun asti. Siinä teki feikkihomman. Rupesi teutaroimaan ja heittäytyi selälleen siihen lattialle, Haapanen sanoo,

Puheenjohtaja Välikangas aikoo olla yhteydessä Kontolan osastoon. Muu selvitys jää poliisille.

- Ei tässä lähtökohtaisesti ruveta vartijoita hankkimaan kokouksiin, Välikangas sanoo.

40

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei näin

      Sitä se on, kun ei ole aatteita vaan pelkkää henkilökohtaista pyrkyryyttä.

      Kusetetaan kansaa ja kerätään henkilökohtaisia etuja. Siinä on persupuolueen keskeinen toimintastrategia.

    • rthrth

      Voiko muuta edes odottaa? Näemme saman kohta eduskunnassa valitettavasti.

      • SMP:läinen yhä

        Soinilla ei ole enää minkäänlaista otetta puolueestaan. Eduskuntaryhmäkin kävelee Soinin yli mennen tullen. SMP:n kohtalo odottaa pSS:ää.


      • Hollituvan meininki

        "Näemme saman kohta eduskunnassa valitettavasti."

        Perussuomalaisten ansiosta istuntoihin tulee uutta vauhtia ja potkua! Saadaan kansa kiinnostumaan taas parlamentaarisesta päätöksenteosta, sano.


    • de ja vu

      Kyse ei ole siitä hajoaako PS vaan milloin hajoaa.

      • soinismi on sairaus

        peruSS - puolue mutapainin ystäville.


      • Ottakaa pojat mallia

        Annetaan nyt poikien ensin tapella tarpeeksi. Kyllä ne sitten eroavat omiin puolueisiinsa, joissa on yhteinen näkemys ja kaikkein oikein usko asioiden hoitoon. Sitten ei enää tarvitse tapellakaan.
        Sitä ennen kokouksiin pitänee hankkia jonkinlaiset järjestysmiehet, sellaisiahan on käytetty monissa diktatuurimaissa. Oliko Romaniassakin sellainen järjestö kuin Securitate, jolla oli hyviä järjestysmiehiä. Romaniassa kaikki pidettiin kurissa. Ottakaa pojat mallia Nicolae Ceauşescun hallitsemasta Romaniasta, se oli hyvä maa, jossa ihmiset elivät kuin paradiisissa!


      • Nooh pieni nujakka:.
        Ottakaa pojat mallia kirjoitti:

        Annetaan nyt poikien ensin tapella tarpeeksi. Kyllä ne sitten eroavat omiin puolueisiinsa, joissa on yhteinen näkemys ja kaikkein oikein usko asioiden hoitoon. Sitten ei enää tarvitse tapellakaan.
        Sitä ennen kokouksiin pitänee hankkia jonkinlaiset järjestysmiehet, sellaisiahan on käytetty monissa diktatuurimaissa. Oliko Romaniassakin sellainen järjestö kuin Securitate, jolla oli hyviä järjestysmiehiä. Romaniassa kaikki pidettiin kurissa. Ottakaa pojat mallia Nicolae Ceauşescun hallitsemasta Romaniasta, se oli hyvä maa, jossa ihmiset elivät kuin paradiisissa!

        .

        pieni nyrkkitappelu vain puhdistaa ilmaa

        .


      • Hollituvan meininki
        Nooh pieni nujakka:. kirjoitti:

        .

        pieni nyrkkitappelu vain puhdistaa ilmaa

        .

        Uimis vähän purki paineita. :-)

        Mukavaa muuten, että vanha kunnon Helsingin piiri on jälleen otsikoissa... En ole Välikankaastakaan aikoihin kuullut mitään. Vaalikampanjasakin taisi vetää ihan kuin sammutetuin lyhdyin.


    • kepuli/pangolla!

      Vituttaako, kun sait kenkää, kun puoluetuki pieneni. Joudut etsii oikeita töitä?
      Alahan marssia myllyyn tukiaispelle!

    • Ryhdistäydy Soini

      Äänestin Persuja ja alkaa pikkuhiljaa kaduttamaan. Soini on osoittautunut lampaaksi, joka ei omiaan pysymään ruodussa. Jos oma väki alkaa käyttämään väkivaltaa omiaan kohtaan, niin ollaan todella hukassa. Oppositio on oikea paikka tällaiselle huligaani laumalle. Soini taisikin olla vaan suuri kupla, ei jytky! Luulin, että porukat ovat tosissaan ajamassa asioita, eikä pelkästään hämmentämässä. Jalpallossa näitä kutsutaan huligaaneiksi. Mitään päämäärää ei ole, ainoastaan aiheutetaan epäjärjestystä ja hämmennystä. Ensi vaaleissa palaan taas normaaliin arkeen, jossa väkivalta ei ole tärkein neuvotteluase. Suomen parlamenntti ei ole duuma, jossa asioita ratkotaan nyrkein. Olen todella karvaasti pettynyt Timo Soinin tapaan hoitaa asioita. taisi tulla liian suuret saappaat liian nopeasti. Ryhdistäydy!

      • valehtelet?

        Karkera kepusika valehtelet?


      • Vihajytky

        Persut voittivat VIHAVAALEISSA. Persut voittivat VAALIVIHAN vallitessa. Sattumaa?


      • Ryhdistäydy Soini
        valehtelet? kirjoitti:

        Karkera kepusika valehtelet?

        Kepusika???? En äänestäisi Kepua mistään hinnasta. Kylmä totuus on se, ettei asiat ole menneet niin, kuin piti. Soudetaan ja huopataan edestakaisin ja mitään ei saada aikaan. omat jyrää ,Soinin julkisesti ja se ei edistä puolueen neuvotteluasemia. Timo Soini ei ole enää puolueensa suvereeni johtaja. hyvä johtaja olisi briiffannut porukkansa etukäteen säännöistä, ettei tarvitse ohjeistaa nolosti jälkikäteen. Tämä on faktaa johon sinun ei kannata kahden sanan lauseilla paljoa piipittää.


      • Olet säälittävä
        Vihajytky kirjoitti:

        Persut voittivat VIHAVAALEISSA. Persut voittivat VAALIVIHAN vallitessa. Sattumaa?

        Eikö löydy isompia kirjaimia, jotta voisit tuoda vihasi määrän paremmin esiin? Olet säälittävä raukka.


      • turiskila
        Ryhdistäydy Soini kirjoitti:

        Kepusika???? En äänestäisi Kepua mistään hinnasta. Kylmä totuus on se, ettei asiat ole menneet niin, kuin piti. Soudetaan ja huopataan edestakaisin ja mitään ei saada aikaan. omat jyrää ,Soinin julkisesti ja se ei edistä puolueen neuvotteluasemia. Timo Soini ei ole enää puolueensa suvereeni johtaja. hyvä johtaja olisi briiffannut porukkansa etukäteen säännöistä, ettei tarvitse ohjeistaa nolosti jälkikäteen. Tämä on faktaa johon sinun ei kannata kahden sanan lauseilla paljoa piipittää.

        Ryhdistäydy Soini nim. Soinilla oli selkärankaa jäädä pois hallitus neuvotteluista, kun Portugalin tukipaketti menee huomenna ilmeisesti läpi eduskunnassa takin kääntäjien demarit ja vas. liiton tuella. Minusta molempien vasemmistopuolueiden toiminta tukipaketti asiasssa on lähellä raukkamaista äänestäjien pettämistä. Vielä ihmetellään miksi äänestys vilkkaus jää alhaiseksi.


    • akat litsS lätsS
      • Nyt kelpaa

        Miksi pitäisi tuomita sellainen, jolla ei ole itsensä kanssa mitään tekemistä. Internetistä on saatavana ihan opetusmateriaalia tähän tarkoitukseen. Miksi yhtäkkiä tällaista pyydetään Persuilta? Persuthan ovat maahanmuuttokriittisiä olleet aina, eikö se riitä?


      • Paavi Timo

        Soinilaiset eivät tuomitse naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vaan persut tuomitsevat uhrin mahdollisen abortin.


      • Naisten puolesta
        Paavi Timo kirjoitti:

        Soinilaiset eivät tuomitse naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vaan persut tuomitsevat uhrin mahdollisen abortin.

        Paavi Soinin käsitys naisen asemasta muistuttaa takapajuisimpien islamilaisten maiden vastaavaa.

        Persut haukkuvat islamia pedofiliauskonnoksi, mutta katolilaista pedofiliauskontoa ei persuissa kritisoida. Paavinuskoinen puheenjohtaja on sen kai kieltänyt.


      • V...u tota asennetta
        Naisten puolesta kirjoitti:

        Paavi Soinin käsitys naisen asemasta muistuttaa takapajuisimpien islamilaisten maiden vastaavaa.

        Persut haukkuvat islamia pedofiliauskonnoksi, mutta katolilaista pedofiliauskontoa ei persuissa kritisoida. Paavinuskoinen puheenjohtaja on sen kai kieltänyt.

        Naisten asema on Soinilaisessa valtakunnassa paljon parempi, kuin esim. muslimimaissa. Oppia naisten hakkaamisesta saa ihan videoina youtubesta. nainen päättää aina itse abortistaan, se on selvä. Soinilla voi olla henkilökohtainen mielipide asiasta, muttei se ole puolueen. Naisten hakkaaminen on syyttäjän asia. Laki tuomitsee kaikkien pahoinpitelyn yksiselitteisesti, ei siihen tarvita Persuja erikseen. Miksette kysy, miksi ei Suomessa asuvat muslimit tuomitse naisten hakkaamista yksimielisesti? Siksi ette kysy, koska kyse on pelkästään Perussuomalaisten pilkkaamisesta.


      • V...u tota asennetta
        Paavi Timo kirjoitti:

        Soinilaiset eivät tuomitse naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vaan persut tuomitsevat uhrin mahdollisen abortin.

        Naisten asema on Soinilaisessa valtakunnassa paljon parempi, kuin esim. muslimimaissa. Oppia naisten hakkaamisesta saa ihan videoina youtubesta. nainen päättää aina itse abortistaan, se on selvä. Soinilla voi olla henkilökohtainen mielipide asiasta, muttei se ole puolueen. Naisten hakkaaminen on syyttäjän asia. Laki tuomitsee kaikkien pahoinpitelyn yksiselitteisesti, ei siihen tarvita Persuja erikseen. Miksette kysy, miksi ei Suomessa asuvat muslimit tuomitse naisten hakkaamista yksimielisesti? Siksi ette kysy, koska kyse on pelkästään Perussuomalaisten pilkkaamisesta.


    • Hollituvan meininki

      "Perussuomalaisten erimielisyydet kärjistyivät käsirysyksi puolueen paikalliskokouksessa viime torstaina. Paikalle puhumaan kutsutun Helsingin piirisihteerin Jussi Ristilän puheet eivät miellyttäneet Kontulan osastoaktiivia Petri Haapasta, joka yritti poistaa Ristilän kokouksesta. Ristilä teki pahoinpitelystä rikosilmoituksen."

      Heh heh, Uimis on aina Uimis.

      • tukiaispelle?

        Mistä tukiaisilla elelevä pelle olet tyytyväinen? Keskustan vaalitappiosta?


      • Hollituvan meininki
        tukiaispelle? kirjoitti:

        Mistä tukiaisilla elelevä pelle olet tyytyväinen? Keskustan vaalitappiosta?

        Pardon? Ei jummarra.


      • kuin kepuilla!
        Hollituvan meininki kirjoitti:

        Pardon? Ei jummarra.

        Kuin kepuilla tukiaisriehassa!


    • Niinpä niin

      Mitä persu tekee? Vihaa. Ja jos lähistöltä ei satu löytymään maahanmuuttajaa, homoa, hurria tai naista, peruSS-vihan kohteeksi kelpaa vaikka toinen persu. Pääasia, että läski tummuu!

      • toista sinä

        Hyysärinä sinä tuotat varkaita, että lompsat häviää taskuista jo sunnuntai päivänäkin. Oletko ylpeä?


      • Vihaappa kunnolla

        Kirjoituksesi pursuaa vihaa. Käytät huutomerkkejä ja SS-merkkiä. Onko sinun vihasi jotenkin parempaa vihaa? Koska perussuomalaiset ovat alkaneet vihata naisia? En ole moista huomannut. Tuntuu vastenmieliseltä tällainen vihakirjoittelu, jolle ei ole mitään perusteluja. Lyly Rajala Kokoomuksesta on mielestäni käräjillä, koska ei kunnioita naisia. Onko sinulla hänestäkin joku hyvä vihakirjoitus, jos on, niin laita ihmeessä tulemaan. Ilkka Kanerva ja Matti Vanhanen ei kumpikaan oikein kunnioittanut naisia. Kumpikaan ei ole Perussuomalainen, muttet heistä kirjoita alatyylisesti. Antti Kaikkonen lähetteli eikkotasoisia viestejä vieraalle naiselle, löytyisikö kommentteja hänestä. Suomen poliittisesta eliitistä löytyy paljon naisten halveksijoita, mutta he eivät ole Perussuomalaisia. Alapäähuumori, vihjailut, pienet koskettelut, julkinen flirtti jne. Omaan kokemukseeni perustuen Kokoomus ja Kepulaiset harrastavat näitä eniten. Vrkansapuolesta hymyilevä nainen saattaa itkeä kotonaan tätä törkeää loukkaamista. Ei kaikki halua olla tällaisessa keskiössä, vaan kokevat sen alentavana, pelottavana ja loukkaavana.


    • kielokello

      Puolueensa näköiset "pojat" , kapakoiden "kasvatit" kahinoivat .... mitä muuta voisikaan odottaa!

    • jabe kabe

      Monella persulla on rikollinen tausta. On heille siis luonnollista että ratkotaan ongelmat nyrkillä

      • voi j.....s

        Mites Kokoomus, samoin siellä. kaikki eivät ole kärynneet vielä.


    • KPS on välittömästi

      eroitettava Helsinpiirin osastoista. Moiselle käytökselle ei saa antaa tilaa, eikä tuollaisia kriminaaleja suojella. Kontulan osasto on ehdottomasti eroitettava perussuomalaisesta puolueesta ja helsingin piirijärjestöstä. Haapanen ja muut vst ovat aikaisemminkin aiheuttaneet kielteistä julkisuutta helsingin piirille, joten anteeksi anto ei ole suotavaa.

      Samaa rekkalointia oli jo 2006 aikana ja sen jälkeenkin moista on ilmennyt nimenomaan Kontulan osaston suunnalta. Pyrkyryyksiä on, muttei kannatuksia, niin silloi aletaan meuhkaamaan. Piirin puheenjohtajan on otettava nyt tiukka kanta ko. asiaan ja keskusteltava Soinin kanssa asian siten läpi, ettei ko. osasto enään sotke asioita yhtään enempää..

    • Olan nähnyt
    • No oikeesti

      mitä Haapasen tasoiselta luuserilta voi odottakkaan. Ko. hemmo on aina luullut itsestään liikoja ja vain sen vuoksi että kieli 60 senttiä syvällä ollut Soinin ahterissa ja sitä kautta luullut saavansa jotain merkitystä itselleen. Koko osasto onenemmän kuin luupin alle asetettva joukkio, joilla harvalla on asiat ihan ns. hanskassa,.

      Jos eri piirien osastoja käytäisiin läpi tiheällä seulalla, niin Kontulan jengi olisi jokseenkin alarappusilla. Osaamista saati "puhtautta" on kaiveltava todella isolla tikulla jos sitä aikoo löytää.

      Tuolla aikaisemmin joku kirjoittaja vaati koko Kontulan osaston eroittamista puolueesta ja piirijärjestöstä. Se olisi ihan oiken tehty ratkaisu, sillä mitä arvoa tuollaisilla osastoilla on, jonka puheenjophtaja käy piirisihteerin kimppuun ja muun jäsenistön taustat onenempi tai vähemi kyseenalaistettavia.

      Eikös puheenjohtaja Soini ole sanonut, ettei suojakilpiä anneta kellekkään joilla on jotain feelua olemassa. oli kyse sitten rasismiin tai muuhun kriminilisoitavaaan toimintaan.

      Haapasen kohdalla tuo pitäisi olla erityisen merkitysellinen määritelmä.

    • Kontulan kundi

      Klonkku teki itsestään näkyvän, jota muutoin hän ei olisi. Kontulankaaren sössön mikään erikoisuus, ei ole erikoisuus, sillä ko asujaimisto on yhtä samaa erikoistumista.

      On jokseenkin erikoista, että Haapanen ja kumpp. olettavat että ihmiset ovat pelkästään kusetettavia ja siten mm.sosiaalisesti alennettavissa. Persujen menttaliteetti kun on asetettaa ihmiset kategorioihin ilman että kysyvät mitä mieltä ihmiset itse ovat moisesta asettelusta.

      Pitänee kysyä, että mitä Petri Haapanen ja KPS (Kontulan perussuomalaiset) ovat tehneet Helsingin saati Kontulan eteen?

    • Baaristaherännyt pSS

      Mistä tietää, että baarissa on menossa persujen kokous? Sieltä kuuluu raju lättyjen lätytys!?

    • Jussi has a gun

      Halla-aholla on ase. Täytyykin varoa tätä sivaria!

    • pitämi

      Niin sitä pitää.

    • peruSS litsS lätsS

      Kunnonkansalaiset kiertävät persukokoukset kaukaa. Kuka tahansa voi saada vihapoliitikolta lättyynsä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4147
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3387
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1765
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1623
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1403
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      906
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe