Unohtaako vai ei

Hah, ei ole mitään järkeä ihastua näin tuntemattomaan mieheen. Muutaman kerran nähtiin, en edes nimeäsi tiedä. Ainoa keskustelummekin sisälsi ehkä viisi sanaa. En vain saanut susta silmiäni irti. Olit sen näköinen, josta pidän. Mä en tiedä oletko koko maailman mielestä komea, mutta mun silmääni sä olit söpö. Ensimmäinen asia, jota ajattelin sinut nähtyäni, että tahtoisin silittää otsatukkaasi. Se ajatus mielessäni menin istumaan ja etsin sut silmiini ja jäin katsomaan.

Sä olit niin kyllästyneen näköinen, sellainen "maansa myynyt, eikä jaksa kiinnostaa". Tuijotin vain, kun en muutakaan osannut ja sä katsoit takaisin. Sun ilmeesi oli epäuskoinen. Mietit selvästi miksi katson. Mä katsoin silti, en vaan saanut käännettyä katsettani pois, mä pidin siitä mitä näin. Sun ilmeesi kertoi ujoudesta ja epävarmuudesta, miehestä, joka epäili, että sitä kusetetaan. Mä huomasin haaveilevani sun kasvojen silittämisestä ja siitä että näkisin sun hymyn joskus. Saisin silittää sun kasvoiltasi pois kaikki sen huolet ja murheet.

Nyt mä en ole nähnyt sua pitkään aikaan. Viimeksi kun nähtiin sä hait jotakuta katseellasi ja mä pelästyin. Mä pelästyin, että se ketä haet ei ole minä. Olisin joutunut luopumaan kaikista unelmistani sua kohtaan. Mä näin sun hymyilevänkin silloin. Pidin siitä hymystä paljon. Se aiheutti melkein rytmihäiriötä. Mä siis kävelin pois, koska olen raukka. Saamaton, onneton ääliö. Mitä jos se oli minä jota etsit.

Mä en tiedä edes sun nimeäsi, etkä sä mun. Mulla ei ole kuin meidän tiiviit tuijottavat katseemme, ei mitään muuta. Mä en tiedä missä sä olet ja miten sut näkisin taas. Et ole ollut siellä missä sua olen tähän asti nähnyt, vaikken mäkään ole kyennyt siellä olemaan nyt niin paljon. Ehkä mun täytyy sanoa hyvästit sulle, meidän kohtaamisemme olivat kai tässä. Susta unelmoiminen vain on saanut mut hymyilemään paljon. Ajatus meistä on tehnyt musta onnellisen, etenkin nyt kun mun elämässä on ollut niin vähän asioita tekemässä siitä onnellista.