Lihavuus + rusketus

turhuuksien turhuus

Olen "hieman" isokokoisempi nainen, 160/104.
Olen nyt muutaman kesän miettinyt, että ruskettuvatko lihavat ihmiset?
Tiedän, kysymys on ehkä hieman typerä.
Mutta minä en rusketu. Ja kyllä, tiedän senkin että tämä asia on varmasti yksilöllinen. Mutta kun minulla on suurin osa ylimääräisestä jaloissani. Kädet ja kasvot ruskettuvat, mutta jalat eivät. En piilotele jalkojani kesäisin. Olen sellainen kuin olen. Otan rannalla aurinkoa ja kotona omalla pihalla. Ja jalat ovat paljaana, mutta aurinko vain ei tartu jalkojeni ihoon.

Ruskettutteko te muut jotka omistatte ylimääräisiä kiloja ja makkaroita?

12

684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dibbis

      Kyllä mä rusketun :). Ihan jaloistakin, mutta kyllä se auringonottoa vaatii.

    • no...

      Minä päivetyn jonkin verran, mutta rusketun aika heikosti. Ja näin on ollut ihan lapsesta saakka, joten kiloilla tuskin on merkitystä.

    • jkljghjgjhghj

      Eihän tuohon mitään perustelua ole miksi lihava ei ruskettuisi. Toki vatsamakkaroiden väliin voi jäädä vaaleita kohtia.

    • Saattaa olla perää

      Periaatteessa voisi kuvitella, että lihavalla ihmisellä iho on venynyt ja pigmenttiä tuottavat melanosyyttisolut ovat sen takia harvemmassa kuin hoikalla ihmisellä. Väri jää siis vaaleammaksi, vaikka pigmenttiä olisi iholla yhtä paljon. Aivan sama kuin levittäisi esim. neliön alalle tarkoitetun maalin kahdelle neliölle. Vaaleaksihan se jää. Mutta tämä oli vain omaa pohdintaani. En tiedä mikä on totuus. Käsittääkseni kuitenkin noita melanosyyttisoluja on kaikilla vain tietty määrä, eikä niitä tule lisää ihon venyessä.

      • fghdfggfgdfgdf

        Ei kai ihosolut veny lihotessa tai ainakaan jää venyneiksi? Asia erikseen jos muodostuu arpikudosta, se ei varmasti rusketu samoin.


      • Venyy ja paukkuu
        fghdfggfgdfgdf kirjoitti:

        Ei kai ihosolut veny lihotessa tai ainakaan jää venyneiksi? Asia erikseen jos muodostuu arpikudosta, se ei varmasti rusketu samoin.

        No kuinkas se lihavan iho muuten pystyisi laajenemaan niin isoksi, jos se ei venyisi? Sen takia se repeilee joskus, kun se ei enää pysty venymään, eli tulee ns. raskausarpia.


      • Necrophost
        Venyy ja paukkuu kirjoitti:

        No kuinkas se lihavan iho muuten pystyisi laajenemaan niin isoksi, jos se ei venyisi? Sen takia se repeilee joskus, kun se ei enää pysty venymään, eli tulee ns. raskausarpia.

        En usko että solut pystyisivät niin paljon laajenemaan ilman jakautumista ja ovathan ihosolut aika nopeasti uusiutuvia. Laajenevat solut voinevat kai tarkoittaa aineenvaihdunta ongelmia - sellaisia joita lihavilla ei tavata - koska tilavuuden suhden solukalvon pinta-alaan kasvaa. Solu- ja kudostason venymät ovat kai eri asia.


    • no just

      No eipä taida ylimääräisillä olla paljon vaikutusta...Itse rusketun...Ja tähän kesään ehdin jo palaakkin...Tyhmää porukkaa :DD

    • ...

      Luulenpa että kasvosi ja kätesi saavat paljon enemmän aurinkoa kuin jalat, koska jalat ovat paljaana vain kotipihalla ja rannalla, kasvot ja kädet myös jokapäiväisillä kauppamatkoilla, kävelyllä, torilla jne.

      Minä en rusketu, en ruskettunut 58-kiloisena enkä 110-kiloisena. Saan vain pisamia.

    • Tumma hipiäinen

      Minä kyllä rusketun, oikein hyvinkin, myös jaloista! Painoa on melkein 110kg pituutta reilu 170...

    • yks vajaa

      Vastailen vanhaan viestiketjuun, mutta kyllä tuossa aloittajan kysymyksessä järkeäkin on, tässä faktaa: moni lihava sairastaa (usein tietämättään) kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka vaikeuttaa beetakaroteenin hyväksikäyttöä, joten rusketus jää huonommaksi!

      • huoh.

        Meinaatko että aloittajalla on kilpirauhasen vajaatoiminta jaloissa, mutta ei kasvoissa eikä käsissä? Hänhän kertoi ruskettuvansa käsistä ja kasvoista, mutta ei jaloista.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5990
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3446
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2641
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2129
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1252
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe