Amoral single 17.5.

Same difference

22

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ;;;;;;;;;;;;;;

      Jee. Tämäpä mukava ylläri.

    • täh?

      Moneltakohan se nyt tulee?

      • tusinaa

        tuli ja meni ! mutta mun mielestä biisi oli jotenkin vailla runkoa , ikäänkuin hiukan sekavan oloinen , ehkä liika kaikkea "rompetta" , ei oiken saanut minkäälaista otetta koko biisiin .

    • jaapa jaa

      Aika sekava biisi vailla tarttumapintaa ainakin näin ekan kuuntelun perusteella. Eikö niillä ollut mitään "popimpaa" rallia ekaksi sinkuksi?

    • Ari lauloi komeasti

      Ari lauloi komeasti sen verran kuin laulua kuuli kovan musiikin alta. Aika raskaalta kuulosti, Radio Rock taitaa olla ainoa kanava, joka soittaa tällaista musiikkia ja muutenkin kaupallinen potentiaali on aika pientä. Arin kannattaisi hienolla äänellään tehdä Amoralin lisäksi myös kevyempää musiikkia, jota suurin osa ihmisistä kuuntelee, jos haluaa muusikkona elättää itsensä. Ja jo senkin takia, kun niin monet rakastaa sitä ääntä, niin voisi tehdä myös musiikkia, jota pystyy kuuntelemaan.

    • no niin

      Biisihän oli teknisesti ja soitannollisesti hieno, mutta mulle biisissä tärkeintä on melodia ja laulu, jonka Amoral aina jättää toissijaiseksi soiton alle. On vaikeaa nauttia ja innostua biisistä, kun joutuu pinnistelemään kuullakseen laulun, jonka pitäisi olla voimakkaimpana, koska muut instrumentit kuulee hyvin vokaalien alta. Koivunen lauloi loistavasti, mutta laulumelodia oli aika tylsä. Koivusen lahjat menee hukkaan tässä bändissä, jos vokaaleille ei anneta tilaa niin on ihan sama kuka siellä taustalla örisee.

      • hyvältä kuullosti

        Kuuntelin äsken tuubista kolme kertaa putkeen. Olen nyt eri mieltä kanssasi.

        Laulu kuului ihan hyvin, eikä suinkaan jäänyt mitenkään soiton alle. Laulu kuullosti hyvältä ja Koivunen käyntti ääntään erittäin hyvin.

        Kunhan se albumi nyt tulis pian myyntiin. Odottavan aika on niin pirun pitkä.

      • ok.....
        hyvältä kuullosti kirjoitti:

        Kuuntelin äsken tuubista kolme kertaa putkeen. Olen nyt eri mieltä kanssasi.

        Laulu kuului ihan hyvin, eikä suinkaan jäänyt mitenkään soiton alle. Laulu kuullosti hyvältä ja Koivunen käyntti ääntään erittäin hyvin.

        Kunhan se albumi nyt tulis pian myyntiin. Odottavan aika on niin pirun pitkä.

        tuubista tosiaan kuuluu laulu paremmin, vika taisi olla sitten radiossa. Täytyy huomenna ostaa SD itunesista. SD kuulostaa tänään jo paremmalta.

    • Mä diggasin

      Ben oli oikeessa. Ari kuulostaa paremmalta kuin millään aiemmalla levyllä, missä Ari on laulanut.

    • itunes.apple.com
      • jep jep

        Kiitti! Näin muutaman kuuntelun jälkeen ei tunnu enää liian koukeroiselta vaan rokkaa todella mallikkaasti. Eikä tossa laulu mihinkään "alle" jää vaan kuuluu hyvin ja kuulostaa tosi hyvältä.

      • ?????

        Jokos toi youtube-linkki on postattu Imperiumin messulaudan Amoral ketjuun?

      • difference jeb

        kyllä toi on taas niin amoraalii , aivan sama meno oli edellisellä lätyllä riffit ja koivusen veto on täysin saman tyyppistä , ei olla tässä yhtään menty eteenpäin niin ja kenen vainajan käsi roikkuu tuossa homehtuneena .

      • Oudostituotettu
        difference jeb kirjoitti:

        kyllä toi on taas niin amoraalii , aivan sama meno oli edellisellä lätyllä riffit ja koivusen veto on täysin saman tyyppistä , ei olla tässä yhtään menty eteenpäin niin ja kenen vainajan käsi roikkuu tuossa homehtuneena .

        Olen samaa mieltä tai minusta tuntuu, että on menty jopa huonompaan suuntaan. Koivusen äänestä on siivottu pois sen erikoinen, ainutlaatunen kuulas klangi ja kuulostaa siltä kun kuka tahansa jamppa laulais. Ben ei osaa käyttää Koivusen äänen mahdollisuuksia, ei. Biisissä mennään kitaristien ehdoilla eli kitaristit brassailee taidoillaan ja on ihan unohtunu, et yksinkertanen on kaunista. Kyllä tää homma jää Koivusen sivuprojektiks ja toivon, et se löytää jostain biisintekijän, joka tekee sille kunnon melodioita. Sillä melodisesti tää on ihan schaissea - ei mitään rakennetta biisissä. Mä jotenki oikeesti toivon, et Ari tekee jotain johtopäätöksiä siitä, et Arin laulamia covereita kuunnellaan verkossa paljon, mut tätä kamaa ei tulla kuuntelemaan. Ihmiset on kiinnostuneita Arin äänestä ja persoonasta eikä sitä kannata piilottaa Benin selän taakse - ei kuvissa eikä muutenkaan.

      • hjuva piisi
        Oudostituotettu kirjoitti:

        Hölö pölö, Arin ääni pääsee oikeuksiinsa oikein hienosti tossa biisissä ja niin kertsissä kuin kitarasooloissa on oikeen hieno melodia Ja koska sä et tajuu/kuule myöskään ton biisin rakennetta (siinähän on selkeet A-, B- ja C-osat), niin lopputulema on että sä et vaan tajuu eli oot vähän yksinkertainen :) Mut hei hitaampien kannattaa kerrata ja kerrata, kyl se lopulta aukee :) Ja jos ei, niin sit kannattaa vaan jatkaa hear my callin tahdissa onanointia :D

      • nmjkui

        Kerrankin viesti, jonka kanssa voin olla täsmälleen samaa mieltä :) Kunnollisia biisintekijöitä totisesti kaivattaisiin, tässä on onnistuttu taannuttamaan poikkeuksellisen hyvä laulaja tavikseksi mitäänsanomattomalla biisillä. Sääli.

      • harvalta onnistuis
        Oudostituotettu kirjoitti:

        Olen samaa mieltä tai minusta tuntuu, että on menty jopa huonompaan suuntaan. Koivusen äänestä on siivottu pois sen erikoinen, ainutlaatunen kuulas klangi ja kuulostaa siltä kun kuka tahansa jamppa laulais. Ben ei osaa käyttää Koivusen äänen mahdollisuuksia, ei. Biisissä mennään kitaristien ehdoilla eli kitaristit brassailee taidoillaan ja on ihan unohtunu, et yksinkertanen on kaunista. Kyllä tää homma jää Koivusen sivuprojektiks ja toivon, et se löytää jostain biisintekijän, joka tekee sille kunnon melodioita. Sillä melodisesti tää on ihan schaissea - ei mitään rakennetta biisissä. Mä jotenki oikeesti toivon, et Ari tekee jotain johtopäätöksiä siitä, et Arin laulamia covereita kuunnellaan verkossa paljon, mut tätä kamaa ei tulla kuuntelemaan. Ihmiset on kiinnostuneita Arin äänestä ja persoonasta eikä sitä kannata piilottaa Benin selän taakse - ei kuvissa eikä muutenkaan.

        Kuka tahansa jamppa ei pysty laulamaan kuten Koivunen tossa laulaa. On sen verran hyvä veto.

      • Yksinkertainenvastaa
        hjuva piisi kirjoitti:

        Hölö pölö, Arin ääni pääsee oikeuksiinsa oikein hienosti tossa biisissä ja niin kertsissä kuin kitarasooloissa on oikeen hieno melodia Ja koska sä et tajuu/kuule myöskään ton biisin rakennetta (siinähän on selkeet A-, B- ja C-osat), niin lopputulema on että sä et vaan tajuu eli oot vähän yksinkertainen :) Mut hei hitaampien kannattaa kerrata ja kerrata, kyl se lopulta aukee :) Ja jos ei, niin sit kannattaa vaan jatkaa hear my callin tahdissa onanointia :D

        No, totuushan on se, että musiikin kuluttajista merkittävin osa on näitä "hitaita", jotka eivät "tajuu/kuule ton biisin rakennetta". Kaltaisesi Hyvän Musiikin Asiantuntijat ovat harvassa ja mikäli oikein kykenen aavistamaan, HMA:t käyttävät lahjakkuuttaan usein myös laittomaan latalailuun, mikä ei meiltä "hear my callin tahdissa onanoivilta" ressuilta onnistu. Mikäli Koivusen puheista ja elämästä mitään olen ymmärtänyt, hän on henkilö, jolla on terveesti laaja musiikkimaku, jolla on realismia ja normaali rahan tarve, joten eiköhän tässä vielä toivo elä.

      • --- ---
        hjuva piisi kirjoitti:

        Hölö pölö, Arin ääni pääsee oikeuksiinsa oikein hienosti tossa biisissä ja niin kertsissä kuin kitarasooloissa on oikeen hieno melodia Ja koska sä et tajuu/kuule myöskään ton biisin rakennetta (siinähän on selkeet A-, B- ja C-osat), niin lopputulema on että sä et vaan tajuu eli oot vähän yksinkertainen :) Mut hei hitaampien kannattaa kerrata ja kerrata, kyl se lopulta aukee :) Ja jos ei, niin sit kannattaa vaan jatkaa hear my callin tahdissa onanointia :D

        Kaupallisen menestyksen kannalta olisi eduksi, jos biisi aukeaisi heti ensi kuulemalla, koska yleensä aukeamatonta biisiä ei kiinnosta kuunnella uudestaan. Poikkeuksena biisi saa useita mahdollisuuksia silloin harvoin, kun siihen on tallennettu kultakurkun ääntä.

    • Haastattelija:)
      • Keikat

        Ben lupaa keikkoja vasta marraskuusta alkaen, kun levy on ilmestynyt. Pitkä odotus, mutta hyvä,että edes silloin, kunhan muistavat, että marras-joulukuussa Arin pitää ehtiä RJ-keikoille.

    • parempaa kohti

      Nimi on kuvaava. Biisistä tunnistaa "Amoral-saundin", mutta eroa entisiin on siinä, että biisi on jäsentyneempi ja eri instrumentit laulu mukaanlukien toimii yhteen paremmin kuin ennen. Yhteen hiileen puhaltamiseksi voisi sanoa. Bändi alkaa kuullostamaan bändiltä eikä ole enää Ari ja Amoral.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1642
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1555
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1543
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1360
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1274
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1252
    Aihe