Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Penistemppu

Penistemppua varten tarvitset kaksi lippistä ja kaksi 1½ metrin mittaisen pätkän narua. Huivin. Sekä vielä tyhjän pringles tuubin jonka pohjaan on porattuna reikä, josta penis mahtuu sissään.

Laita ensiksi yksi lippis polvien väliin, lippa taakse päin, siten että se takana oleva aukko on edessä. Sitten kiedo narua peniksen juuren ympärille. Pari kierrosta riittää. Tee se sitenm että kummatkin päät jäävät vapaiksi. Sitten pujota toinen pää lippiksen aukosta ja tuo takaisin penikselle, ja kiedo jälleen pari kertaa peniksen ympärille. Sitten sama juttu toisella narun päällä, mutta nyt toiselle lippikselle. Kun olet tehnyt taman, pistä lippis samalla lailla, kuten toinenkin jo on, mutta hieman ylemmäs, ja toisin päin. Eli lippa eteen. Sitten ota toinen samanmittainen naru, kuin edellinen. Penikseltä menee nyt kaksi narua jalkojen välissä oleville lippiksille. Kiedo nyt toista narua, näiden kahden ympärille. Alota alhaalta päin, siten että narun pää jää muun narun alle. Kun olet kietonut sitä noin 15 kierrosta, ota pringles purkki ja pistä se peniksellesi, pohjassa olevasta reijästä läpi. Sitten vie narua lantion korkuudelle ja kietase kerran lantion ympári. Ja sen jälkeen pujota narua, kiedotun narun läpi läpi. Yksi pujotus kuhunkin kietaisu kohtaan, edestäpäin. Ja lopuksi sido jäljlle jäänyt narun pää edessä olevan lippiksen aukkoon. Nyt joitain naruja tulee ulos pringels purkista, pistä niiden ympärille huivi, ja sido lopulta huivin päät lantion ympäri menevän narun varteen. Nyt koko höskä näyttää monimutkaiselta. Nyt tulee itse tempun vuoro.

Ota huiviin käärityistä naruista kiinni, huivin läpi. Vedä sitä hiljalleen itsestäsi pois päin(eteen siis). Sitten ota silmukoitu narujen pätkä, ja vedä sitä alaspäin. Huiviin käärityt narut kiristyvät. Samoin peniksen ympärillä olevat narut, mutta lantionaru kevenee hieman, varo ettei se putoa. Kun huivin narut ovat hyvin kireällä, vedä sitä äkkiä ja voimmakkaasti ylöspäin. Silloin tapahtuu itse PENISTEMPPU.
1680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

MITÄHÄN YRITÄT SELITTÄÄ?YMMÄRRÄTKÖ ITSEKKÄÄN MITÄÄN TOSTA MITÄ KIRJOTAT?KUKAAN EI YMMÄRRÄ...LIPPIKSIÄ JA NARUJA JA HUIVEJA JNE JNE ... NOITA OHJEITA LUKEMALLA LÖYTÄÄ ITSENSÄ HIRTTÄYTYNEENÄ ASUNNON SÄLEKAIHTIMIIN!

MIKÄHÄN SUN ASIASI/ONGELMASI ON?KIRJOITUKSESI ON PAHEMPAA KUIN IKEAN HUONEKALUJEN KASAAMINEN!EI MITÄÄN TOLKKUA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MultiArt Conah kirjoitti:

Penistemppua varten tarvitset kaksi lippistä ja kaksi 1½ metrin mittaisen pätkän narua. Huivin. Sekä vielä tyhjän pringles tuubin jonka pohjaan on porattuna reikä, josta penis mahtuu sissään.

Laita ensiksi yksi lippis polvien väliin, lippa taakse päin, siten että se takana oleva aukko on edessä. Sitten kiedo narua peniksen juuren ympärille. Pari kierrosta riittää. Tee se sitenm että kummatkin päät jäävät vapaiksi. Sitten pujota toinen pää lippiksen aukosta ja tuo takaisin penikselle, ja kiedo jälleen pari kertaa peniksen ympärille. Sitten sama juttu toisella narun päällä, mutta nyt toiselle lippikselle. Kun olet tehnyt taman, pistä lippis samalla lailla, kuten toinenkin jo on, mutta hieman ylemmäs, ja toisin päin. Eli lippa eteen. Sitten ota toinen samanmittainen naru, kuin edellinen. Penikseltä menee nyt kaksi narua jalkojen välissä oleville lippiksille. Kiedo nyt toista narua, näiden kahden ympärille. Alota alhaalta päin, siten että narun pää jää muun narun alle. Kun olet kietonut sitä noin 15 kierrosta, ota pringles purkki ja pistä se peniksellesi, pohjassa olevasta reijästä läpi. Sitten vie narua lantion korkuudelle ja kietase kerran lantion ympári. Ja sen jälkeen pujota narua, kiedotun narun läpi läpi. Yksi pujotus kuhunkin kietaisu kohtaan, edestäpäin. Ja lopuksi sido jäljlle jäänyt narun pää edessä olevan lippiksen aukkoon. Nyt joitain naruja tulee ulos pringels purkista, pistä niiden ympärille huivi, ja sido lopulta huivin päät lantion ympäri menevän narun varteen. Nyt koko höskä näyttää monimutkaiselta. Nyt tulee itse tempun vuoro.

Ota huiviin käärityistä naruista kiinni, huivin läpi. Vedä sitä hiljalleen itsestäsi pois päin(eteen siis). Sitten ota silmukoitu narujen pätkä, ja vedä sitä alaspäin. Huiviin käärityt narut kiristyvät. Samoin peniksen ympärillä olevat narut, mutta lantionaru kevenee hieman, varo ettei se putoa. Kun huivin narut ovat hyvin kireällä, vedä sitä äkkiä ja voimmakkaasti ylöspäin. Silloin tapahtuu itse PENISTEMPPU.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu