VOI JYTTA MINKÄ TEMPUN TEIT

ME LUOTIMME

SINUUN,MUTTA NYT?

17

112

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhmä akka

      Olipas näyttävä takinkääntö. Petti siinä sekä SDP:n, että Persujen kannattajat. Käytännössä puolet suomalaisista.

      Hienoa Jutta! Allekirjoitit juuri oman kuolemantuomiosi ja samalla poliittisen itsemurhan.

      • Ent rivi demari

        Vaikka aikaisemmin on jäänyt niin kahdeksan kuin yhdeksänkin vaalilupausta täyttämättä, mutta takinkäännössä tämä on SUOMEN ENNÄTYS.


    • truth is out there*

      Tämä nyt taas oli tällaista aika perinteistä suomalaista politiikkaa, jossa valta ja raha ratkaisee, eikä vaalilupauksilla ole vaalituloksen julkistamisen jälkeen enää mitään merkitystä.

      Kepu esimerkiksi on lukemattomat kerrat pettänyt omat äänestäjänsä aina vaalien jälkeen, mutta siitä huolimatta puolueen kannatus on aina pysytellut verrattaen korkealla, erityisesti maaseudulla.

      Minä itseasiassa kuvittelin vaalien yhteydessä, että nytpä saatiin Persujen ohella SDP mukaan vastustamaan Kokoomuslaista politiikkaa, mutta toisin kävi. Rahan ja ministerisalkkujen perässä ne SDP:n edustajat siellä vaan ovat.

      Positiivista oli kuitenkin se, että Soini ja Persut pysyttelivät sanojensa takana. Lunasti siinä sivussa ainakin minun luottamukseni kyseiseen puolueeseen pitkäksi aikaa. Eipä olisi uskonut vielä silloin kun Tony Halmeen aikoihin. Sen sijaan SDP:n tekopyhään imagoon en luota enää tippaakaan.

    • kurjaliston edustaja

      Todella perinteinen vaalilupausten kevät ja hölmöimmät uskoi.

      Jutta osasi huijata kansaa, rumpusooloilla meni nuoriso haloaan, miehet ihastui mehukkaaseen kauniisee Juttaan jne...

      Minä myönnän, että minäkin menin hetkeksi halpoaan ja oli viittä vaille , että en äänestämnyt "uudelleen" kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen demareita.

      En onneksi, sillä minulla on niin tuoreessa muistissa Heinäluoman sanat eräälle toimittajalle edukuntaltalon käytävässä: "Me emme tytöttömyydestä palkitse"
      Kun häneltä kysyttiin ,että nostetaanko työttömyyskorvauksia tämän päivän tasolle. (20 vuotta taantunt)

      Lipponen vannoi joksus 90-vaalein aikana , että työttömyyskorvauksiin ei kosketa eikä liitonpäivärahoihin...mutta kuinka kävi 4kk päästä.
      Ihmisiä alkoi tippua KElan päivärahoille että ropisi.
      Liiton korvauksien saaminen vaikeutui pätkä- ja kausistyöntekijöille.

      80-luvun mlopulta Demarit on ollut ameriikkalaistyyppinen oikeistodemokraatit.
      Tavallisen köyhän kansan ( miljoona ihmistä) asiosta ei välitä kukaan puolue.

      Katsotaan kuinka pitkälle tämä kurjustuminen saa kansan silmien alla tapahtua.

    • SDP/kokoomus=fascism

      Kun ei ihmiset opi...........Urpilainen on komeaan kuntoon lihotettu riistäjäluokan marionetti........Heinäluoma on köyhien pilkaaja, irvinaama hernekeiton syömisineen.........................Ja DEMARIEN TAKANA ÖRISEE LIPPONEN AMERIKANMIELISEN POLIITTISEN SUUNNAN, EIKÄ SIIHEN KUKAAN USKALLA INAHTAAKAAN VASTAAN..............SIINÄ ON ILJETYS, JOKA EI VALLASTA HELLITÄ, ENNENKUIN KUOLEMA KORJAA. Luulisi, ettei tuokaan satoja vuosia diktaattorina heilu tässä ajassa................................Varmaan syväjäädytetään ameriikassa sitten, jospa tuo perkele heräisi silloin, kun perkele päästetään hetkiseksi riehumaan kahleistaan tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen.............

    • kiitos kirjoittajlle

      Sinä osaat sitten viedä sanat suusta...

      Onneksi joku on selkeä ja oikeudenmukainen kirjottaja...j kiitos sinulle

      Näin mekin asiat näemme ja olemme nähneet tuon jo 80-luvun lopulta saakka.

    • holvihanti

      Mooses Paavo Lipposen opetuslapset muodostamassa hallitusta "oppikaa ruotsia sehän on heidän mottonsa"

    • BURJAN

      Jutta jatkaa PAAVO LIPPOSEN viitoittamaa tietä, Lipponen kusi työväenaatteen täysin romukoppaan. Nyt jutta jatkaa samaa politiikkaa. Ei muuta kuin jäsenkirjat reippaasti esiin, SAK :n tuki DEMADEILLE JA VASUREILLE vähenee puolella. SAK:n suurin jäsenistö on tulevaisuudessa PERUSSUOMALAISET jotka ajaa työväenoikeuksia , pienyrittäjien ja maaseurunasioita. Kehoitan kaikkia tunnustamaan omaa puoluettaan ja kertomaan rehellisesti sekä perustelemaan miksi on perussuomalaisten kannattaja.

      Vanhatpuolueet hyötyvät siitä että kukaan ei kertoisi puoluekantaansa, ja perustelisisitä miksi just se puolue on hänen asoidensaajaja. Jos kansa kertoisi puolueensa ja aatteensa niin saataisiin enemmän näkemyksiä kansan mielipiteisiin. Sillä nythän ei kukaan muista kuka päätti taitetusta indeksistä tai auton käyttömaksusta, kummankin piti olla väliaikaisia. Näitä väliaikaisia on paljon muitakin joista on tullut pysyviä. Ja kaikissa on aina takana 3 suurinta ja vanhaapuoluetta ja tietysti paska rattailta eli RKP kuinkasmuuten.

    • puoluejutkut jyllää

      Minä lähden nyt Perussuomalaistentoimistolle ja liityn jäseneksi, tulkaa perästä nyt on aika.

    • Kataisen himo

      Päästä Suomen pääministeriksi hinnalla millä hyvänsä, tässä näkyy poliitikkojen todellinen ahneus. Vaalituloksella tai kansaneduoilla ei ole niin väliä, kun vain itse saa mahdollisimmanpaljon. Toisaalta tämä antaa mahdollisuuden vasemmistoliitolle, vihdeille ja kristillisdemokraateille vedättää Kataiselta itsellee sopivia tavoitteita jolle taasen tule omanapa ensinnä. Saas nähdä osaako puolueet vetää oikeista naruista, Katainen on nyt hirttänyt itsensä siihen toiseensolmuun .

    • SDP takinkääntö

      Demarit vaihtavat väriä kuin kameleontti,vaalien aikaan ollaan niin työväenpuoluetta,mutta kun vaalit ohitse niin aatteet unohtuu ja valtionhoitaja puolue aloittaa hallitus kautensa !
      Mikä pahinta taas kokoomuksen apupuolueena ja mukana tottakai EK:n edustajana RKP.
      Suomen kansaa viedään kuin litran mittaa velkavankeuteen !

    • Ministeri Jutta

      Kyllä kestää kauan ennenkuin kansa ymmärtää,että demarit on äärioikeistopuolue..
      Kokooomus on demareiden apupuolue.


      Ettekö huomaa, että kokoomus haalii nousukkaiden äänet ja demarit tyhmien köyhien äänet, ja sitten he yhdistävät jälleen kerran äänet ja käyttävät valtaa kansaa vastaan.

      Näin on tehty ja tehdään kunnes kansan silmät aukeaa.

      Jutta oli ovela ja hankki itselleen ministerin postin.

    • mitä ajattelitte

      SDP:ssä, SE OLI KUOLINISKU SOSIALIDEMOKRATIALLE.
      Olen vapaajäsen ollut jo pitkään, muutta taidan erota.

    • KENEN PÄÄTÖS

      KUULEPPAS JUTTA!!!! Varmaan olet saanut neuvoja oman puolueesi porvareilta, älä mene halpaan ne veijarit pyrkivät suistamaan Sinut puheenjohtajan pallilta.

      Katkaiskaa neuvottelut kokoomuksen temppuilun vuoksi ja rupea itse pääministeriksi ja entinen oppositio hallituspohjaksi. Älä lähde kokoomuksen apupuolueeksi, siitä ei hyvä seuraa!!!
      Olet upea nainen älä hellitä kesken taistelun.

    • hell..sinki

      Miksi te HELSIKILÄISET!!!!!!!

      ..menitte taas äänestämään sitä teidän Kokoomusta? Mitä pahaa me muut 80 prosenttia suomalaisista olemme teille tehneet?

    • ooooo oooooooo

      Ihmiset eivät ymmärrä omaa etuaan, vaan äänetävät itseään vastaan, eikä itsensä puolesta..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe