Oppositiota ei vaan voi vaikuttaa sitäkään vähää.
Hallitukseen olkisi edes pitänyt haluta , se oli se mitä kansa äänesti.
Hallitukseen olkisi edes pitänyt haluta , se oli se mitä kansa äänesti.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mietis asioita vähän , Kokoomus on tuhonnut Suomen kehittämisen , Hallitus
olisi pitkän päälle tuhonnut kaiken , Rahaa ei ole kehittämiseen , ne menee KERJÄLÄIS - VALTIOILLE.
Soinihan nimenomaan halusi hallitukseen, mutta vaikea sinne on mennä, kun Kok ja SDP sulkivat tien sinne. Hallitukseen PS olisi päässyt vain syömällä sanansa, kuten SDP teki, ja siihen vipuun perussuomalaiset eivät menneet.
Ja paskat.
Tyhmää ylpeyttään Soini kieltäytyy menemästä hallitukseen.
Olisi pysynyt tunnusteluissa mukana.
Sitä hän just haettiin, ettei tarvite kansan äänestämää puoluetta
jättää pois hallituksesta ,vaan se tekee sen itse.
Soinin on sanottu pakoilevan vastuuta.
kunnostautui kunnolla.
Toimi niinkuin pikku kakarat kortti pelissä .
heitti kaikki kortit pöydälle ko ei tanssita hänen
pillinsä mukaan.
"Melkoista" pakoilua , seisoi kuin tatti asiansa takana. Lehdistön rikollisuus
uutisoinnissa ennen vaaleja , harhautti äänestäjät. Nyt olisi yli 50 edustajaa
rehellisesti toimittuna.
Urpilaisen syötyä vaalilupauksensa ei perussuomalaisilla ollut mitään syyttä tuekmaan petosta.
Käsittääkseni , Persut voitti Vaalit , kun teki niin kuin kansa halusi , on
johdon mukaiseti pysynyt otetun linjan takana , Nyt Suomeen perustetaan PETTÄJIEN HALLITUS. Ja hinku on kova päästä mukaan , Arhinmäki
romuttaa kaiken aatteensa vain päästäkseen mukaan.
PERSUILTA OIKEA VETO.
NIMENOMAAN EDELLISEN HALLITUKSEN POLIITTISET LINJAUKSET OLIVATE NE JOTKA KOKIVAT VAALEISSA RÖKÄLETAPPION!
NYT TÄMÄ VITTU ALKAA MUISTUTTAA POLIITTISEN ELIITTI-ESTABLISHMENTIN JA VALTAMEDIOIDEN DIKTATUURILTA JOSSA MIKÄÄN EI MUUTU KOSKAAN PAREMPAAN!
KUKA HALUAA ODOTTAA NELJÄÄ VUOTTA SAMALLA PASKALINJALLA MILLÄ EX. HALLITUS ASIOITA AJOI? NYT SAMA HOMMA JATKUU DEMARIEN AVUTUSTUKSELLA EIKÄ MIKÄÄN MUUTU?!
JOS EI REHELLISILLÄ VAALEILLA VOI IHMISET VAIKUTTAA ASIOIHIN NIIN MILLÄ SITTEN?! ASEISIINKO TÄÄLLÄ PITÄÄ TAVALLISTEN KADUNIHMISTEN ALKAA TARTTUMAAN ENNENKUIN POLIITTISILLE PÄÄTTÄJILLE KASVAA KORVAT?!
Voihan v...ttu! "Edellisen hallituksen poliittiset linjaukset persujen oppositioon jäämisen syynä"??
Vain diktatuureissa aloitetaan ajanlasku vuodesta nolla, esim. Neuvostoliitossa tehtiin niin.
Soinia äänestettiin nimenomaan siksi, että hän toteuttaa hallituksessa parempia päätöksiä kuin aikaisemmat vallanpitäjät.
Soinilta meni paskat housuun. pSS:n edellinen puoluesihteeri sanoi jo kaksi viikkoa ennen vaaleja Iltalehdessä, että Soini ei missään tapauksessa tule menemään hallitukseen, Soini pelkää vastuuta ja sitä, että joutuisi lupauksistaan tilille. Niin kävi.