Vieläkin meissä koiranomistajissa on kovapäisiä ääliöitä jotka eivät saa koirien ulosteita poistettua ja laitettua niitä jätösastioihin Mikä siinä on niin vaikeaa?
Nyt on jälleen koiraviha lisääntynyt Johtuu varmasti myös noista jätöksistä jotka lojuu ympäriinsä Viattomat eläimet saa kärsiä. Koirankin on saatava ulostaa eikä koira itse pysty korjaamaan jätöstään. Se on ulkoiluttajan tehtävä.
Itsellänikin on koira ja ei tuota minkäänlaista ongelmaa hoitaa jätös kakkalaatikkoon. Pitääkö tästäkin tulla sakkouhkaus ennen kuin ne kakat hoidetaan niin kuin kuuluu? Typerää ettei oma järki toimi.
Kaikki ihmiset eivät tosiaan siedä nähdä ulosteita katujen varsilla ynnä muualla.
Eikä tarvitse. Koiraa ei myöskään tarvitse henkilö joka ei ota vastuuta miten koiran kanssa eletään.
Koirille myrkkyä
8
335
Vastaukset
- Jätöslaatikko
Missä nämä jätösten jättäjät ovat kun ei yksikään vastaa aloittajalle kysymykseen mikä siinä on niin vaikeata korjata jätökset pois?
On jo aika oppia. Ei ole inhimillistä, että koirat joutuu kärsimään ihmisten vihaa.
Tämä ei ole ainoa syy, mutta yksi kuitenkin. Vähällä vaivalla korjattu! - rikesakko käyttöön
Niinpä, kaiken huippu oli, kun joku kohmeloaivoinen koiranomistaja oli kyllä korjanut lemmikkinsä jätöksen oikeaoppisesti pussiin, mutta siihen olikin sitten järki loppunut ja olipas kyseinen valopää heittänyt pussin kevyenliikenneväylän reunalle, vaikka koirankakkalaatikko olisi ollut 150 m päässä.
- koiratrikkoopulloja
Kaiken huippu on se kaveri joka ei kerännyt IHMISEN rikkoman lasipullon palasia pois ja ne jäi koiran jalkoihin, koiran jonka harmiton paska oli keratty pois muovispussiin ja pantu roskakoriin. Se oli sitten viimeinen paska jonka keraan pois, lupaan levittää koiranpaskoja joka paikkaan jonne nämä kaikki tietävät eläintenvihaaja ihmiset viisastelee kun ovat niin vitun täydellisiä. On inhimmillistä korjata koiran jätökset pois mut on myös inhimmillistä rikkoa lasipulloja joka VITUN paikkaan. HAISTAKAA JO VITTU!
- myrkkyä ihmisille.
Heti siis kun nään niin survon koiranpaskan ja kissan paskan ja minkä vaan paskan lähimmän talon seinään.. siis jos nään lasinpalasia maassa.
- kuuluuvissiin sulle?
Onneks on oma piha, meillä on vissiin jotenkin erikoista maata tossa pihalla kun meillä se paska maatuu... Mutta lasinsirpaleet, hesepakkaukset ja muu paska jota tuo salon älykääpiö nuoriso levittää, sepä ei maadukkaan... Sopii toivoa etteivät enää heittele kyseisiä saasteita autoistaan tuohon tienvarteen mikäli lapsilla on polvilumpiot rakkaat. ARGH.
- Bu5ted
^ no sen verran nyt kuuluu, että teen tosta sun kirjoituksesta rikosilmoituksen. Laiton uhkaus muille. Eiköhän poliisi ota jossain vaiheessa sinuun yhteyttä, jos tarpeelliseksi katsoo ja resurssit riittää. Hauskaa kesää sinulle.
- Fiksu koiranomistaja
Täytyy tunnustaa, etten aina niin viitsinyt niitä koiranpaskoja kerätä aikaisemmin. Nyt oon pari viikkoa kerännyt koiranpaskat pussiin ja tunnen itseni tosi hyväksi ja kunnolliseksi ihmiseksi.
Se on vaan se viitsiminen, ei muuta. Laiskuus kai siis suomeksi. Ja se, etti muista ostaa niitä koirankakkapusseja.- Kiitos-
No niin. Taas tää, että lasinsirpaleita ym. nyt keskusteltiin koiriemme jätöksistä ja siitä mitä voi olla jälkiseuraamukset. Lasinpalasia koirat ei ( normaalisti ) tee.
Siitäkin huolimatta: Onko se niin kamalan vaikeaa korjata jätökset ettei niistä tarvitse ihmisten urputtaa? Ei ne kyllä kovin kivoja ole kengänpohjista pestä.
Fiksulle koiranomistajalle: Osta rulla pusseja keralla niin ei tarvii muistaa kuin joskus. Sit kun sattuu ettei ole niin vaikka leipäpussi käy. Jätösastioissa on niin monennäköisiä pusseja ettei niihin kannata paljon satsata.
Tämä koko aihe keskusteluun vaan siksi ettei koiraviha lisäänny ja kohdistu viattomiin koiriin!
He jotka uhoaa voi katsoa peiliin.
Kukaan tuskin haluaa koiransa menehtyvän myrkkyyn!
Ihminen kun on aina ihminen eli kohtalaisen tyhmä. Koirat ne näitä ympäristöhaittoja aiheita. Niiden wc vaan on ulkona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780