Kun PS kohta hajoaa, kuka loikkaa mihinkin? Osa ehkä kepuun, toiset kokoomukseen, jotkut kristillisiin, halla-aholaiset omaksi ryhmäkseen. Soinin "iso teltta" romahtaa. Se oli repeytyä eri suuntiin jo ennen vaaleja, vaalien aikana ja vaalien jälkeen. Hallitustien katkeaminen oli viimeinen niitti. Nyt kupla alkaa puhjeta kiihtyvällä vauhdilla.
Kuka loikkaa kohta mihinkin?
17
59
Vastaukset
- kylmää faktaa,,,
Oikeissa puolueissa pSS kansanedustajatkin voivat vaikuttaa. soinidiktatuurissa heille on varattu vain ikuinen Soinin perseennuolina rooli.
- persu nyt ja aina
taidat erehtyä miehestä :D Soini on ollut ainoana sanojensa mittainen, ja ÄÄNESTÄJÄT muistavat sen. Ei se teltta romahda tuosta vaan.
Etkö keksinyt enää muuta häh :DDDD- SMP:n kohtalo
Moni tuore ps-kansanedustaja käsittää enemmin tai myöhemmin ettei heillä perussuomalaisissa ole kunnollista poliittista tulevaisuutta, että ps on hylkiöpuolue joka ei tule ikinä kelpaamaan hallitukseen. Kun kriittinen massa ylittyy, joukkopako alkaa ja Soinille jää vain hakkaraiset.
- faktaperse pSS
81% kansasta inhoaa persuja, luopioita.
- osa varmaankin siirt
Suuri osa varmaankin siirtyy kepuleihin, kepulaisethan heitä on äänestäneetkin. Osa menee kokoomukseen ja demareihin, sillä suurissa puolueissa voi paremmin päästä todella vaikuttamaan asioihin.
Kaikkein perinteisimmät persut ovat tietenkin haluamassa kristilliseen liittoon, enkä epäile yhtään, etteikö sfp eli ruotsalaisen kansanpuoluekin saisi vähän muuttovoittoa.- Montako Soinille jää
Kahden hengen Dream Team Hakkarainen ja Timppa?
- Unohditko uikkarin?
Montako Soinille jää kirjoitti:
Kahden hengen Dream Team Hakkarainen ja Timppa?
kunnon lakeijaa aina tarvitaan...
- puolijumalan puolue
Unohditko uikkarin? kirjoitti:
kunnon lakeijaa aina tarvitaan...
Soini on enemmän kotonaan pienessä puolueessa, jossa uskolliset palvovat Suurta johtajaansa puolijumalana.
- saatat yllättyä
puolijumalan puolue kirjoitti:
Soini on enemmän kotonaan pienessä puolueessa, jossa uskolliset palvovat Suurta johtajaansa puolijumalana.
:DDDDD katsellaan ja kuunnellaan..
- mikään ei muuttunut
Persujen fasistisiipi (halla-aholaiset) perustavat oman eduskuntaryhmän ja vasemmistosiipi (soinilaiset) pitävät omansa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Halla-aho johtaa uutta puoluetta (SFKL=Suomen Fasistinen Kansanliike) ja Persuista tulee samanlainen kääpiöpuolue kuin se on aina ollut ja sen kuuluukin olla.
- faktaperse pSS
Soinismi näivettyy kun fasistisiipi lähtee omille teilleen.
- Roturintama
"Seuraavissa eduskuntavaaleissa Halla-aho johtaa uutta puoluetta (SFKL=Suomen Fasistinen Kansanliike)"
Uuden puolueen nimeksi ei tietenkään tule mitään noin tyylikästä ja rehellistä, vaan jotain sellaista kuin "Suomen Homma" tai jotain muuta yhtä typerää. - PS hajoaa jo pian
Roturintama kirjoitti:
"Seuraavissa eduskuntavaaleissa Halla-aho johtaa uutta puoluetta (SFKL=Suomen Fasistinen Kansanliike)"
Uuden puolueen nimeksi ei tietenkään tule mitään noin tyylikästä ja rehellistä, vaan jotain sellaista kuin "Suomen Homma" tai jotain muuta yhtä typerää."Ennustan että vuoto alkaa perussuomalaisten äärioikeistolaisesta siivestä. Tässä on turha lähteä arvuuttelemaan yksittäisten kansanedustajien nimiä. Kyllä kansa tietää miten monesta eri puolueesta sinne perussuomalaisiin on alun perin loikattu. Niille lukijoille jotka eivät tunne puolueen historiaa, kerrottakoon muutamia perusasioita:
1. Perussuomalaiset syntyi Suomen maaseudun puolueen konkurssin jälkeen
2. Timo Soini oli perustamassa jo perussuomalaistenkin tilalle uutta puoluetta
3. Kun Tony Halme liittyi perussuomalaisiin, Soini luopui uudesta puoluehankkeesta
4. Perussuomalaisten nykyisissä edustajissa on entisiä kokoomuslaisia
5. Perussuomalaisista löytyy myös entisiä keskustan poliitikkoja
Tämän lisäksi nyt eduskuntaan valituista löytyy monissa muissa puolueissa ja poliittisissa järjestöissä toimineita henkilöitä.
Mikä on siis yksi yhteinen nimittäjä tälle joukolle? Se, että kuvitteellisen vallan perässä tehdään loikkauksia eri suuntiin. Loikkauksen kohteena voi olla toinen puolue, jokin poliittinen taustajärjestö tai sitten puolueen sisällä erilaisten äärisuuntia edustavien kuppikuntien perustaminen."
http://sunnuntaikolumnisti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72900-perussuomalaisissa-puolueloikkaus - Loikkaripuolue PS
PS hajoaa jo pian kirjoitti:
"Ennustan että vuoto alkaa perussuomalaisten äärioikeistolaisesta siivestä. Tässä on turha lähteä arvuuttelemaan yksittäisten kansanedustajien nimiä. Kyllä kansa tietää miten monesta eri puolueesta sinne perussuomalaisiin on alun perin loikattu. Niille lukijoille jotka eivät tunne puolueen historiaa, kerrottakoon muutamia perusasioita:
1. Perussuomalaiset syntyi Suomen maaseudun puolueen konkurssin jälkeen
2. Timo Soini oli perustamassa jo perussuomalaistenkin tilalle uutta puoluetta
3. Kun Tony Halme liittyi perussuomalaisiin, Soini luopui uudesta puoluehankkeesta
4. Perussuomalaisten nykyisissä edustajissa on entisiä kokoomuslaisia
5. Perussuomalaisista löytyy myös entisiä keskustan poliitikkoja
Tämän lisäksi nyt eduskuntaan valituista löytyy monissa muissa puolueissa ja poliittisissa järjestöissä toimineita henkilöitä.
Mikä on siis yksi yhteinen nimittäjä tälle joukolle? Se, että kuvitteellisen vallan perässä tehdään loikkauksia eri suuntiin. Loikkauksen kohteena voi olla toinen puolue, jokin poliittinen taustajärjestö tai sitten puolueen sisällä erilaisten äärisuuntia edustavien kuppikuntien perustaminen."
http://sunnuntaikolumnisti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72900-perussuomalaisissa-puolueloikkausMoniloikkarien puolue ei pysy koossa. PS:n eduskuntaryhmän sooloilu sekoitti jo Soinin pasmat hallitusneuvotteluissa. PS ei ole toimintakykyinen eduskuntapuolue eikä siitä voi koskaan tulla toimintakykyistä hallituspuoluetta. Hajoaminen alkoi heti "ison jytkyn" jälkimainingeissa. PS:n nousu huipulle oli yhtä nopea kuin kohta tulee olemaan sen tuho.
- kylmää faktaa,,,
Loikkaripuolue PS kirjoitti:
Moniloikkarien puolue ei pysy koossa. PS:n eduskuntaryhmän sooloilu sekoitti jo Soinin pasmat hallitusneuvotteluissa. PS ei ole toimintakykyinen eduskuntapuolue eikä siitä voi koskaan tulla toimintakykyistä hallituspuoluetta. Hajoaminen alkoi heti "ison jytkyn" jälkimainingeissa. PS:n nousu huipulle oli yhtä nopea kuin kohta tulee olemaan sen tuho.
Soinin kirppusirkus ei pysty vastuunkantoon, sen jokainen kunnonihminen tiesi jo ennen vaaleja. Soinistit pystyvät vain kiusantekoon ja se ei ole paljon se.
- 3+7
Ainakin kokoomuksesta on kohta tulossa loikkareita joka puolueeseen.
- hgjtyui
Kuvassa tuleva päämisteri?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901028856550_uu.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769