Melko pitkä aika sitten oli ongelmia naapurissa asuvan romani perheen kanssa lapsien asioista ja tilanne johti silloin siihen, että meitä uhkailtiin. Vieläkin on ongelmia ja ongelma on sellainen, että heidän lapsensa on ulkona vahtimatta edelleen ja kiusaa meidän lasta yleensä aina kun ovat ulkona samaan aikaan. Ovat vielä uskovaisia, mikä todella ihmetyttää minua sillä uskovaisena minulla on käsitys, että tällaista ei pitäisi tehdä.
Olen keskustellut vanhempien kanssa ja syytä on kuulemma meissäkin. Ihmeellistä on vain se, että joka kerta mitä itse olen nähnyt niin syy on ollut heidän lapsessaan ja olen tästä sanonut heille. Mitä tästä sanomisesta sitten on seurannut. Seurasi sitä, että heille ei enää saa sanoa tästä asiasta sillä suuttuvat. Olen kuullut heidän vieraan puhelimessa puhuvan miesten keräämisestä ja sairaalakuntoon laittamisesta tämän tapahtuman jälkeen. Nykyään ei enää tervehditä ollenkaan.
Viime yönä sattui outo asia mitä ei kohdalleni ole ennen sattunut. Onko sattumaa vai joku muu tekemässä jotain vai onko meille tulossa jokin kosto isku.
Tapahtuma oli seuraavanlainen viime yönä.
Mies tummissa siisteissä vaatteissa tuli meidän ulko-ovelle ja hänellä oli kädessä jotain mustaa. Lapseni sattui juuri oksentamaan kesken uniensa ja huomasin ikkunasta (pienet huoneet ja sälekaihdin melkein auki) ulko ovella tämän miehen. Lapseni laittoi valot päälle niin mies poistui kiireen vilkkaan.
Itse heräsin tuohon oksenteluun ja tulin katsomaan jolloin lapseni kertoi tämän, minulla herääminen on nopeata. Katsoin saman tien ulos ovesta, mutta en kuullut hiekan rapinaa joten mies on kulkenut nurmikkoja pitkin nopeasti. Pihalla on nurmikkoa ja hiekkaa. Noin minuutin myöhemmin avasin ulko-oven ja katsoin ulos niin kuulin kun joku yritti laittaa ovea kiinni hiljaa, mutta äänihän siitä silti kuului sillä, onneksi, pihamme on kuin tynnyri, missä äänet kuuluvat kovempaa.
Tämä ei välttämättä liity naapurissa asuvaan romani perheeseen, mutta kun meillä on lapsien osalta tilanne mennyt sellaiseksi, että ei ole hyvä olla ja aikaisemmin uhkailua meitä kohtaan on tapahtunut. Tästä syystä hieman pelkään, että onko meille tulossa jokin kosto isku siitä, että olen nostanut lapseni kiusaamisasian esille ja tämän kiusaamisasian tietää muutama muukin naapuri. Voiko tämä olla sellainen asia, että minut halutaan hiljentää jolloin kiusaamisasia ei ole enää ongelma ja ongelma poistuu heidän mielestään?
Toki ovella on voinut käydä joku toinenkin naapuri pahat mielessä, mutta miksi nyt niin tekisi ?
Tuntuu vain oudolta, koska sama perhe on aikaisemmin uhannut ja ongelmia edelleen esiintyy. Sattumaan en usko, sillä tapahtumien takana on aina jotain ja muiden naapurien kanssa ei tällaista ongelmaa ole.
Viimeksi kun sanoin kiusaamisesta niin olen sen jälkeen ollut sanomatta heille mitään vaikka syytä olisi ollut. Olen vain tuonut oman lapseni kotio. Olen myös lastani katsomassa ulkona kokoajan. Olen asennoitunut siten, että jos yritän olla poissa heidän näköpiiristään niin paljon kuin voin ja en käy sanomassa mistään niin ehkä he jättävät meidän rauhaan. Tästä huolimatta heidän lapsensa käy meidän ovella vaikkei siihen pitäisi olla mitään syytä, ei ainakaan järkevää tai asiallista syytä.
Mikä siis neuvoksi?
Haluan elää perheeni kanssa rauhassa ja en halua riidellä kenenkään kanssa.
Uskoisin olevan hyviä ihmisiä, jotka voisivat vastata asiallisesti tähän ja antaa hyviä neuvoja. Pahoittelen jos viestini loukkasi, mutta se ei ole tarkoitus. Tarkoitukseni olisi saada neuvoja tilanteeseeni ja saada elää elämää rauhassa.
lapsista ja mahdollisesta kostosta
7
181
Vastaukset
- iso lapsi
Koetan vastata lookisesti,olen mustalainen (tai sitten en.) Sukuani en käy tässä selostamaan,hevonenkin juoksee jaloillaan.... Tässä on väärinymmärrys.Kuka on yhteisössä mikana,tajuaa,että jokainen vastaa lapsistaan.pahemmin et voi mustalaista,tai kaaloa loukata,kuin menemällä lapsista valittamaan kolmannelle osapuolelle(aikuiselle)Kerron esimerkin;Olin alottanut koulunkäynnin,murkkuaika vielä vuosia edessä kiusasimme koulumatkalla Kahdestaan naapurin likkaa.Tämän isä oli hyvin kantikasluonteinen.Tuli sanomaan äidilleni,et hommaa minut kasvatuslaitokseen.Muorilta paloi hiha:Vastasi,et minun lasta et toimita mihinkään! tätä sanotaan varoitukseksi.uskoi toinen tahi ei.Lapset on vilkkaita,käyvät toistensa kotiovella eivät vanhempien riidoista ressaa.Kostoa on turha pelätä.Tosin on tummissa rahnujakin.Mitäs puhevälien puuttumisesta.jos vielä korjaantuvat:)
- Iso paha Susi
On rasittavaa olla aina oikeassa.
Toista ihmistä syyllistämällä ei rakenneta siltaa. ei ainakaan sellaista kestävää rakennelmaa, jota pitkin askellettaisiin naapuriin silloin, kun ahdistaa.
Aina ei kannata pitää jääräpäisesti kiinni siitä, että on oikeassa.
Lasten etu on tässä se tärkein. pistäkää naperot tekemään yhdessä jotain sellaista, jossa painopiste on jossain muussa, kuin toisen nyppimisessä. Unohtakaa syylliset ja syyttömät.
Ei ihan helppo homma. Mutta kannattaa.
Jotta tämä onnistuisi, vanhempien on oltava puheväleissä. Se taas edellyttää sitä, että haluatte toisillenne hyvää, vaikka ette toistenne kaikkia tekoja ymmärräkkään. Istukaa kahville. Jättäkää syyllisten metsästäminen ja miettikää, mitä yhdessä ja lasten kanssa voitte tehdä. Jos vanhemmat ovat puheväleissä, lasten on mahdotonta manipuloida ja leikkiä kukkulan kuningasta.
Etsikää sitä, mikä teille on yhteistä. Jos olette molemmat kristittyjä, tämän luulisi olevan helppoa.
Jos tämä ei onnistu, nosta kytkintä. Jos olet ilmaissut vilpittömän halusi rauhaan ja toinen ei ole siihen valmis, olet tehnyt sen minkä voit.- Iso paha Susi
Niin ja anteeksi voi aina pyytää.
Usein se sulattaa jään.
Se ei tarkoita aiheetonta matelua toisen edessä.
Se tarkoittaa, että on pettynyt, kun valitsi sanansa väärin.
Jos jää ei sula olet antanut pallon toiselle.
Hän pallottelee sillä, miten parhaiten taitaa.
ja kantaa siitä vastuun.
- Suomessa ei...
...pitäisi kenenkään olla siitä peloissaan jos on puhunut asiasta joka on hänelle ja kaikille muillekin yleisesti ottaen tärkeää!
Ei meidän Romanienkaan pitäisi olla noin pikkusieluisia, piittaamattomia ja vain omiin napoihimme tuijottelijoita. Oikein häpeän tuollaisia ihmisiä jotka eivät voi asioista keskustella valtaväestön kanssa. Lapset pitäisi alusta pitäen opettaa tulemaan toimeen kaikkien kanssa. Silloin niitä siltoja valtaväestön kanssa rakennetaan ja ehkä muutaman sukupolven päästä se syvä juopa välillämme viimein poistuu.
Opetelkaa elämään muiden kanssa! Minä olen omat lapseni opettanut kunnioittamaan kaikkia ihmisiä niinpä heillä meneekin hyvin elämässään.
HB - Riitely repii sielun
Eihän lasten riitelystä kannata aikuisten pahoissa välieissä olla.
Lapset sopii riitelynsä ja taas jatkavat leikkimistä.
Yleisesti ei vanhemmat puutu tollasiin juttuihin , luulen että tässä täytyy olla muuta takana kuin lasten riitely
Täytyy olla rahnu kaaleita kun noin ison asian tekeevät tyhjästä.
Kaikkea hyvää sulle ja yrittäkää sopia asiat.. - romani nainen.
en usko et mitään kosto iskua on tulossa.en ole ainenkaan kuullut koskaan sellaisesta romanien tai sen koomemin valkolaistenkaan keskuudessa. tehkää selvät rajat lapsillenne ja puhu vielä kerran sille perheelle vaikka äidille ja selitä tilanne et jos voisi sopia niin et teidän lapset ja heidän lapset ei olisi kanssa käymisissä kun siitä tulee vaan porua aikaan niin parempi välttää sitten sitä semmosta jos suinkin mahdollista,onhan se selvää,että kun lapsia on ja jos useimpiakin niin voi sattua kaikenlaista mitä nyt lapset touhuaakin yhdessä.ja sitten johtaa kiusaamiseen puolin ja toisin.kun myöntää omasta virheen(esim:lapsistaan) jos he käyttäytynyt väärin niin silloin on helppo edetä asiassa ja sopia toivon mukaan koska yleensä kuitenki riitaan tarvitaan kaksi osapuolta.tällä en tarkoita kuitenkaan että,et puhuisi totta ja tilannetta juuri niinkun se on.koska romanit ei toimi yleensä noin niin siksi mua silti kummastuttaa tuo mitä kerrot kun romaneiden kodeissa on yleensä lapsilla rajat,rakkautta ja kuria.ja jos toinen aikuinen tulee ja esittää asiansa asiallisesti ei riidanhaluisesti heille et ongelma niissä heidän lapsissaan tai käytöksessä niin kyllä romanit sen yleensä ymmärtävät ja pitävät puhuttelun lapsillensa.jos kuitenkin nyt tommosiakin romaneja on niin ton kertomasi mukaan heidän täytyy olla jotain sellaisia et edes toiset romanit ei halua olla tekemisissä ongelma tapausten kanssa.voimia sulle ja perheellesi:)
- oppia ikä ja kaikki
niin romaneiden kun valtaväestönkin tosiaan tartteis puhua jo kotona lapsillensa,että kaikkien kanssa olisi hyvä tulla toimeen eikä erotella ja kiusata ketään minkään taustan,etnisyyden,perhetilnateen ym.vuoksi koska kuitenkin kaikki asutaan samas maapallolla ni sitä on hyvä tulla toimeen kanssa kulkijoiden kanssa.se mitä lapset kuvastaa ja käyttäytyy ni se heijastaa kotona saatua oppia yleensä näin sitä mitä aikuiset suoltavat lapsillensa niin lapset käyttäytyvät sitä mukaan ja oppivat sen oikeaksi koska vanhemmat pohjustaa sellaiseen.ja eihän tosta tommosesta synny kuins itten ongelmia puolin ja toisin.siksi hyvä todellakin opettaa lapsiansa arvostamaan ja rakastamaan kaikkia ihmisiä kaikista ei toki voi tykätä,mutta kuitenkin et se sellanen kiusaaminen ja muu jäisi pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769