Soininvaara: eduskuntaryhmä sooloili ohi Soinin

"Kun kokoomus ja demarit olivat eilen päätyneet yksimielisyyteen Eurooppa-politiikasta, odotettiin perussuomalaisten ratkaisua. Ratkaisu oli odotettu, puolue ei lähde hallitukseen. Ilmeisesti Timo Soini oli sulkenut aamulla puhelimen paitsi lehdistöltä myös puoluetovereiltaan, koska pienemmät pomot esittivät lehdistölle aamulla vielä kovin odottavaa kantaa.

Jo aiemmin pikkulinnut olivat kertoneet perussuomalaisten sisältä, että kokeneempi väki puolueessa oli huolestunut perussuomalaisten eduskuntaryhmän kyvystä kurinalaiseen toimintaan ja että Soini ehkä päätyisi siihen, ettei pysty menemään tämän joukkueen kanssa hallitukseen. Piti siis vain keksiä syy, ja tässä se syy tuli kuin tarjottimella. Puoluetta ei todellakaan pelattu oppositioon, vaan ainakin Katainen yritti kovasti tasoittaa tietä hallitukseen, mutta perussuomalaiset valitsivat itse opposition. Heille olisi sallittu ilmeisesti vastaan äänestäminen hallituksessa, mutta he päätyivät äänestämään vastaan oppositiossa.

Kaikesta näki, että Soinille tämä oli pettymys, mutta ryhmä oli kulkenut hänen ylitseen jo monta kertaa."

http://soininvaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72868-eduskunta-1252011
1083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Soininvaara puhuu totta. Soinin marttyyrinkehä on pelkkää kusetusta.

Äänestä
  • Eduskuntaryhmä on karannut Soinin käsistä. Liikaa tupauunoja, joiden ÄO on alle 100, ja liikaa äärioikeistolaisia, joilla on täysin oma, Soinista riippumaton ohjelma. Iso JYTKY roiskuu jo joka eri ilmansuuntaan kuin krapulainen ripulipaska lauantaiaamuna.

    Äänestä

  • JA KUKO USKOO AGITAATTORI SOININVAARAA ?


    VIHREÄTÄ DEMAGOGIA

    Äänestä

  • ÄÄRIVIHREÄÄ kirjoitti:

    JA KUKO USKOO AGITAATTORI SOININVAARAA ?


    VIHREÄTÄ DEMAGOGIA

    Soininvaara puhuu asiaa. Soini on menettämässä puolueensa hallinnan. Tuli liian iso vaalivoitto, liian paljon kansanedustajia. Soini ei pysty pitämään rivejä kasassa. Puolue joko hajoaa tai Soini joutuu syrjään puheenjohtajan paikalta.

    Äänestä

Timpalta meni käkätin tukkoon ja putosi leuka kengälle, kun oma eduskuntaryhmä teki polun selkään.

Äänestä
  • Vielä neljä vuotta sitten Soini saattoi uhota Halla-aholle vaalivalvojaisten jatkoilla: "Tää on mun puolue!" Mutta nyt Timppa on joutunut huomaamaan, miten homma karkaa pahasti käsistä.

    Äänestä

  • Timppa ei enää naura kirjoitti:

    Vielä neljä vuotta sitten Soini saattoi uhota Halla-aholle vaalivalvojaisten jatkoilla: "Tää on mun puolue!" Mutta nyt Timppa on joutunut huomaamaan, miten homma karkaa pahasti käsistä.

    Polku kulkee Timpan yli ja ikonin pääkin petti:

    http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Paraatiovi ei aukea saranapuolelta/1135266137722/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

    Äänestä

  • hjghtyui kirjoitti:

    Polku kulkee Timpan yli ja ikonin pääkin petti:

    http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Paraatiovi ei aukea saranapuolelta/1135266137722/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

    HESARI ON VIHERVASURITOIMITTAJIEN PROPAGANDALEHTI

    USKOKOON HESARIN ROSKALUUKKUA KEN TAHTOO

    Äänestä

  • HS BOIKOTTIIN kirjoitti:

    HESARI ON VIHERVASURITOIMITTAJIEN PROPAGANDALEHTI

    USKOKOON HESARIN ROSKALUUKKUA KEN TAHTOO

    PUOLUEETON TOIMITTAJAKO ?

    Unto Kalle Hämäläinen (s. 28. helmikuuta 1954 Viitasaari) on suomalainen politiikkaan erikoistunut toimittaja.

    Hämäläinen on ollut Aamulehden eduskuntatoimittajana 1984–1986 ja Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa 1986–2001. Hän oli politiikan toimituksen esimies 1994–2001. Vuonna 2001 hän aloitti Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittajana. Hämäläinen oli Paasikivi-seuran valtuuskunnan jäsen vuosina 1980–1983.

    Hämäläinen syntyi maanviljelijäperheeseen. Hän valmistui sosionomiksi 1978 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1979. Hämäläinen meni naimisiin 1977, ja hänen perheeseensä syntyi kaksi lasta vuosina 1978 ja 1986. Hämäläinen on entinen Kokoomuksen jäsen ja toimi Kokoomusnuorten puheenjohtajana vuosina 1980–1983.

    Hämäläinen sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon vuonna 2008.[1]

    Äänestä

Soininvaara puhuu taas täyttä asiaa.
Perussuomalaiset eivät tosiaankaan olleet valmiita hallitukseen, eiväthän he ole vielä valmiita edes eduskuntaan. Valitettavaa mutta totta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PS ei pysy koossa kirjoitti:

"Kun kokoomus ja demarit olivat eilen päätyneet yksimielisyyteen Eurooppa-politiikasta, odotettiin perussuomalaisten ratkaisua. Ratkaisu oli odotettu, puolue ei lähde hallitukseen. Ilmeisesti Timo Soini oli sulkenut aamulla puhelimen paitsi lehdistöltä myös puoluetovereiltaan, koska pienemmät pomot esittivät lehdistölle aamulla vielä kovin odottavaa kantaa.

Jo aiemmin pikkulinnut olivat kertoneet perussuomalaisten sisältä, että kokeneempi väki puolueessa oli huolestunut perussuomalaisten eduskuntaryhmän kyvystä kurinalaiseen toimintaan ja että Soini ehkä päätyisi siihen, ettei pysty menemään tämän joukkueen kanssa hallitukseen. Piti siis vain keksiä syy, ja tässä se syy tuli kuin tarjottimella. Puoluetta ei todellakaan pelattu oppositioon, vaan ainakin Katainen yritti kovasti tasoittaa tietä hallitukseen, mutta perussuomalaiset valitsivat itse opposition. Heille olisi sallittu ilmeisesti vastaan äänestäminen hallituksessa, mutta he päätyivät äänestämään vastaan oppositiossa.

Kaikesta näki, että Soinille tämä oli pettymys, mutta ryhmä oli kulkenut hänen ylitseen jo monta kertaa."

http://soininvaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72868-eduskunta-1252011

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu