Itse epäilen vähän huonosti näkyvän. Soini ottaa supliikillaan opposition haltuunsa, antaa välillä kuulua "totuuksia" ja välillä taas isällisiä neuvoja.
Kyllä siinä joutuu Pekkarisenkin karisma koetukselle. Pitää olla kahden suunnan tratekia, valmiudet änkätä hallituksen kanssa ja yrittää pitää Soinia pimennossa. Sanomattakin taitaa olla selvää, että asialinjalla siinä taistossa häviää.
Keskustaa kyllä auttaa se tosiseikka, että Keskustan äänestäjistä monet ovat vähän tyhmähköjä, populismi ei heitä karkota. Populismi vetää persuista takaisin eksyneitä lampaita ja pitää aitauksessa vielä uskollisia.
Nyt vain on keskustan koottava parhaat oppositiovoimat hätäkokoukseen, heistä voisin mainita Pekkarisen lisäksi Väyrysen ja Kari Hokkasen, hän eläkeläisenä varmasti tarjoaa vielä auttavan kätensä. Kyllä Ilkka osaa oppositiossa olla, oli aikoinaan hänen lohdulliset sanat Väyryselle.
Ei muuta kun töihin, taloudesta ei kannata murehtia, ei se sillä parane.
Näkyykö Mari Timon selän takaa
23
89
Vastaukset
- Iso Jytky
Kyllähän tuo persujen jääminen oppositioon on kepulle se kaikkein kauhein vaihtoehto. Persut tulevat tosiaan olemaan maan johtava oppositiopuolue karismaattisen johtajansa turvin.
Kepulla on nyt vitsit vähissä kun Soini hoitelee hallituksen arvostelun taitamillaan populistisilla (ja välillä humoristisillakin) heitoillaan ja mitäpä siinä enää kepulla onkaan muuta tekemistä kuin jatkaa kuihtumistaan oppositiossakin.Taidat yliarvioida persujen kyvyt oppositiopolitiikan teossa suhteessa kepuun. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun puolueet ovat yhtä aikaa oppositiossa, eikä Soini ole persuissa ainoa puheenvuorojen käyttäjä sen kummemmin salissa kuin mediassakaan. Ennen kaikkea on ihmisiä, jotka kaipaavat muunkinlaista retoriikkaa kuin populismia tai onttoja vitsejä lippalakkien sovittelemisesta hedelmille.
Kieltämättä persut ovat kuitenkin taitavampia vetoamaan duunariäänestäjiin eli nakertamaan demarien kannatusta. Persujen jääminen oppositioon näyttikin olevan Jutta Urpilaiselle suoranainen järkytys. Toki myös kepu olisi mieluummin nähnyt persut hallituksessa. Se olisi nopeasti kasvattanut kepun kannatuksen yli 40 kansanedustajan tasolle, kuten olen jo pariin kertaan todennut. Nyt kannatuksen kasvu jää vähäisemmäksi, mutta kannatus lähtee kasvuun kuitenkin, osin persujen imussakin, sillä puolueilla on yhteisiä intressejä.- 12
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Taidat yliarvioida persujen kyvyt oppositiopolitiikan teossa suhteessa kepuun. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun puolueet ovat yhtä aikaa oppositiossa, eikä Soini ole persuissa ainoa puheenvuorojen käyttäjä sen kummemmin salissa kuin mediassakaan. Ennen kaikkea on ihmisiä, jotka kaipaavat muunkinlaista retoriikkaa kuin populismia tai onttoja vitsejä lippalakkien sovittelemisesta hedelmille.
Kieltämättä persut ovat kuitenkin taitavampia vetoamaan duunariäänestäjiin eli nakertamaan demarien kannatusta. Persujen jääminen oppositioon näyttikin olevan Jutta Urpilaiselle suoranainen järkytys. Toki myös kepu olisi mieluummin nähnyt persut hallituksessa. Se olisi nopeasti kasvattanut kepun kannatuksen yli 40 kansanedustajan tasolle, kuten olen jo pariin kertaan todennut. Nyt kannatuksen kasvu jää vähäisemmäksi, mutta kannatus lähtee kasvuun kuitenkin, osin persujen imussakin, sillä puolueilla on yhteisiä intressejä.Kepulla ei taida kasvaa seuraavan neljän vuoden aikana muu kuin pankkilaina ja korkomenot (ellei konkurssi tule ja pelasta ennen sitä).
- Pappa PA Laaninen
12 kirjoitti:
Kepulla ei taida kasvaa seuraavan neljän vuoden aikana muu kuin pankkilaina ja korkomenot (ellei konkurssi tule ja pelasta ennen sitä).
Veronmaksajat voisi kerätä tukipaketin kepulle ja vielä erikseen takuupaketin, jos kepun kassa uudestaan tyhjenee, niin voivat ammentaa lisää takuupaketista..
- mvv
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Taidat yliarvioida persujen kyvyt oppositiopolitiikan teossa suhteessa kepuun. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun puolueet ovat yhtä aikaa oppositiossa, eikä Soini ole persuissa ainoa puheenvuorojen käyttäjä sen kummemmin salissa kuin mediassakaan. Ennen kaikkea on ihmisiä, jotka kaipaavat muunkinlaista retoriikkaa kuin populismia tai onttoja vitsejä lippalakkien sovittelemisesta hedelmille.
Kieltämättä persut ovat kuitenkin taitavampia vetoamaan duunariäänestäjiin eli nakertamaan demarien kannatusta. Persujen jääminen oppositioon näyttikin olevan Jutta Urpilaiselle suoranainen järkytys. Toki myös kepu olisi mieluummin nähnyt persut hallituksessa. Se olisi nopeasti kasvattanut kepun kannatuksen yli 40 kansanedustajan tasolle, kuten olen jo pariin kertaan todennut. Nyt kannatuksen kasvu jää vähäisemmäksi, mutta kannatus lähtee kasvuun kuitenkin, osin persujen imussakin, sillä puolueilla on yhteisiä intressejä.Onhan ne olleet yhdessä oppositiossa, mtta silloin ei persuilla ollut likimäinkään tätä nykyistä näkyvyyttä. Eihän nyt Soinin tarvise sanoa juurikaan mitään kun jo hurrataan. Tietysti tämä ilottelu vähitellen arkipäiväistyy, muutta ei persujen kannatus kovin nopeasti vähenny, ei vähentynyt aikoinaan SMP:nkään kannatus, vaan kesti usean vaalikauden.
Kepua sensijaan ahdistaa joka puolelta, niin sisältä kun ulkoakin. On veloille keksimättä maksaja ym. Kiviniemen asema ei todellakaan ole karehdittava. Melkeimpä sanoisin, että heidän on taas vaihdettava puheenjohtaja.
Sitä vieläkään ei tosin tiedä mitä tapahtuu. SDP näyttää kiukuttelevan jatkuvasti, kyllä Kataisen tehtävä on vaikea saada hallitus näilläkään puolueilla. Voi vielä niinkin käydä, että Urpilainen saa tunnustelutehtävän itse, siinä sitten mentäsiin vielä Kepunkin puheille. Mutta ei kai tilanne sentään niin mahdoton ole. mvv kirjoitti:
Onhan ne olleet yhdessä oppositiossa, mtta silloin ei persuilla ollut likimäinkään tätä nykyistä näkyvyyttä. Eihän nyt Soinin tarvise sanoa juurikaan mitään kun jo hurrataan. Tietysti tämä ilottelu vähitellen arkipäiväistyy, muutta ei persujen kannatus kovin nopeasti vähenny, ei vähentynyt aikoinaan SMP:nkään kannatus, vaan kesti usean vaalikauden.
Kepua sensijaan ahdistaa joka puolelta, niin sisältä kun ulkoakin. On veloille keksimättä maksaja ym. Kiviniemen asema ei todellakaan ole karehdittava. Melkeimpä sanoisin, että heidän on taas vaihdettava puheenjohtaja.
Sitä vieläkään ei tosin tiedä mitä tapahtuu. SDP näyttää kiukuttelevan jatkuvasti, kyllä Kataisen tehtävä on vaikea saada hallitus näilläkään puolueilla. Voi vielä niinkin käydä, että Urpilainen saa tunnustelutehtävän itse, siinä sitten mentäsiin vielä Kepunkin puheille. Mutta ei kai tilanne sentään niin mahdoton ole.Kokoomus näyttää saavan SDP:stä todella hankalan hallituskumppanin. Se on paljon olennaisempi asia tässä vaalien jälkeisessä tilanteessa kuin oppositiopuolueiden keskinäiset välit, joissa ei tarvitse suunnitella asioita pintaa syvemmältä. Arvelisin, että persut ja kepu löytävät yhteisen sävelen erityisesti aluepolitiikasta, kuntapolitiikasta, maatalouspolitiikasta ja sosiaalipolitiikasta. Välikysymyksiä näistä aiheista tullee riittämään ja silloin Katainen joutuu komentamaan ministerinsä ulkomailtakin kotiin varmistamaan hallituspuolueille luottamuslauseen. Erityisesti, jos vihreätkin jäävät oppositioon.
Urpilaista ilmiselvästi ketutti persujen jääminen oppositioon. Puolueensa vaarana on leimautuminen porvaripuolueeksi ja duunareiden kannatuksen karkaaminen yhä selkeämmin persuille. Siitähän tässä Urpilaisen kiukuttelussa myös on kysymys, että tyttö haluaa näyttää kannattajilleen olevansa kova luu.
Urpilainen on tottunut Kokkolassa paremmin kepuun kuin kokoomukseen, mutta en usko, että kepu Urpilaisenkaan hallitukseen lähtee.- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
mvv kirjoitti:
Onhan ne olleet yhdessä oppositiossa, mtta silloin ei persuilla ollut likimäinkään tätä nykyistä näkyvyyttä. Eihän nyt Soinin tarvise sanoa juurikaan mitään kun jo hurrataan. Tietysti tämä ilottelu vähitellen arkipäiväistyy, muutta ei persujen kannatus kovin nopeasti vähenny, ei vähentynyt aikoinaan SMP:nkään kannatus, vaan kesti usean vaalikauden.
Kepua sensijaan ahdistaa joka puolelta, niin sisältä kun ulkoakin. On veloille keksimättä maksaja ym. Kiviniemen asema ei todellakaan ole karehdittava. Melkeimpä sanoisin, että heidän on taas vaihdettava puheenjohtaja.
Sitä vieläkään ei tosin tiedä mitä tapahtuu. SDP näyttää kiukuttelevan jatkuvasti, kyllä Kataisen tehtävä on vaikea saada hallitus näilläkään puolueilla. Voi vielä niinkin käydä, että Urpilainen saa tunnustelutehtävän itse, siinä sitten mentäsiin vielä Kepunkin puheille. Mutta ei kai tilanne sentään niin mahdoton ole.Siihenhän Urpilainen tähtää että saa kaapattua pääministerin paikan itselleen.
Mutta taitaa jäädä haaveeksi.
Persut ei tue, ei tue Keskustakaan, tuskin vihreätkään..
Urpilainen on polttanut vaalien jälkeen siltoja moneen suuntaan.
Urpilainen ja Demarit käy nyt kovaa valtataistelua. Aivan kuin olisivat eduskunnan suurin puolue ja omistaisivat yksinkertaisen enemmistön. - hgfjkdlösäa
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Siihenhän Urpilainen tähtää että saa kaapattua pääministerin paikan itselleen.
Mutta taitaa jäädä haaveeksi.
Persut ei tue, ei tue Keskustakaan, tuskin vihreätkään..
Urpilainen on polttanut vaalien jälkeen siltoja moneen suuntaan.
Urpilainen ja Demarit käy nyt kovaa valtataistelua. Aivan kuin olisivat eduskunnan suurin puolue ja omistaisivat yksinkertaisen enemmistön.Kokoomus 41 Persut 39 Keskusta36 Vihreät10 Vasemmistoliitto 8
Siinä se Urpilaisesta ei tule pääministeriä.
- oikein kepulle
Persuilla myös kassa pursuaa rahaa ja kepulla on konkreettisesti "Matti" kukkarossa, kepu lienee lähellä konkurssia. Pelkästään tämän vuoksi nämä vähemmän fiksut kepulaiset tulee siirtymään persuihin. Tulemme vielä näkemään "nimikepulaisia" loikkareita ja paljon.
- kapu-vaari
Oikeassa olet epäilyksessäsi, että Mari ei pääse näkyville Timon leveän selän takaa. Ja jos pääseekin joskus, se olisi vain kovin kiusallista kepulle, kun muistetaan kepun toilailut tuossakin asiassa, jonka vuoksi persut jäivät vapaaehtoiseen oppositioon.
Eivät siinä auta nuo mainitsemasi "kepun parhaat voimatkaan", kun niiden eväät on jo syöty. Ja hyvä niin.- Uusi-Ukki, se oikea
No, otampa kantaa minäkin, avauksen keskusteluun. Mielestäni Soini teki elämänsä munauksen jäädessään pois Hallituksesta. Pelkään pahoin, että tapauis Veikko Vennamo tulee toistamaan itseään. Eivät nämä "Yksinkertaiset" uudet Persuedustajat hyväksy tuota Soinin kaavailemaa oppositioaseman tuomaa lisäkannatusta.
He kuitenkin ajattelevat siten, että nyt kun voitto saavutettiin, niin sitä voittoa tulisi hyödyntää noilla tarjolla olevilla Ministerinsalkuilla. Ne salkut voivat olla neljän vuoden päästä Persujen toiveajattelua, ja sitämieltä on myöskin Uusi-Ukki täältä Pohjanmaalta.
Muuten nämä Pohjolan Persut ovat kanssani täysin samaa mieltä. On muistettava, että nämä pohjois Suomen persut ovat "Paavo Suuren oppipoikia", heille Paavo on opettanut, että on aina otettava mitä tarjotaan, ne Ministerinpaikat voivat neljän vuoden kuluttua olla Persuille "mennyttä Kauraa".
On myskin muistettava se tosiasia kuten " Pystyynkuollut" tuolla ylempänä toteaa, että nämä Persuäänestäjät eivät ole suinkaan mitään "Ruudinkeksijöitä", myöskään tällä Politiikan vaikealla saralla. He ovat yksinkertaisia "Pienviljelijöitä", ympäri Suomen niemen, kuten myöskin Uusi-Ukki Eteläpohjanmaan Juonenkylältä.
Eivät he Persuja äänestä muuten kuin suuressa taloudellisessa hädässä, heidät on sananmukaisesti ajettu nurkkaan. Näin ollen he myöskin seuraavissa vaaleissa äänestävät taatusti jotakin muuta puoluetta kuin Persuja. Joten nyt Soinin taktikointi Hallitusneuvotteluissa oli täydellinen virhearviointi
Jos joku uskoo Soinin "Herkistelyjä" kun hän ilmoitti jäävänsä pois Hallitusneuvotteluista, sehän kuvasi vain Soinin ketkulointia maan vakavissa asioissa, ja sekin on Taivahan tosi.????????????????????? - mvv
Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:
No, otampa kantaa minäkin, avauksen keskusteluun. Mielestäni Soini teki elämänsä munauksen jäädessään pois Hallituksesta. Pelkään pahoin, että tapauis Veikko Vennamo tulee toistamaan itseään. Eivät nämä "Yksinkertaiset" uudet Persuedustajat hyväksy tuota Soinin kaavailemaa oppositioaseman tuomaa lisäkannatusta.
He kuitenkin ajattelevat siten, että nyt kun voitto saavutettiin, niin sitä voittoa tulisi hyödyntää noilla tarjolla olevilla Ministerinsalkuilla. Ne salkut voivat olla neljän vuoden päästä Persujen toiveajattelua, ja sitämieltä on myöskin Uusi-Ukki täältä Pohjanmaalta.
Muuten nämä Pohjolan Persut ovat kanssani täysin samaa mieltä. On muistettava, että nämä pohjois Suomen persut ovat "Paavo Suuren oppipoikia", heille Paavo on opettanut, että on aina otettava mitä tarjotaan, ne Ministerinpaikat voivat neljän vuoden kuluttua olla Persuille "mennyttä Kauraa".
On myskin muistettava se tosiasia kuten " Pystyynkuollut" tuolla ylempänä toteaa, että nämä Persuäänestäjät eivät ole suinkaan mitään "Ruudinkeksijöitä", myöskään tällä Politiikan vaikealla saralla. He ovat yksinkertaisia "Pienviljelijöitä", ympäri Suomen niemen, kuten myöskin Uusi-Ukki Eteläpohjanmaan Juonenkylältä.
Eivät he Persuja äänestä muuten kuin suuressa taloudellisessa hädässä, heidät on sananmukaisesti ajettu nurkkaan. Näin ollen he myöskin seuraavissa vaaleissa äänestävät taatusti jotakin muuta puoluetta kuin Persuja. Joten nyt Soinin taktikointi Hallitusneuvotteluissa oli täydellinen virhearviointi
Jos joku uskoo Soinin "Herkistelyjä" kun hän ilmoitti jäävänsä pois Hallitusneuvotteluista, sehän kuvasi vain Soinin ketkulointia maan vakavissa asioissa, ja sekin on Taivahan tosi.?????????????????????Joo, kyllä Soini on munauksen tehnyt. Persut näyttää olevan vain lähinnä yhden asian puolue. Tai sitten siellä ei oikein käsitetä mistä politiikassa on kysymys, sehän on yhteisten asioiden hoitamista. Persut on jäänyt "suoraselkäisyyden vangiksi" sillä ei kyllä pitkälle pötkitä. Portugali unohtuu aikanaan jaelämässä tulee uusia vaikeuksia.
Soini on myös jo siinä ijässä, että neljä vuotta ei enää lisää kypsytä, vaan paremminkin ränsistyttää, ymmärrtäthän tämän vanhana Juonenkylä viljelijänä, että aikanaan on leikattava.
Jos Soinia äänestetään suuressa taloudellisessa hädässä niin sitä suuremalla syyllä olisi hallitukseen pitänyt mennä. Tosin nämä äänestäjät uskovat vähän liiaksi politiikan mahdollisuuksiin omiin vaikeuksiinsa. Loppujen lopuksi kaikki ongelmat jää ihmisten itsensä ratkaistavaksi, politiikka antaa siihen vain jotain mahdollisuuksia. Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:
No, otampa kantaa minäkin, avauksen keskusteluun. Mielestäni Soini teki elämänsä munauksen jäädessään pois Hallituksesta. Pelkään pahoin, että tapauis Veikko Vennamo tulee toistamaan itseään. Eivät nämä "Yksinkertaiset" uudet Persuedustajat hyväksy tuota Soinin kaavailemaa oppositioaseman tuomaa lisäkannatusta.
He kuitenkin ajattelevat siten, että nyt kun voitto saavutettiin, niin sitä voittoa tulisi hyödyntää noilla tarjolla olevilla Ministerinsalkuilla. Ne salkut voivat olla neljän vuoden päästä Persujen toiveajattelua, ja sitämieltä on myöskin Uusi-Ukki täältä Pohjanmaalta.
Muuten nämä Pohjolan Persut ovat kanssani täysin samaa mieltä. On muistettava, että nämä pohjois Suomen persut ovat "Paavo Suuren oppipoikia", heille Paavo on opettanut, että on aina otettava mitä tarjotaan, ne Ministerinpaikat voivat neljän vuoden kuluttua olla Persuille "mennyttä Kauraa".
On myskin muistettava se tosiasia kuten " Pystyynkuollut" tuolla ylempänä toteaa, että nämä Persuäänestäjät eivät ole suinkaan mitään "Ruudinkeksijöitä", myöskään tällä Politiikan vaikealla saralla. He ovat yksinkertaisia "Pienviljelijöitä", ympäri Suomen niemen, kuten myöskin Uusi-Ukki Eteläpohjanmaan Juonenkylältä.
Eivät he Persuja äänestä muuten kuin suuressa taloudellisessa hädässä, heidät on sananmukaisesti ajettu nurkkaan. Näin ollen he myöskin seuraavissa vaaleissa äänestävät taatusti jotakin muuta puoluetta kuin Persuja. Joten nyt Soinin taktikointi Hallitusneuvotteluissa oli täydellinen virhearviointi
Jos joku uskoo Soinin "Herkistelyjä" kun hän ilmoitti jäävänsä pois Hallitusneuvotteluista, sehän kuvasi vain Soinin ketkulointia maan vakavissa asioissa, ja sekin on Taivahan tosi.?????????????????????Olet tainnut tulkita luonnehdintani persuäänestäjistä väärin. Muistan todenneeni heistä vain lähinnä jotain sen tyyppistä, että suuri osa heistä kyllä nyt turhautui, kun ei saanutkaan äänelleen katetta eli persuja hallitukseen päättämään kotimaan asioista. Maaliskuussa esille tullut Portugalin hätäpaketti lisäsi persujen äänimäärää ainoastaan kahden, kolmen prosenttiyksikön verran. Muu kannatuksenlisäys oli tullut jo viime vuonna ja alkutalvesta puhtaasti kotimaan politiikan takia.
Olen myös todennut, että persuryhmä on varsin kirjavaa yhden asian sakkia, jotka ovat varmasti tyytyväisiä, jos puolueensa on oppositiossa. Oppositiossa he pääsevät laukomaan paljon räväkämpiä puheenvuoroja vaikkapa maahanmuuttajista kuin jos puolueensa olisi hallituksessa.
Kävelikö ryhmä Soinin yli ryhmäkokouksessa? Tätähän toimittajatkin Soinilta kysyivät, mutta Soini ei tietenkään asiaa myöntänyt.
- Kataisen hallitus..
näyttää ajavan karille jo ennen syntymistään. Ei siis kannata vielä ruveta kovin ilkkumaan Keskustalle...
- mvv
Ei ilkutakkaan. Toin vain esiin sen mahdollisuuden mikä keskustalla on pärjätä näkyvyydessä persuille, jos kumpikin on oppositiossa.
Hallituksen muodostamisesta tulee nyt kyllä hyvin haastava. Kaikki vain asettavat ehtoja toisilleen, kuka ne sitten lopuksi maksaa. Tässä ollaan nyt menossa siihen sakkiin mikä apua tarvitsee.
Vielä voidaan kaiholla muistella niitä aikoja kun kaikki kolme puoluetta muistuttivat toisijaan ,ja asiat sujuivat. Sille on vinoiltu, niin mediassa kuin äänestäjien keskuudessa. Tämäkö on nyt sitä oikeaa demokratiaa, jos se on sitä, niin pois tästä ja äkkiää.
- kkkkköööö
Uudet vaalit tai uusi hallitusneuvottelija.
kansaa kusetetaan nyt oikein kunnolla.- Uusi-Ukki, se oikea
Taidatpa "Kökköö", olla uusien vaalien suhteen lähempänä kuin arvaatkaan. Nythän on kaikki Keskustan ja muidenkin vaalit hävinneiden puolueiden "Puuhamihet" valjastettu vaikeuttamaan Hallitusneuvotteluja.
Jos nyt Urpilainen päättääkin jäädä myös oppositioon (mitä en kyllä tälläsyömällä usko), niin uusien vaalien todennäköisyys on mitä ilmeisin. Nyt on kaikki Kepun juonipolitiikot, kuten Väyrynen, Pikku Mauri,Iso Kiäriäinen, ja vielä kun tuodaan EU-sta Anneli Jäätteenmäki, koston enkelinä kehiin, niin siitä jo juonitaan sellaisia asioita jotka edistävät uusia vaaleja.
Että mitenkö uusissa vaaleissa tulisi käymään, no tietenkin Super- Soini nousisi "Kaliffiksi Kaliffin paikalle 50-llä Kansanedustajallaan, ja Poliittinen sekasorto olisi Suomenmaassa tosiasia. Näinkin siinä saattaisi käydä, jos noin vähän leikkimielellä asioita tarkkaillaan.
Ei Persuista ole tämän Suomi-Neitomme auttajaksi missään asiassa, se on yksiasia mikä on täysin varmaa. Kunhan hetken huumassa "hurrataan", ja ne vähähäisetkin säästömme, jotka olemme pitkän elämämme aikana hankkineet, on kulutettava"Soinin systeemin" vuoksi, ja sen takia "yleiseen kulutukseen", kuten Soini sanoisi, kyllä näin on näreet, ainakin minun Uusi-Ukin mielestä, ja luulempa olevani "Taaskin" oikeassa. Kyllä tuntuu hyvältä rinnassani kun sain taas tuoda hiukan totuuksia esille.
Ja nyt viiden kilsan lenkille, että myöskin ruumiinkulttuuria tulee hoidettua, poliittinen kulttuurini, taitaakin olla melkoisesti tasapainossa, kyllä näin on näreet.??????????????
- olet oikeassa
Ei näy ja se on hyväksi veronmaksajille. Risupaketti kaadetaan ensin ja sitten kansalliset maataloustuet.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tuo on mahdollista.
Öljyn ja Ydinvoiman puolustajien pitää turvata noiden energioiden ylivoima markkinoilla.
Bioenergia aiheuttaa sinne häiriöitä. - Uusi-Ukki, se oikea
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Tuo on mahdollista.
Öljyn ja Ydinvoiman puolustajien pitää turvata noiden energioiden ylivoima markkinoilla.
Bioenergia aiheuttaa sinne häiriöitä.Ymmärtänet kuitenkin, että Bioenerkia on täysin kustannuskysymys, ja tuo kustannus energian suhteen onkin se pääasia. Vai uskotko sinä "poloinen", että pikku-Mauri tekee pyyteetöntö työtä, Suomen energiahuollon eteen, jos näin luulet ja uskot, niin toivompa että Kepu ei enää koskaan pääse Hallitukseen, josta he voivat tehdä miljardien eurojen tappioita yhteiskunnalle, risupakettiensa ja muidenkin maatalousasioiden kustannuksella, ja toiminnoilla.
Minä olen entinen Maanviljelijä Eteläpohjanmaan Juonenkylältä, mutta kun Suomessata pitäisi heti lopettaa ne minun mainitsemat 20.000-tuhatta "Kitutilaa", tätäkautta päästäisiin maanviljelyksellä uusiin ulottuvaisuuksiin. Olen täysin varma siitä, että leipämme hinta puolittuisi, jos nämä avustusten varassa olevat "Kitutilat" lopetettaisiin, ja annettaisiin markkinoiden vapaasti muodostaa hintansa.
Muuten Perussuomalaisilla pienviljelijöillä ei ole minkäänlaista käsitystä Suomen Maatalouspolitiikasta, eikä muustakaan politiikasta. Olin kaksissa Persujen vaalitilaisuudessa, siellä ainoastaan vannottiin Soinin nimeen, ja asetettiin hänet Kaliffiksi Kaliffin paikalle. Ikäänkuion Soini toisi helpotuksen pienviljelijäin ahdinkoon, minua entistä Pienviljelijää suretti näitten innokkaiden Soini Fanien usko Soiniin. Kyllä me ihmispolot olemme äärettömän tyhmiä, ikäänkuin uskoisimme Joulupukkiin, kuten lapsena teimme, kyllä näin on näreet.?? - !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:
Ymmärtänet kuitenkin, että Bioenerkia on täysin kustannuskysymys, ja tuo kustannus energian suhteen onkin se pääasia. Vai uskotko sinä "poloinen", että pikku-Mauri tekee pyyteetöntö työtä, Suomen energiahuollon eteen, jos näin luulet ja uskot, niin toivompa että Kepu ei enää koskaan pääse Hallitukseen, josta he voivat tehdä miljardien eurojen tappioita yhteiskunnalle, risupakettiensa ja muidenkin maatalousasioiden kustannuksella, ja toiminnoilla.
Minä olen entinen Maanviljelijä Eteläpohjanmaan Juonenkylältä, mutta kun Suomessata pitäisi heti lopettaa ne minun mainitsemat 20.000-tuhatta "Kitutilaa", tätäkautta päästäisiin maanviljelyksellä uusiin ulottuvaisuuksiin. Olen täysin varma siitä, että leipämme hinta puolittuisi, jos nämä avustusten varassa olevat "Kitutilat" lopetettaisiin, ja annettaisiin markkinoiden vapaasti muodostaa hintansa.
Muuten Perussuomalaisilla pienviljelijöillä ei ole minkäänlaista käsitystä Suomen Maatalouspolitiikasta, eikä muustakaan politiikasta. Olin kaksissa Persujen vaalitilaisuudessa, siellä ainoastaan vannottiin Soinin nimeen, ja asetettiin hänet Kaliffiksi Kaliffin paikalle. Ikäänkuion Soini toisi helpotuksen pienviljelijäin ahdinkoon, minua entistä Pienviljelijää suretti näitten innokkaiden Soini Fanien usko Soiniin. Kyllä me ihmispolot olemme äärettömän tyhmiä, ikäänkuin uskoisimme Joulupukkiin, kuten lapsena teimme, kyllä näin on näreet.??nÄYTTÄÄ KUITENKIN SILTÄ ETTÄ ne sinun kitutilasi ovat kannattavampia kuin ne suurtilat.
Viime vuonna meni tiloja konkurssiin. Merkille pantavaa tuossa asiassa oli se että konkurssin tehneet tilat oli Suomen SUURIMPIA: 100-200 lypsävän tiloja.
Ne kitutilat joilla 20-40 lehmää sen kun porskuttavat.
- Uusi-Ukki, se oikea
Huomenta vaan, kysymysmerkkivastaaja, kuten varmasti tiedätkin, että näillä
sadan tai kahdensadan lehmän tiloilla, ei ole mitään tekemistä Keskustapuolueen eikä myöskään perinteisen Suomalaisen maatalouspolitiikan kanssa.
Nämä tilat ovat puhtaasti "Liikeyrityksiä", muiden liikeyritysten joukossa. Se että näitä tiloja ajautuu konkurssiin, on täysin luonnollinen syy, ne eivät ole tuottaneet sijoittajilleen sitä rahamäärää minkä jokainen sijoittaja on myös oikeutettu sijoituksilleen saamaan.
Nämä "suurnavetat", eivät saa sitä avustusmäärää, mitä nämä kymmenen ja kahdenkymmenen lehmän navetat saavat. siksi he lopettavat koko toiminnan. ivät tietenkään kehtaa toimia yhteiskuntamme"Lypsylehminä", ja näin ollen lopettavat koko toiminnan.
Minäkin tiedän pari mainitsemaasi 200-sadan lehmän tilaa, jotka toimivat puhtaasti liikeperiaatteella, siis Kepulaisuudella ei näissä tiloissa ole mitään tekemistä. Kyllä näin on näreet.???- ????????????????????
Eihän tiloissa ole koskaa kyseessä Kepulaisuus.
vai onko se sitten niin että jos kyseessä ei ole kepulaisuus niin niiden kannattavuus on silloin niin heikko että ne ei kestä markkinoilla:D
TUkipolitiikka on ihan sama onko yksi tai 200 lehmää. Ainoa vaatimus tukien saamiselle on että kolme hehtaaria aktiivisesti viljeltyä' peltoa. Mitään suuruusrajoitusta ei ole. Eläin yksikköä kohti tuki on täysin sama. Hehtaaria kohti tuki on täysin saMA.
mIKÄ SIIS NIISSÄ "TEHOKKAISSA" SUURYKSKÖISSÄ SITTEN ON ETTÄ NE MENEE KONKURSSIIN?
Niiden pulma on juuri se tehokkuus. Ne tuhlaavat tuottonsa siihen ns. tehokkuuteen. Eli ylikoneistukseen.
Tuollaisella koneet hoitelee jopa ruokinnan täysin automaattisesti. Koneet maksaa. Lypsy toimii kanssa niin että ihmistä ei enää tarvita olenkaan, eikä ihminen oikeastaan edes pysty vaikuttamaan koko lypsyyn.
Se on tosissaan teollisuuslaitos siinä olet oikeassa.
Mutta miksi tuo paljon kehuttu tehokkuus sitten ei siitä siihen että tilat eivät mene konkurssiin???? TUollaisen tehokkaan teollisuuslaitoksenhan pitäisi jauhaa rahaa omistajilleen.
Aino aero niihin "kitutilohin" on tosiaan se että lehmiä on kymmen kertainen määrä. Tuissa ei ole eroja niin kuin tuossa väitit. maidosta maksettava hintakin juuri sama kuin muillekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778