Kepusta ei edes oppositiojohtajaa!

kapu-vaari

Erikoinen on tilanne, kun maahan on syntymässä häviäjien hallitus. Tosin se suurin häviäjä, kepu, jää siitä sivuun, mutta toinen suurhäviäjä, vihreät, tullevat mukaan. Pääsevät taas antamaan hiljaisen hyväksyntänsä asioille, joita periaatteissaan ja vaalikampanjoissaan jyrkästi vastustavat – ja putoavat seuraavissa vaaleissa yhä pienemmäksi. Vaalien suurin voittaja, Perussuomalaiset, jää siis oppositioon ja puolueesta tulee itseoikeutetusti oppositiojohtaja. Kepulle jää mahdollisimman kiusallinen asema, vielä kiusallisempi kuin vihreille mahdollisesti hallitukseen mennessään.

Ruotsalaisille ja kristillisille hallitukseen meno on riskitöntä, se voi jopa kasvattaa niiden kannatusta. Riskitöntä hallitukseen meno on myös demareille, jotka saivat läpi ennakkoehtoehtonsa. Lisävaatimuksia heillä vielä lienee, koska ottivat aikalisän. Ehkä he haluaisivat hallitukseen mukaansa vaaleissa kohtalaisesti menestyneet vasurit, joiden kanssa demareilla on paljolti yhtenevät näkemykset ainakin veropolitiikasta, ja vasurit olisivat ilmeisen halukkaita hallitukseen tulemaan. Mutta onkohan Katainen yhtä rohkea kuin oli Paavo Lipponen? Tämän sateenkaarihallituksissa oli mukana myös vasurit, ja hyvin pystyi Paavo pitämään hallituksensa koossa ja sai ne jopa tulokselliseen yhteistyöhön. Olkoonpa nyt hallituksen koostuma mikä tahansa, helppo sen taival ei tule olemaan, ja se voi hyvinkin katketa ennenaikaisiin vaaleihin.

Timo Soinin periaatteellisuutta ja sanassaan pysymistä on arvostettava. Sellainen ei ole ollut yleistä poliitikoillamme eikä puolueillamme, eikä siis näy olevan nytkään ainakaan vihreillä, jos he hallitukseen nyt tulevat. Soini toisteli useampaan kertaan: ”Jos itsensä pettää, kuka jää jäljelle? Ei kukaan”. Luulisi noita sanoja kuunnelleiden vihreiden ja kepun poliitikkojen tunteneen piston sisimmässään. Olisi Soini hyvin voinut vastata kysymykseensä ”kuka jää jäljelle”, että jäljelle jäisi vihreä tai kepulainen. Kepussa pettämisen kulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, ettei puolueen enää tarvitse pettää kannattajiaan, ne osaavat tehdä sen ihan itse. Se nähtiin täälläkin ennen vaaleja, ja sama näkyy jatkuvan heillä yhä, kun samanlaisena jatkuu se ”vaalitaistelu”, jolla he uskoivat kepun voittoa auttavansa. Varmaan kepuun Soini viittasikin tällä: ”On turhaa lähteä neuvotteluihin tekemään aasinsiltoja ja kepulikonsteja, kun tietää kerran, että joutuisi toimimaan vakaumuksensa vastaisesti”.

Soinin mielestä EU-tuet eivät toimi, joten se pitää sanoa ja kantaa siitä vastuu. Jos Soinin pelot osoittautuvat aiheellisiksi, Perussuomalaiset nousevat suurimmaksi puolueeksemme ja Soini saa muodostaa seuraavan hallituksemme, mahdollisesti siis jo ennenaikaisten vaalien kautta. Todennäköisesti kepu silloinkin jätettäisiin oppositioon, eikä sen osa oppositiossa olisi helppo, kun se nyt tuki noita retuperämaiden avustuspäätöksiä. Toivoisin kyllä, että nuo avustukset demarien asettamilla ehdoilla johtaisivat tarkoitettuun tulokseen, mutta pahoin pelkään, että niin ei tule käymään. En siitäkään olisi kovin pahoillani, sillä Soinin jämäkkyys ansaitsisi tulla palkituksi, varsinkin, kun se pudottaisi kepua yhä syvemmälle.

Kepusta ei siis tullut edes oppositiojohtajaa, vaan moneen kertaan takkinsa käännellyt puolue sai mahdollisimman huonon aseman oppositiossakin. Kuka sitä enää viitsii kuunnella, puhumattakaan, että uskottaisiin sen sanomaan? No, kai sentään joku itseään pettävä kepulainen, mutta heitä on yhä vähemmän, se nähtiin jo vaaleissa ja tullaan näkemään entistä paremmin seuraavissa vaaleissa.

Kekkosen tultua presidentiksi Hesarissa oli Karin piirros, jossa häntä kuvaava haarahattuinen pikkumies oli polvillaan seinälle raameissa nostetun Kekkosen kuvan edessä ja valitti: ”Olen menettänyt kultakaivoksen”. Kari tarkoitti, ettei hän voisi enää irvailla Kekkosesta kuten ennen. Minulla on nyt hieman samanlainen tunne kuin Karilla silloin, mutta päinvastaisesta syystä: ”kultakaivoksestani” kepusta on tullut niin vähäinen tekijä, ettei se enää tarjonne minulle täällä kirjoittelun aihetta niin kuin ennen. Palstakepulit siis saanevat entistä vähemmän sisältöä tyhjään elämäänsä. Ovat näköjään jo lapsellisesti kaipailleenkin minua, kun en ole muutamaan päivään palstalla käynyt. Toissapäivän olin Helsingin Sydäntoipilaiden matkalla Tallinnassa, jossa oli oikein upea ilma ja meillä hieno ohjelma sekä maissa että laivalla. Kun minulla oli vähän tuomisia matkalta, niin lähdin eilen aamulla viemään niitä Tampereelle, josta tänään aamupäivällä ajelin kotiini. Oikein mukavaa oli Tampereellakin! Huomisesta alkaen ohjelmassani on taas ainakin viikoksi muuta mielenkiintoista, siitä ehkä enemmän myöhemmin.

Ps.

Katselin Tampereella jääkiekon MM-kisojen Suomi-Norja-matsin. Eivät olleet pelaajamme kepuleita, vaan pelasivat nousujohtoisesti voitokkaan pelin, siis päinvastoin kuin kepu vaaleissa. Toivottavasti Venäjä on tänä iltana toistamiseen kepuli ja joukkueemme todellisia perussuomalaisia – enkä tarkoita nyt sitä puoluetta ;))

45

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MottorPsycho

      Arhinmäki, samoin kuin Soinikin olivat vaalikeskusteluissa jyrkästi tukipaketteja vastaan. Vappupuheissa Arhinmäki sanoi Soinia takinkääntäjäksi, napitkin kuulemma lenteli.

      Soini ei takkiansa kääntänyt, vaan Arhinmäki oli jo menossa hallitusneuvotteluihin, selkärangaton tyyppi. Soini oli kuitenkin sanojensa mittainen mies

    • Turhia lupaat

      Mihkä sinun kepukaunaamisesi jäisi vaikka keskusta on oppositiossa. Ei mihinkään, sama jatkuu. Kaunaathan vielä Kekkostakin, joka on ollut haudassa jo 25 vuotta. Kekkoskaunaa sait ujutettua avaukseesikin.

      • kapu-vaari

        Ei siinä mitään Kekkoskaunaa ollut, kun otin lopuksi omille tunnoilleni vertaukseksi nuo Kari Suomalaisen mietteet silloin, kun Urkista tuli presidentti. Siihen aikaan kun presidentin asemaa pidettiin niin koskemattomana, ettei hänestä voinut irvailla niin kuin kepulit tekevät nyt Halosesta.

        Ja olihan Kekkonen sentään merkittävä henkilö politiikassamme, vaikka sen merkityksen laadusta voidaan olla erimielisiä. Vähemmän merkityksellinen oli Otto Ville Kuusinen, joka oli hetken sdp:n puheenjohtajana 100 vuotta sitten, mutta kepulaiset yhä sitä täällä muistelevat.

        Avaukseni varsinaisessa asiasisällössä oli kyllä kepu, mutta ei siinäkään minulta mitään kepukaunaa ollut, vain tosiasioiden toteamista. Kovin kipeitä ne tosiasiat sinulle näkyvät olevan, kun niihin et uskalla puuttua, vaan yrität niitä noin lapsellisesti kiertää.


      • Ilmat pois ukosta?

        A-studio

        Vihreiden kova puheenjohtajakisa. Suo, sisu ja Leijonat - Suomi-kuvan lyhyt historia. Hallituksen hurja kuntaremontti.

        YLE TV1 Keskiviikko 18.5. klo 21.05

        Kohdasta 25.10 alkaen kohtaan 26.25: Kekkosen ilmaveivi!

        http://areena.yle.fi/ohjelma/2505

        Julkaistu: 18.5.2011 klo 21.05 Katsottu: 6123 kertaa Poistuu: 17.6.2011 klo 21.05

        Urho Kekkosen ilmaveivi

        http://www.youtube.com/watch?v=FfT1ZoDVLb0

        Keskusta raivoissaan: Yle pilkkasi Kekkosta

        Perjantai 20.5.2011 klo 12.59

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011052013752828_uu.shtml

        Keskustan Suomenmaa-lehti vaatii Yleltä anteeksipyyntöä.

        PALUU VALTIOVIERAILULTA Presidentti Urho Kekkonen palasi Moskovasta Helsinki-Vantaalle vuonna 1980. (YLE)
        Ylen A-studion outo video presidentti Urho Kekkosesta kummastuttaa.
        Video esitettiin A-studiossa 18. toukokuuta. A-studion toimittaja Katri Makkonen ilmoitti vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäen haastattelun jälkeen, että "nyt siirrytään sitten urheiluun".
        - Viime päivinä on kuhistu ensin Mikael Granlundin ilmaveivistä, sitten vähemmän mairittelevasti Pasi Nurmisen ilmaveivistä, mutta on sitä osattu ilmaveivejä heittää aiemminkin, Makkonen juonsi.
        Tässä vaiheessa ruutuun tuli video vuodelta 1980, jossa Kekkonen astuu harhaan lentokentän portaissa ja kaatuu. Videoon Yle on keksinyt liittää Antero Mertarannan selostuksen, jossa hän hehkuttaa Granlundin ilmaveiviä. Selostuksessa intoillaan muun muassa, kuinka "tämän nuoren taiturin liikkuminen on hienoa". Videolla presidentti Kekkonen on 80-vuotias ja jo huonossa kunnossa.
        "Tyylitöntä"
        Video on herättänyt paljon kummastusta internetin keskustelupalstoilla ja muun muassa keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa kuvailee sitä "tyylittömäksi".
        - A-studion tyylitajua on silloin tällöin ihmetelty. Nyt ihmettelyyn on iso aihe. Kysymys ei ollut vain presidentin vaan kaikkien vanhojen ihmisten pilkkaamisesta, Suomenmaa ihmettelee.
        Suomenmaa kirjoittaa, että filminpätkästä näkyy, että Kekkonen astuu harhaan jyrkissä portaissa eikä siis kaatunut päihtymyksen takia.
        - Kekkosen kaatumisen vertaaminen jääkiekkoilijoiden humalaiseen veivaukseen oli mautonta ja loukkaavaa. Ylen johdon on syytä pitää vähintään puhuttelu talon sisällä. Eikä haittaisi, vaikka laajempikin anteeksipyyntö tulisi jakeluun.
        Iltalehden tietojen mukaan Yle on saanut videosta paljon ihmettelevää palautetta.

        Ylen tyylitön rinnastus

        20.05. 04:00

        http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/ylen_tyylitön_rinnastus_5281072.html


    • Kapi Rules Ok!!
      • kapu-vaari

        inulla on sellainen tapa, että yleensä olen aina oikeassa ;)) Sitä samaa pahaa tapaa ei ole paltan kepuleilla.

        Hyvä linkki vistissäsi! Marin ilme kuvassa todistaa vahvasti oikeaksi kuvan yläpuolella olevan otsikon! Sitä samaa mielialaa näkyy olevan vahvasti palstakepuleillakin, ja se saa heidät tuottamaan tuollaista, jota jo ovat tällekin avaukselleni tuottaneet.


      • Kapi Rules Ok!!
        kapu-vaari kirjoitti:

        inulla on sellainen tapa, että yleensä olen aina oikeassa ;)) Sitä samaa pahaa tapaa ei ole paltan kepuleilla.

        Hyvä linkki vistissäsi! Marin ilme kuvassa todistaa vahvasti oikeaksi kuvan yläpuolella olevan otsikon! Sitä samaa mielialaa näkyy olevan vahvasti palstakepuleillakin, ja se saa heidät tuottamaan tuollaista, jota jo ovat tällekin avaukselleni tuottaneet.

        Käy vielä vilkaisemassa ylil evp "Keskustalle uusi mahdollisuus", harvinaisen hauska ketju ylil evp ja sonnarin keskustelusta;-)))))
        Marilla on kyllä alahuuli lörpällään tuossa kuvassa, ihan kuin kiukuissaan oleva penska;-)))


    • Seppo_Ilmarinen

      Keskustan rappiolla on turha ilakoida. Siitä ei nimittäin kärsi mikään muu kuin Suomi itse ja kansalaiset valtionsa mukana. Keskustan heikentyminen merkitsee valtakunnan asutuksen keskittymistä Etelä-Suomeen, eriarvoisuuden kasvua ja yleistä kurjistumista. Pääkaupunkiseudulla slummiutumista. Kun valtaan nousevat idunsyöjät, erilaiset "kukkahattutädit" ja virastokommunisit, niin ei voi kuin kauhistella, mitä siitä seuraa erityisesti lainsäädännön kannalta. Luultavasti jatkossa jokaisen on aseteltava sanansa taiten, ettei riko jotakin kansankiihotuspykälää, vihapykälää tai rasistiasetusta vastaan tai muuten vain ole ympäristölleen vaarallinen.

      Myös viimeaikoina paljon puhutut tukirahastot ja konkurssivaltioiden tuet kauhistuttavat. Mihin mittaan saakka tuleva hallitus aikoo apuja myöntää? Luultavasti myöntämiselle ei tule loppua niin kauan kuin isot eurooppalaiset päättäjät kulmiaan kurtistavat ja vaativat suomalaisia "kantamaan vastuuta" tai muuten jää maataloustuet saamatta eikä keskuspankkiin avaudu pääjohtajan postia. Tosin ei avaudu muutenkaan, mutta kaikkinaisen oman ajattelun vuoksi ei ainakaan. Kun katselee suomalaista päättäjäjoukkoa, niin kauhistus sen kuin lisääntyy. Ikää näillä päättäjillä on siksi vähän,ettei siinä ajassa pää ole ehtinyt vielä täyttyä elämässä tarvittavalla viisaudella eikä varovaisuudella. Mauno Koivisto puhui aikoinaan sopuleista ja eipä siihen ole paljoa lisäämistä, tai ainakaan pois otettavaa. Päättäjämme juoksevat aivan liikaa muiden pillin mukaisesti kykenemättä juuri omaan ajatteluun. Ja sitten vielä se hirvittävä pelottelu. Ja kaikki tämä ihan ilman Keskustaa.

      Vihreät mitä ilmeisimmin tekevät ainakin vuoden kärkituloksen pompan kääntämisessä. Sen verran kasvoilla oli televisiokuvan mukaan punerrusta. Samoin Ruotsalaisella kansanpuolueella, joka voitaisiin oikeastaan panna jo museoon. Ei sitä ainakaan hallituksessa tarvita. Nythän jopa ruotsin kieli taitaa jäädä edelleen toiseksi kotimaiseksi, kun Timo Soini ei lähde hallitukseen. Sen sijaan suomenruotsalainen pääoma saattaa olla vaarassa, mutta sillä tuskin on sen suurempaa vaaraa kuin suomalaisellakaan. Jää nähtäväksi, millaisiin summiin kaikkinaiset takuut ja tuet johtavat. Kokoomuksen vaaleissa ilmoittamat talouspoliittiset linjaukset pitäisi ehdottomasti korjata. Arvonlisäveroa ei pidä mennä nostamaan, ei eläköitymiskää myöskään. Sen sijaan tulot pitää asettaa samalle viivalle ja niitä pitää verottaa progressiivisesti. Veronalennuksia voi harkita pieni- ja keskituloisille, mutta ei ainakaan ökyväelle.

      • kapu-vaari

        Sorry vaan, mutta en voi olla tuntematta iloa siitä, että kepulle kävi niin kuin kävi. Omilla teoillaan ja tekemättä jättämisillään se kohtalonsa ansaitsi. Kovasti erimieltä olen kanssasi siitä, että kepun rökäletappiosta kärsisi Suomi ja suomalaiset. Kyllä se etu vain on niillekin, jotka näihin asti ovat toiveensa kepuun panneet. Kepun yritys ajaa Suomea jonnekin menneeseen on erittäin vahingollinen maalle ja sen vääjäämättä tarvitsemalle kehitykselle. Onneksi kepu ei onnistunut pyrkimyksessään, ja yhä mahdottomampaa sen on onnistua tulevaisuudessa, kun maamme muuttuu koko ajan, myös väestörakenteeltaan, ja me viisastumme koko ajan. Yhä tulee lisää uusia ”Helsinkejä”, joissa kepun kannatus jää alle viiden prosentin.

        Pelottavia todella ovat ne EU:n tukirakenteet, mutta kepuhan halusi niiden toteutuvan ilmeisesti peläten niistä kieltäytymisen vähentävän EU:sta tulevaa maataloustukea. Demarit sentään asettivat niille ehtoja ja persut kieltäytyivät niistä kokonaan. Tuloksen siitä tiedämme nyt, mutta kaikki eivät vielä näe, millaiseen todelliseen jytkyyn persuille se vielä johtaakaan, jos Timo Soinin nähdään olleen oikeassa.

        Vihreiden käyttäytymisestä olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Halveksuttavaa todella sellainen.

        Kokoomuksella ja demareilla oli kovinkin erilaisia näkemyksiä sisäisistä, lähinnä talouspoliittisista asioista. Niissä toivoisin tuon pienemmän hallituskumppanin pääsevän voitolle. Eläkeiän nostamiseen pyrkimyksestä kokoomuskin lienee jo luopunut. Mutta arvonlisäveroa ja muitakin veroja varmaan joudutaan korottamaan, sillä valtion velkaantumisen vauhti pitäisi saada pysäytetyksi. Kuntapolitiikassa, nimenomaan kuntien määrän vähentämisessä, kokoomus ja demarit ovat samoissa näkemyksissä, joten sillä alueella kehitys varmaan jatkuu ja kiihtyy, enkä pidä sitä pahana, päinvastoin.


    • Riskitöntä hallitukseen meno ei ole kenellekään. Mutta ei oppositiossakaan olo riskitöntä ole. Kepulle tilanne on kamala. Pääministeripuolueesta opposition apupuolueeksi. Soini taitaa varaston shown eli Pekkarinen saa kyllä panna nyt parastaan, jos haluaa jotenkin pitää Kepun näkyvillä. Kiviniemestä ei sellaiseen ole.

      Demareille persujen poisjäänti oli huomattava takaisku. Se on syy, miksi ottivat asiassa aikalisän. Soinin ilmoitus nimittäin tarkoittaa, että selkeän vasemmistoenemmistöinen hallitus muuttuukin täysin oikeistoenemmistöiseksi. Esim. persujen ja demarien veropoliittiset tavoitteet olivat niin lähellä toisiaan, että niiden läpiajaminen kahden näin suuren puolueen voimin Kokoomuksen kantaa vastaan olisi ollut melkeinpä läpihuutojuttu. Eli kyllä Soinin ilmoitus oli surun päivä myös demareille ja Jutta oli siitä silmin nähden kiukkuinen.

      Sinipuna on tässä tilanteessa toivepohja, mutta ei tällainen vaaleissa hävinneiden hallitus kovin vankalta pohjalta ponnista. Onneksi oppositiokin on ainakin aluksi varsin hajanainen. Yhteinen sävel voi kuitenkin löytyä maatalous- ja aluepolitiikan kautta. Se yhdistää Kepua ja persuja sekä osin myös vasureita.

      Tulevalle hallitukselle - jos sellainen saadaan kokoon - on kova haaste jo väkisin eteen kaatuva Kreikka. Sitä tuetaan lisää tai päästetään velkasaaneraukseen. Kumpikin on vakaustukien takana seisoville puolueille huono uutinen, sillä Soini pääsee veistelemään silloin joka tapauksessa. Pahin mahdollinen tapahtuisi, jos tauti tarttuisi vielä Espanjaan ja Italiaan.

      Vaikka tästä hallitus nyt saadaan kasaan, pelkään, että se ei tule kestämään koossa koko vaalikautta. Kestävyys riippuu niin kovin paljon ulkoisista tekijöistä eli euroalueen maiden tilanteen kehittymisestä. Kestävyysvajeen hoitamisessa voi löytyä yhteinen sävel varsinkin kuntarakenneuudistuksen edistämisessä, mikä on tulevan hallituksen parhain sauma viedä suomalaisten asiaa eteenpäin. Siinä kohdin on maallemme suuri etu, ettei Kepu ole sähläämässä asioita.

      • kapu-vaari

        Eihän hallitukseen meno ole aivan riskitöntä millekään puolueelle tässä tilanteessa, kun pitäisi ainakin hidastaa valtiovelan kasvua ja mielellään se pysäyttääkin, sen lyhentämiseen ei varmaan päästä ainakaan tällä vaalikaudella. Ja tuo tilanne kyllä kirpaisee veronmaksajia, eikä heiltä tule hallitukselle vain kiitosta. Mutta sittenkin päähallituspuolueiden tilanne on paljon parempi kuin kepun. Paras tilanne tietysti on persuilla, jos Soinin pelot osoittautuvat aiheelliseksi, kuten pahoin pelkään käyvän.

        Demareille persujen oppositioon jäänti oli todella takaisku. Luulen siis, että demarien aikalisän pääperusteena oli koettaa saada vasurit mukaan hallitukseen, sillä myös sieltä he voisivat saada tarvitsemaansa tukea talouspoliittisille tavoitteilleen. Mutta eivät taida vasurit hallitukseen päästä, vaikka ilmeisesti olisivat halukkaita, jota hieman ihmettelen, sillä heidän kantansa EU-maiden tukipaketteihin oli yhtä kielteinen kuin persujenkin

        En rupea yksityiskohtaisesti ruotimaan kaikkea esittämääsi, kun selviän helpommalla toteamalla vain, että hyvin samaa mieltä kanssasi olen noista asioista, joita ilmeisesti olet ajatellut paljonkin, kun esität ne paremmin kuin mihin minä olisin pystynyt.


    • kapu-vaari

      Eräällä kepulaisella näkyy olevan todella valtava hätä kepusta, kun hän samaa älyttömyyttään tällä avauksellanikin toistaen ja samasta älyttömyydestä avauksiaankin tehden terrorisoi palstaa yrittäen siten estää asiallisen keskustelun. Sillä tavalla kepun kauhea tilanne ei muuksi muutu, enkä minäkään häntä väistä, mutta kun nyt on loppuillaksi muuta – mm. kaksi jännää matsia tv:sta – niin taidanpa lopetella tämän ketjun puoleltani.

      Huomenaamulla lähden ajelemaan kohti Runnin kylpylää, jossa olen viisi päivää nauttien jo etukäteen varaamastani monipuolisesta fysikaalisten hoitojen paketista, mutta kun mennen tullen sukuloin, niin viipynen matkallani toista viikkoa odottaa toista viikkoa. Jospa palatessani jo olisi maassa uusi hallitus.

      Kun kepu siis enää antaa minulle kovin vähän aihetta siitä kirjoittelemiseen täällä, niin palstakepulien tyhjä elämä tulee yhä tyhjemmäksi. Uutta avaustani ja näkemistäni täällä saatte taas odottaa melko kauan. Tiedän, että odottavan aika on pitkä, mutta koettakaa kestää! Ehkä tämä avaukseni antaa teille runsaaksi viikoksi aihetta puhua – kapusta! Niin, ja myös hänen pojastaan ja tämän firmasta.

      Kepusta te ette puhu, kun sen tilanne teitä kauhistuttaa. Muitakin, kuin tuota palstaterroristia. Nytkin palstalla olevista kepulaisten viesteistä vain muutama näkyy koskevan kepua ja sen politiikkaa, vaikka se on määritetty palstan aiheeksi.

      Mutta minä pysyn vielä lopuksikin kepussa ja esitän sille osanottoni tällä kauniilla runolla:

      KEPUN ELEGIA (otan tukea Eino Leinosta)

      Haihtuivat toiveet niin kuni vierivä virta.
      Kaikki on mennyt, lyö nyt jo kohtalon pirta.
      Turhaan, oi turhaan tartuin ma hetkehen kiini;
      riemua suonut ei kokoomusseura, ei viini.

      Häipyivät taakse tahtoni ylpeät päivät.
      Henkeni hurmat kauas jo jälkehen jäivät.
      Yritin nousta; alemmas painui vain tieni.
      Toivoni ainoo: olla ees puolue pieni.

      Oppositiossa lupaukset suuret taas luodaan,
      kun Keskustalle se osa jälleen nyt suodaan.
      Kataisen eessä kun selkäni nöyrästi taipui,
      Urpilaisen ja Soininkin suosion toivehet haipui.

      Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
      Nyt olen köyhä: kalliit ol´ äänien lunnaat.
      Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
      haaveiden kullat mieleni murheella maksoin.

      Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka.
      Miksikö lieneekin pantu tää paatinen taakka?
      Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
      Työni ol` turhaa, sen tulos tuntoni soima.

      Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
      katkotut kahleet, poltetut rakkahat laivat.
      Kaatua täytyi. Kannatus ollut ois tarpeen.
      Jähmetyn jääksi. Haavani ei mene arpeen.

      Toivoton taisto kansamme tahtoa vastaan!
      Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
      Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
      Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

      Tämän myötä

      Näkemiin!

      • Osmium 76

        VKO = Veljesi Kepulaisten Opettajana.
        Nyt saan mennä rauhassa oluelle, kun sinä sanot syvemmät tuntomme näille raukollle kepulsisille.
        Voisin riimitellä, siis jotakin Lauri Viitaa:
        "Nuoren riuskan naarasluteen
        mieli palaa nousuun uuteen
        Sieltä synkän kannatusloukan
        löydänkö kannattajamoukan
        Turhaa on homma tää
        persut vain älähtää


      • kapu-vaari
        Osmium 76 kirjoitti:

        VKO = Veljesi Kepulaisten Opettajana.
        Nyt saan mennä rauhassa oluelle, kun sinä sanot syvemmät tuntomme näille raukollle kepulsisille.
        Voisin riimitellä, siis jotakin Lauri Viitaa:
        "Nuoren riuskan naarasluteen
        mieli palaa nousuun uuteen
        Sieltä synkän kannatusloukan
        löydänkö kannattajamoukan
        Turhaa on homma tää
        persut vain älähtää

        Erinomaisesti mukailet tuota Lauri Viidan hienoa runoa! Viidalla on myös runo, joka lyhyydessään ihan sellaisenaan kuvaa hyvin saittikepulaisuutta, joille kaikki tiedon hankkiminen on kauhistus, ja ihanne on laittaa tälle palstallekin vain oman pään tuottamaa. Tässä se runo on:

        Tiedon puu

        Tiedon puussa asuu kyy.
        Joka sitä lähestyy,
        ikuisesti onneton
        epäilyksen uhri on.
        Autuas, ken omin päin
        elää, kuolee lailla täin!

        Kyllä tuon aloittamisrunonkin – Kapina – loppusäe ihan sellaisenaan kuvaa kepun uljasta vaalitaistelua ja sen tulosta näissä vaaleissa:

        Alkoi uljas nouseminen,
        pysty, mutta voitollinen -
        kunnes, kun jo katto hohti,
        julma käsi syöksyi kohti,
        Juostiin sivuun, taakse, eteen -
        sama tulos: likaveteen,
        käsi poimi yhden tyhmän
        villitsemän luderyhmän.

        Surullinen tapaus, -
        Sellaista on vapaus.


    • varastonhoitaja 37

      Myös kaikenlainen "positiivinen Erityiskohtelu" kantaväestön kustannuksella lopetettava.. Kaikkien oltava oikeasti samalla lähtöviivalla.. Eikä johonkiin vähemmistöön kuuluminen saa tuoda lisäetu muiden kustannuksella!! Tuota posit** erityiskohtelua harjoittaa esim työnantajani Helsingin Kaupunki !!

    • Idiootti !!

      Kapuvaari:

      Lopeta nyt helvetissä Kekkosen haudalle kuseskelu !

      Se, että täällä käydään poliittista depattia, ei tarkoita, että sinä voit esiintyä täällä erilaisten organisaatioiden edustajana ja todistella omaa olemassaoloasi erilaisilla virallisilla todistuksilla.

      Sinun täytyy todistaaa olemassaolosi ajatuksilla asiasta.

      Ajattelen, olen !

      Kuten olen aikaisemmin todennut, sinusta ei löydy tarvittavaa tahtoa mennä läpi tulen ja raudan. Siitä kertoo myös tuo jatkuva nojautumisesi todistuksiin tai poikasi asemaan. Sinun tahdoton ajatuksenjuoksusi aiheutti sen, ettei Herakleitos vieläkään tiedä astuako kaksi askelta virtaan vaiko astua kerran ja tulla myöhemmin uudestaan astumaan toisen kerran virtaan..

      Älähän nyt viitsi pappa liioitella, ei poikasi omista puolia Sisusta.
      Ja kun Sisu Auto Trucks on keskittynyt jo vuosia sitten raskaisiin ajoneuvoihin tieliikenteen sijasta ja kun Karjaan tehdas olisi ajettu alas ilman puolulustusvoimien tilausta,

      niin annan sinulle nyt yhden ILMAISEN NEUVON.

      Pidä kapuvaari turpasi kiinni sellaisista asioista, jotka eivät kuulu sinulle.

      SINÄ et omista Sisua.
      SINÄ et ole Sisu Auto Trucks oy:n toimitusjohtaja.

      Olen yrittänyt sinulle hellävaraisesti kertoa, että tapasi levitellä armeijan alkuperäisiä dokumenttejä netissä ulkomaisten toimijoiden väärennettäväksi on aiheuttanut jo pitemmän aikaa hammasten kirskumista..

      Älä kyseenalaista näissä asioissa hammasten kirskuttelijoiden olemassaolon oikeutusta..
      Edellämainitut yhteydet eivät kuulu poliittiseen depattiin. Sinä tiedät sen ja sen mukaan on toimittava.

      Sinun poikasi on toimitusjohtajana yhdessä yrityksessä, joka tuottaa siviilikuorma-autoja. Sinä et siis ole toimitusjohtajana tuossa firmassa.
      Etkä sinä ole omistajana tuossa firmassa.

      Joten, pidä turpasi kiinni sellaisista asioista, jota et johda , etkä omista !

      Sisu on jaettu kolmeen osaan. Poikasi Timo Korhonen on toimitusjohtajana yhdessä näistä yrityksistä "Sisu Auto Trucks" oy:ssä.

      http://www.autokanta.com/koneporssi/yritysuutisia/kuljettaminen/?x133244=2472050

      Sisun toiminta on jaettu kolmeen toisiaan tukevaan yritykseen, Sisu Auto Trucks Oy:öön, Sisu Defence Oy:öön ja Sisu Engineering Oy:öön.

      • Idiootti !!

        Talletettu..ettei huku.

        kapu-vaari
        13.5.2011 16:27
        0
        Avaa Sulje
        Minulla ei ole vähäisintäkään huolta kepusta, mutta sinulla näkyy olevan, kun tuollaisella lapsellisuudella yrität siitä katseita pois saada. Teillä kepuleilla se huoli Sisustakin on ollut, ei minulla eikä pojallanikaan.

        Kuorma-autoteollisuuden säilyminen Suomessa on tietysti hyvin tärkeää, sen jokainen kunnon suomalainen ymmärtää. Jos olette huolestuneita Sisun kohtalosta, kepulit, niin ostakaa koko fitma, tai ainakin poikani osuus, puolet firmasta, ja laittakaa sitä johtamaan oma miehenne, poikaani etevämpi.

        Mutta ei taitaisi palstan kepuleiden yhteinenkään omaisuus riittää sen ostamiseen, eikä taitaisi joukoistanne löytyä poikaani pätevämpää miestä firman vetäjäksi. Eikä se firma ole myytävänäkään. Joten mitäpä jos lakkaisitte näyttämästä alhaisuuttanne ja pitäisitte suunne kiinni, tyhjätaskut kepuli-mitättömyydet! Koettaisitte keskittyä enemmän puhumaan palstan aiheesta eli kepusta ja kepupolitiikasta, sillä siinä teille todella on huolen aihetta tarpeeksi


    • idootti tunnetaan !

      Mitenköhän tähän mahtaa liittyä poikasi omistus tai toimitusjohtajuus..

      Tai sinun todistuksesi jostain kaukaa sitten jossain..

      Jättäisit nyt jo lähi-idän bordeliinot rauhaan.
      Ei niissä enää sinua kaivata.

      ------------------------c-c--------------------xx---------------------------cc-------------

      Koettaisitte keskittyä enemmän puhumaan palstan aiheesta eli kepusta ja kepupolitiikasta, sillä siinä teille todella on huolen aihetta tarpeeksi

      • oletko aivan varma ?

        Niinkö ?

        ----------c------c-----------c----------

        enkä minäkään häntä väistä,


      • Nostetaanko panoksia
        oletko aivan varma ? kirjoitti:

        Niinkö ?

        ----------c------c-----------c----------

        enkä minäkään häntä väistä,

        Kuinka paljon olet valmis lyömään vetoa ?


      • Kuinka paljon ?
        Nostetaanko panoksia kirjoitti:

        Kuinka paljon olet valmis lyömään vetoa ?

        Vastaatko huutosi ?


      • Paikka ja aika ?
        Kuinka paljon ? kirjoitti:

        Vastaatko huutosi ?

        Ilmoita paikka ja aika.


      • Lisää panoksia ?
        Paikka ja aika ? kirjoitti:

        Ilmoita paikka ja aika.

        Vai joudutaanko tämä asia ottamaan esiin Rauhanturvaajista Helsingin Sanomien etusivulla?

        Haluavatko Rauhanturvaajat kommentoida
        naisten hyväpalkkaista lyhytaikaista makuutyösuhdetta ?


      • Lisää panoksia ..
        Lisää panoksia ? kirjoitti:

        Vai joudutaanko tämä asia ottamaan esiin Rauhanturvaajista Helsingin Sanomien etusivulla?

        Haluavatko Rauhanturvaajat kommentoida
        naisten hyväpalkkaista lyhytaikaista makuutyösuhdetta ?

        Entäs kuuluuko Rauhanturvaajien velvollisuuksiin kuseminen presidentti Kekkosen haudalle ?

        Kuuluuko ?

        Ei kuulu mitään..

        Loppuiko tahto mennä läpi tulen ja raudan ?

        Eikö ole tahdottomasta muuhun kuin naisten alistamiseen ja presidenttien halveksimiseen ?

        Mitä sanoo Suomen armeijan entinen kouluttaja tähän ?
        Mitä tähän sanoo entinen rauhanturvaaja ?

        Löytyykö tahtoa vastata huutoonsa ?


      • Uroologi
        Lisää panoksia .. kirjoitti:

        Entäs kuuluuko Rauhanturvaajien velvollisuuksiin kuseminen presidentti Kekkosen haudalle ?

        Kuuluuko ?

        Ei kuulu mitään..

        Loppuiko tahto mennä läpi tulen ja raudan ?

        Eikö ole tahdottomasta muuhun kuin naisten alistamiseen ja presidenttien halveksimiseen ?

        Mitä sanoo Suomen armeijan entinen kouluttaja tähän ?
        Mitä tähän sanoo entinen rauhanturvaaja ?

        Löytyykö tahtoa vastata huutoonsa ?

        Kovasti on pää pipi papalla ja yksinäisyys sekä sairas narsismi vaivaa. Housuihinsa tippoja tulee, ei riitä enää haudalle.


    • Pohjalla ollaan

      Pääseekö kepu kiinni edes siihen puhemiehistöön? Sitähän Kalli kerjäsi.

      • Turha toive

        Ei pääse kepu puhemiehistöön. Eivät oppositioon jääneet persut luovu heille kuuluvasta paikasta. Ensimmäinen puhemies tulee sdp:sta (Heinäluoma tai Ihalainen, jos niistä ei tule ministeriä), toinen kokoomuksesta ja kolmas persuista.

        Ei pääse kepu mustiin autoihin sitäkään kautta. Koskaan ennen ei ole kepulla ollut samanlaista tilannetta.


      • Luu kurkkuun kepulle
        Turha toive kirjoitti:

        Ei pääse kepu puhemiehistöön. Eivät oppositioon jääneet persut luovu heille kuuluvasta paikasta. Ensimmäinen puhemies tulee sdp:sta (Heinäluoma tai Ihalainen, jos niistä ei tule ministeriä), toinen kokoomuksesta ja kolmas persuista.

        Ei pääse kepu mustiin autoihin sitäkään kautta. Koskaan ennen ei ole kepulla ollut samanlaista tilannetta.

        http://www.mtv3.fi/uutiset/vaalit/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/04/1318491/keskusta-kamppailee-paikastaan-puhemiehistossa


    • Niiin se on

      Joopa joo, kyllä oppositiolla kuuluu olla paikka puhemiehistössä, Sen saa siis suurin oppositiopuole perussuomalaiset.

    • Tältä vaikuttaa.

      Kalli petasi vahingossa paikkaa persuille? Kepu hätiköi ja tunaroi vaalitappiopaniikissaan ja kiirehtii asioiden edelle.

      • Kepullameneehuonosti

        Kohta kepu varmaan alkaa uikuttaa tahtovansa sittenkin hallitukseen. Ei persujen varjossa mahda hauska olla oppositiossa? Mihin mahtaa tulla kepun uusi puoluetoimisto?


      • Kuulopuhetta
        Kepullameneehuonosti kirjoitti:

        Kohta kepu varmaan alkaa uikuttaa tahtovansa sittenkin hallitukseen. Ei persujen varjossa mahda hauska olla oppositiossa? Mihin mahtaa tulla kepun uusi puoluetoimisto?

        Voi kun olisi ihanaa, jos kepu pääsisi nyt hallitukseen. Sen jälkeen voisimme sanoa kepulle lopulliset jäähyväiset. Mutta ei se valitettavasti pääse.

        Olen kuullut, että kepu neuvottelee Paavo Väyryse kanssa, että se saisi puoluetoimistonsa Keminmaalle Paven omistamaan Pohjantähti-opistoon. Sillä tavalla Pave saisi tarvittavat rahat presidentinvaalikampanjaansa.


      • Yellow jacket
        Kepullameneehuonosti kirjoitti:

        Kohta kepu varmaan alkaa uikuttaa tahtovansa sittenkin hallitukseen. Ei persujen varjossa mahda hauska olla oppositiossa? Mihin mahtaa tulla kepun uusi puoluetoimisto?

        Vaalitenteistä päätellen Kiviniemi jää oppositiossakin nyhjöttämään käsi poskella, kun muut puhuvat. Se syö naista. Mitä Kiviniemeltä puuttuu, kun häntä ei oteta vakavasti? Asiaosaminenko?


    • kapu-vaari

      Täytyihän minun tulla vielä kommentoimaan tuota Ruotsi-Tshekki-matsia. Samalla vastasin yhteen kivaan viestiin. Muutama muukin asiallinen viesti on tullut, mutta en valitettavasti ehdi nyt niihin vastata. Asiattomat tietysti jätän vaille huomiotani.

      Huomaan, että ovat poistuneet nuo älyttömät terrorisointiviestit. Niin on poistettu myös ”urheiluasiantuntija” ylil evp:n viesti. Olisivatko kaikki tulleet samalta koneelta ja ne on poistettu IP-osoitteen perusteella. Poistojen seurauksena eräät omat vastineeni ovat jääneet tyhjän päälle, kuten aina tuolloin tapahtuu.

      Jos Suomi selvittää tänä iltana tiensä loppuotteluun, kova vastus meillä tulee olemaan. Ekaottelunsa Norjalle hävinnyt Ruotsi on parantanut koko turnauksen ajan, ja on nyt todella kova. Ruotsin maalivahti on häikäisevän hyvä. Olikohan hän maalissa Norja-ottelussa? Eikä tähän asti voitosta voittoon kulkenut ja nyt ärsytetty Tshekki ole helppo vastus pronssiottelussakaan, jos Suomi Venäjälle häviää.

      Toivottavasti kuitenkin Suomi pelaa itsensä loppuotteluun, sillä hopeakaan ei olisi häpeä, sanoisivat varmaan nyt demarit. Mutta se neljänneksi jääminen olisi tylyintä, sen tietää nyt kepu.

      Kun aamulla minulla ei ole kovin aikaista lähtöä matkalleni, niin tietenkin katson myös tuon Suomi-Venäjä-matsin ja saatan käydä vielä kommentoimassa sitäkin. Huomisen pronssimatsin varmaan katson siskoni luona Siilinjärvellä ja loppumatsin sunnuntaina Runnin kylpylässä, mutta niitä en tule enää kommentoimaan täällä, sillä minulla – toisin kuin ylil evp:llä – on matkoillani muutakin tekemistä kuin olla vain tällä kepusaitilla.

      Niin, nyt varmaan joku kepuli kiirehtii kysymään, että onko tässä viestissäni kepupolitiikkaa. Onhan siinä sitäkin varmasti enemmän kuin kepulien omissa törkyviesteissään kapusta ja jopa tämän pojasta. No, ovathan he törkyilleet myös äitini ja jopa kuolleen vaimoni kustannuksella.

      Kun kepulireppanalla ei ole itsellään niin menestyksekästä työuraa kuin minulla on, eikä yhtä hienoa poikaa kuin minulla, eikä heistä kenelläkään ole varmasti yhtä hienoa vaimoakaan, kuin minulla oli, tuskin yhtä hienoa äitiäkään, ja kun kepuun ja kapuun sairastunut reppana ei pärjää minulle edes nettikeskusteluissa, niin se saa ihmispolon alentamaan itsensä vielä mitättömämmäksi kuin hän muuten olisikaan.

      • 25
        kapu -vaari kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Timo Soini sanoi moneen kertaan, että jos itsensä pettää, niin ei voi elää. Herää kysymys, miten ihmeessä sinä voit elää tuollaisen itsesi kanssa? Et voi niin tyhmä olla, että et osaisi itseäsi hävetä. Vaikka sen kestäisitkin, sinun pitäisi tehdä lopullinen ratkaisu, niin et olisi täällä enää keskustan ja keskustalaisten suurena häpeänä.


      • Riittääkö ?

        Sisu Truck nurin ?


      • Tässä totuus
        25 kirjoitti:

        Timo Soini sanoi moneen kertaan, että jos itsensä pettää, niin ei voi elää. Herää kysymys, miten ihmeessä sinä voit elää tuollaisen itsesi kanssa? Et voi niin tyhmä olla, että et osaisi itseäsi hävetä. Vaikka sen kestäisitkin, sinun pitäisi tehdä lopullinen ratkaisu, niin et olisi täällä enää keskustan ja keskustalaisten suurena häpeänä.

        Haukut väärää puuta kapi tai kuka lienetkin. Ei se ole keskustalainen, ei oikeissa keskustalaisissa sellaisia ole. Mikä lienee persuprovo,persukodin nulikka. Ei se yliluutnanttina esiintyväkään mikään oikea keskustalainen ole, samanlainen provo hänkin,voi olla vaikka tuo sama.


      • Ylil evp

        Katsohan omaa ihrakaulaasi ja tule sitten kommentoimaan minun urheilujani. Oli muuten tunnin hyvä vesijumppa äsken.
        Toistan vielä: Tuntemissani keskustalaisissa asuu sellainen hengen ja ruumiin tasapaino, joista Sinulla ei ole hajuakaan.
        Älä muuten huku Kiurujokeen tai ethän Sinä voikaan hukkua kun valkoinen kotletti kannattaa.


    • kapu-vaari

      VOI JUMALAUTA! Uskomaton tapahtui! Koskaan ennen ei ole Suomi voittanut Venäjää kahta kertaa peräkkäin, mutta nyt se tapahtui! Loppuottelussa Suomi on voittanut Ruotsin ennenkin, joten voittahan se sunnuntainakin! Eivät ole kepulaisia nuo meidän jääkiekkoilijamme! Eipähän se kepu-Suomen peli olekaan.

      Niin kiihkeästi mukana elin, että pikkusikari piti kummallakin erätauolla polttaa – ulkona tietysti – ja lasillinen viiniä meni kunkin erän aikana, ja nyt vielä ennen nukkumaanmenoani täytyy vielä käydä sikarilla ja ottaa neljäskin viinilasillinen. Onneksi huomenaamulla ei tarvitse lähteä aikaisin liikenteeseen.

      Enpä enää viitsi vastata ainoaan äkkiseltään huomaamaani asialliseen vastineeseen, eli tuohon Pystyyn_kuolleen antamaan, kun en halua pahoittaa hänen mieltään, sillä vastineessa asiallisuudestaan huolimatta on kovin yksipuolista näkemystä.

      Kommentoin nyt kuitenkin vielä muutamaa ehkä vähemmän asiallista vastinetta. Joku nimittäin näkyy olevan sitä mieltä, että nuo provoilevat ääliöt eivät olisi kepulaisia vaan persuja. Kyllä ne ainakin itse uskovat kepulaisia olevansa, se on kyllin selväksi usein tullut. Ylil evp:nkin hän arvelee noihin persuprovoihin kuuluvaksi. Minulle yks hailee, onko hän persu vai kepulainen, mutta se minua tympii, että hän yrittää esiintyä sotilaana ja häpäisee siten sotaväkeä, jossa hänen kaltaisensa ei missään tapauksessa olisi koskaan edes yliluutnantiksi päässyt. Ellei hän ole se Vekarajärven presidenttiä typerästi herjannut yliluutnantti, joka todella lienee pian ylil evp.

      Kylläpä voin hyvillä mielin lähteä huomenna matkalle! Nyt sikarille ja viinilasilliselle, mutta palstalla oleville toivotan vain

      hyvää yötä ja viihtyisää viikkoa, jota ainakaan minä en ole häiritsemässä!

      • Antsu M. Ranta

        Ihanaa Leijonat, ihanaa! Kyllä nyt neuvostokepulaisia kyrsii kun Venäjä hävisi ja kapi sai vielä tämänkin ilonaiheen. Mutta antaa kyrsiä, iloitaan me kunnon suomalaiset! Nyt ei kannata ajatella ylihuomista, mutta jos Leijonat ovat silloinkin samanlaisia Leijonia kuin tänään, niin varmasti saadaan laulaa, että Suomi on jälleen maailmamestari!

        Hyvää matkaa!


      • Kyllä ihmisen täytyy

        olla ulkona tästä maailmasta, kun kytkee jääkiekkopelinkin kaunansa välikappaleeksi?!

        Ei tuo ole enää ihmisten touhua.

        Yhteisen urheilumenestyksenhän väitetään olevan kansakuntaa yhdistävä, eikä erottava asia?

        Tämä vanhus tosiaankin tarvitsee muutaman mutakylvyn ;))


      • Läppäri tarpeen?

        Ei ole kepukapu-raukalla edes läppäriä, jonka
        voisi ottaa mukaan reissuillee. Hakkaa vain
        vuorokauden ympäri vanhaa työasemaansa.
        "Työhuoneessa" jota myös kirjastoksi kutsuu.
        Kuviensa perusteella kyseessä on pieni rivitalon
        makuuhuone, jossa pari kirjahyllyä, lastulevystä
        tehty kirjoituspöytä ja jonkinlainen laveri.


    • S.0.K

      En ole lukenut tätä viesti ketjua kokonaan vaan alun.

      Miksi kepu muutti politiikkaansa ?j
      En tiedä pettikö kepu suoranaisesti tietyssä vaiheessa kannattajiansa mutta ainakin minut se onnistui karkoittamaan "vieraille vesille" .
      Janosiko kepu niin kovasti valtaa että se unohti keitä varten se on?
      Aikoinaan kepu oli tavallisen ihmisen puolue.
      Miksi se ei ole sitä enää?

    • setelisolidaarinen

      Keskustan uusi nousu alkamassa?

      Hyvä ja uusi maan tapa voisi olla sellainen, että uutta ministeriä ei voida edes ehdottaa, ellei hänen vaalirahoittajiaan tiedetä? Eikä tarvitse tehdä mitään lakia, vaan toimiva maan tapa, josta on sovittu aikuisten ihmisten kesken.

      Vasta vaalirahoituksen salaisuudet koko 2000-luvulta avaamalla päästään tilanteeseen, jossa voidaan arvioida ensimmäistä kertaa maan tapaa rehellisyydessä ja avoimuudessa.

      Edelleenkään emme tiedä monien ministereiden ja kansanedustajien omien vaalikampanjoiden vaalirahoittajia; eduskuntavaalien 2007 osalta.

      Otan esimerkeiksi viime eduskuntavaaleista muutamia pääministeripuolue keskustan ministereitä:
      (HUOM! henkilökohtaisten vaalibudjettien kasvuluvut lista viimeiselläkin huikeat!)

      Liikenneministeri Anu Vehviläinen – kasvuprosentti 237,94 %
      * oma toteutunut vaalibudjetti 23 400 euroa vuonna 2003 (varalle)
      * oma toteutunut vaalibudjetti 79 080 euroa vuonna 2007

      Ympäristöministeri Paula Lehtomäki – kasvuprosentti 123,12%
      * oma toteutunut vaalibudjetti 30 850 euroa vuonna 2003
      * oma toteutunut vaalibudjetti 68 834 euroa vuonna 2007

      Pääministeri Mari Kiviniemi – kasvuprosentti 94,74 %
      * oma toteutunut vaalibudjetti 33 887 euroa vuonna 2003
      * oma toteutunut vaalibudjetti 65 991 euroa vuonna 2007

      Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli – kasvuprosentti 70,37 %
      * oma toteutunut vaalibudjetti 29 196 euroa vuonna 2003
      * oma toteutunut vaalibudjetti 49 744 euroa vuonna 2007

      Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen – kasvuprosentti 35,59 %
      * oma toteutunut vaalibudjetti 35 889 euroa vuonna 2003
      * oma toteutunut vaalibudjetti 48 771 euroa vuonna 2007

      Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula – kasvuprosentti 28,15%
      * oma toteutunut vaalibudjetti 37 649 vuonna 2003
      * oma toteutunut vaalibudjetti 48 248 euroa vuonna 2007

      - Rehulan edeltäjä sosiaali – ja terveysministerinä, Kelan nykyinen pääjohtaja
      Liisa Hyssälä – kasvuprosentti 16,16%
      * oma toteutunut vaalibudjetti 42 192 vuonna 2003
      * oma toteutunut vaalibudjetti 49.011 euroa vuonna 2007

      Vaalirahoittajat voidaan edelleen täysin laillisesti kertoa takautuvasti. Ilman eurorajoja ja sanktioita. Joten voisiko keskusta näyttää nyt esimerkkiä muille?

      Lisätiedot netistä hakusanasetillä:
      vaalirahoituksen abcde-laintulkinta

    • KePu => R.I.P.

      Näin siinä sitten kävi kuten Kapi ennusti: Kepusta ei edes oppositiojohtajaa!

      Kataisen (kok) kuuden puolueen hallitukseen tulee 19 ministeriä. Kokoomus ja SDP saavat kumpikin kuusi ministerinsalkkua.

      Katainen korosti kahdeksalta illalla Säätytalollaa alkaneessa tiedotustilaisuudessa olevansa erittäin tyytyväinen hallitusneuvottelujen lopputulokseen.

      - Vaikeuksien kautta voittoon, Katainen kiteytti.

      Kaksi suurta puoluetta jakavat "superministeriöt" eli valtiovarojen, ulkoasioiden, elinkeinoasioiden ja sosiaali- ja terveysasioiden hoidon.

      Ministerien määrä vähenee yhdellä. Uuden hallituksen ministerit jakautuvat seuraavasti:

      Kokoomus (6): Pääministeri, sosiaali- ja terveysministeri, elinkeinoministeri, hallinto-ja kuntaministeri, ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri ja maa- ja metsätalousministeri.

      SDP (6) : Valtiovarainministeri, ulkoasiainministeri, peruspalveluministeri, opetusministeri, työministeri, asunto- ja viestintäministeri.

      Vihreät (2): Ympäristöministeri ja kehitysyhteistyöministeri.

      Vasemmistoliitto (2): Liikenneministeri ja kulttuuri/urheiluministeri

      RKP (2): Oikeusministeri ja puolustusministeri

      Kristillisdemokraatit (1): Sisäasiainministeri

      IL

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061713912417_uu.shtml

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe