Lemmikkinä kala

Tuijakka

Lemmikkini Jitta, värikäs, liehuva pyrstöinen kaunis kala, eli luonani vain n. pari päivää. Kyseessä oli sitkeä taistelukala, mikä ei sitten jaksanut elämäni myrskyissä mukana uiskennella. Mikä lie ollut syynä, kun noin alkuunsa tuupertui? Aiemmin hankkimieni kalojen yksi monni ikään kuin yritti valittaa partnerinsa käytöksestä, mutta kuoli sitten ehkä partnerinsa hyökkäyksiin. Taisi olla tetroja. En tajunnut siirtää valittajaa eri ympäristöön kauaksi isomman kalan luota. Tetrat elivät luonani n. 3 kuukautta. Surullista, koska opin jo jonkin verran tuntemaan niitä.

4

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ;))

      Millainen altaasi on? Ei kalojen noin vain tulisi kuolla. Minkä kokoinen? Mikä kovuus? PH? Lämpötila? Suunnittele kalasto ensin, äläkä mene kalakauppaan kuin karkkikauppaan. Totuttelithan kalan veteen ohjeiden mukaisesti? Ja "taisi olla tetroja" ei paljoa kerro, tetroja on aina sinineontetroista pirajaan ja levytetrasta kirsikkatetraan. Eli tetrojen kirjo on laaja, vain "tetra" ei kerro paljoa. Ja kyllä jokaisen oikean akvaristin tulee tietää kalansa lajin nimi.

    • Tuijakka

      Kiitos vastauksesta. Myönnän aloittelijammaksi itseni. Taisi olla korutetroja, miljoonakalakin, monneja. Ihmettelen myytävänä ollutta sinistä pitkää n. 10 cm:n kalaa. Hain näköinen. Saako Suomessa myydä lemmikiksi hai-kaloja? Se Jitta kuoli niihin aikoihin, kun viime kesänä myrskysi, että puita meni todella kumoon kautta Suomen. Jitta oli ehkä sen uhri ja vaistosi myrskyn voiman eikä mahtanut mitään. Hinnaltaan halpa sijoitus, mutta opetuksena minulle melkoinen myrskyn voiman suhteen, varsinkin kun kauppias mainitsi niillä olevan tappamisvietti lajinsa suhteen.

    • ;))

      Haita ei Suomessa myynnissä, mutta monet noista ovat jokseenkin hain oloisia. Esimerkiksi haibarbi (ei minkään pikkupurkin kala) ja tulipyrstö (sekin tarvitsee yli 400 ja on territoriaalinen muita samanmallisia kohtaan). Sitten haimonni on myös hieman haimainen, mutta onneksi näitä ei enää näe (minimiallas päästä topattu uima-allas). Epäilen sinun nähneen haibarbin, tai sitten jonkin harvinaisemman, joita esimerkiksi Tampereen akvaariokalassa on välillä saatavilla.

      Btw, miljoonakala tarvitsee kovaa vettä kun taas esim se taisto tarvitsee erittäin pehmeää. Taisto on territoriaalinen, vain yksi uros samaan purkkiin. Tosin naaraita voi sitten olla enemmänkin. Itselläni on happamassa ja pehmeässä 540 litraisessani (lämpö 26) 4n u. Kannattaa käydä katsomassa esim tätä sivua:
      http://www.aqua-web.fi/forum/index.php

      Akvaariokauppiaiden asiantuntemukseen ei aina voi luottaa, tosin jos ostat kalat vain akvaariokaupasta (ei muita lemmikkejä tai niiden tavaroita, esim juuri tuo Tampereen akvaariokala tai Helsingin Pieni akvaariokauppa) niin asiantuntemuskin on parempi. Menin kerran testaamaan yhtä kauppiasta sanomalla, että on 20 litrainen purkki, enkä tiedä sen vedestä mitään. Oli myymässä kaikkea sinirihmasta partamonniin. Enpä koskaan ostanut tuosta kaupasta edes kalanruokaa.

    • Tuijakka

      Kiitos tiedoista. Ovat varmasti hyödyksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe