Kevätliittokokous keskusteli jäsenyyksistä

Hieman menee jälleen liiton jutut oudoilla laduilla. Koitetaan vierittää seurojen kontolle omat virheet lisenssiuudistuksen toteutuksessa. Liitto ei tarjoa mitään palvelua esimerkiksi muksujudokoille liiton jäseninä, mutta siitä huolimatta seurojen tulisi maksaa 55 € jokaisesta nappulasta. Niin onhan siinä se vakuutus, mutta ryhmävakuutuksen saa reilusti halvemmalla, kun ottaa itse.

Liitto itse teki 48000 tappiota ja keskustelun aiheena on jäsenien ilmoittaminen. Joopa joo. Liittoon pitäisi ilmoittaa 873 uutta jäsentä tuon summan saamiseksi olettaen, että liitto ei joutuisi maksamaan vakuutuksesta enempää Pohjolalle. Taitaa olla siis vain päiväunta.

Ettei vaan olisi aika katsoa, missä on budjetti paukkunut ja osoitella sormella siihen suuntaan. Liitto kuitenkin pelaa seurojen rahoilla eikä toisinpäin. Jos jonkinlaiset raamit on sovittu, niin jokaisen tulisi niissä pysyä. Jos rahaa tulee vähemmän, kuin on suunniteltu, niin yleensä karsiminen aloitetaan kalleimmasta / kannattamattomimmasta päästä.

Judoliitolta puuttuu edelleenkin esimerkiksi todellinen sponsori. Siis sellainen, jolta saadaan oikeasti rahaa. Niemen ja Matsurun sopimukset kun ovat todennäköisesti enemmän lajimieshengessä tehtyjä.
5186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämän voisi kirjoittaa myös toisin = hieman menee ketjun aloittajan jutut oudoilla laduilla. Koska tuon jäsenyysasian otti esille kevätliittokokous, joka ylimpänä päättävänä tahona edustaa myös ketjun aloittajaa.. eikös vaan?

Äänestä

No niinhän sen pitäisi, mutta eipä tunnu oikein homma toimivan. Varsinaisestihan asiaa ei ole ottanut käsittelyyn kevätliittokokous vaan liiton edustajat siellä. Aiheellisempaa heidän olisikin ollut ottaa asialistalle huono taloudellinen tilanne ja mitä sille meinataan tehdä.

Kyllähän yksittäiset seurat ja viimekädessä henkilöt päättävät, ketkä ovat liiton jäseniä ja ketkä eivät. Jokainen seura päättää itsenäisesti, ketä liittoon ilmoitetaan ja ketä ei.

Äänestä
  • Väärässä olet; en ollut itse paikalla mutta katsoin kevätliittokokouksen asialistan http://www.judoliitto.fi/tapahtumat/liittokokoukset_ja-seminaarit/?x128525=2231353 ja siellä ei ole tuo asia listalla. Eli sen on ottanut siis käsittelyyn kevätliittokokous.

    Varmaan jokainen seura itse päättää kenet ilmoittaa, mutta luulisi liitolla olevan myös jotain sanktioita "rikkuriseuroille".

    Äänestä

Kyllä se vaan näin on, että nuo rikkuriseurat pitää erottaa liitosta. Toimeen kokkonen ja hallitus.

Äänestä

Ehdottomasti. Erotetaan kaikki seurat, kun suurin osa kuitenkaan ei ole liitolle kaikin puolin mieluinen. Näihän ne tulot liitolla lisääntyvät ja judo edistyy. Kuinkakohan monesta seurasta taas oli porukkaa tuossakin kokouksessa paikalla?

Olisikohan kuitenkin aika miettiä, miten liiton toimintaa saataisiin muokattua niin, että se palvelisi mahdollisimman hyvin seuroja kaikissa harrastajaryhmissä? Myyjänhän pitää perustella ostajalle tuotteensa. Nyt kun muksuista on kyse, niin mikä on se tuote tai palvelu, josta judoliittolle pitäisi maksaa 55 € vuodessa? Kilpailulisenssi? Oikeus käydä vyökokeissa? Oikeus edustusvalmennukseen? Vai lukeeko 4-6-vuotia innokkaasti kenties Judolehteä? Valitettavasti muksun vastine rahalleen on vakuutus, jonka saa mistä tahansa vakuutusyhtiöstä halvemmalla.

Uusi lisenssijärjestelmä on ehdottomasti hyvä, mutta se on tehty perusaktiiviselle harrastajalle. Sporttirekisterissä on kyllä mahdollista tehdä erillinen jäsenyysvalinta, jolla voisis muksujudokat ilmoittaa. Vakuutusyhtiökin osaa laskea 4-6 vuotiaalle hinnan joka on varmasti hieman erilainen, kuin 15-25-v. kilpailijan tai aikuisen.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että seurat ovat haluttomia maksamaan. Seurojen tehtävä on kuitenkin järjestää laadukasta toimintaa ja pitää samalla taloutensa kunnossta. Kysymys on myös liiton haluttomuudesta uudistua ja tarjota palveluita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


åosirtha kirjoitti:

Hieman menee jälleen liiton jutut oudoilla laduilla. Koitetaan vierittää seurojen kontolle omat virheet lisenssiuudistuksen toteutuksessa. Liitto ei tarjoa mitään palvelua esimerkiksi muksujudokoille liiton jäseninä, mutta siitä huolimatta seurojen tulisi maksaa 55 € jokaisesta nappulasta. Niin onhan siinä se vakuutus, mutta ryhmävakuutuksen saa reilusti halvemmalla, kun ottaa itse.

Liitto itse teki 48000 tappiota ja keskustelun aiheena on jäsenien ilmoittaminen. Joopa joo. Liittoon pitäisi ilmoittaa 873 uutta jäsentä tuon summan saamiseksi olettaen, että liitto ei joutuisi maksamaan vakuutuksesta enempää Pohjolalle. Taitaa olla siis vain päiväunta.

Ettei vaan olisi aika katsoa, missä on budjetti paukkunut ja osoitella sormella siihen suuntaan. Liitto kuitenkin pelaa seurojen rahoilla eikä toisinpäin. Jos jonkinlaiset raamit on sovittu, niin jokaisen tulisi niissä pysyä. Jos rahaa tulee vähemmän, kuin on suunniteltu, niin yleensä karsiminen aloitetaan kalleimmasta / kannattamattomimmasta päästä.

Judoliitolta puuttuu edelleenkin esimerkiksi todellinen sponsori. Siis sellainen, jolta saadaan oikeasti rahaa. Niemen ja Matsurun sopimukset kun ovat todennäköisesti enemmän lajimieshengessä tehtyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu