Hypomanian alkusoittoako?

taaskosealkaa

Talvella ja kevättalvesta olin todella väsynyt ja masentunut. Sain paniikkikohtauksia ja olin hyvin ahdistunut. Välillä oli jopa itsetuhoajatuksia.

Nyt viimeisen kuukauden aikana olen alkanut käyttää rahaa todella paljon. En edes osaa sanoa, mihin osa rahoista on mennyt. Viime kesänä pelasin velkarahalla yli 300e/kk:ssa. Nyt en ole pelannut kuin muutaman arvan kk:ssa. Rahankäyttöni johtaa loppukuusta siihen, että joudumme elämään velkarahalla ja todella niukasti.

Mieheni ihmettelee, mihin rahat ovat menneet. Luulee taas, että pelaan. Tiliotteelta on katsonut, mihin tilini rahoja olen käyttänyt ja kummastelee, miten olen joihinkin kauppoihin käyttänyt niin paljon rahaa. Itsekään en huomaa, että mitään "näkyvää" tai isompaa olisin ostanut.

Toinen ongelma on se, että olen päivisin alkanut juomaan alkoholijuomia. 1-3 kpl 0,5 litran tölkkiä menee ja salaa juon ne mieheltäni. Mieheni tosin on huomannut, että henkeni haisee oluelle, vaikka yritänkin peitellä sitä pastillein. En ymmärrä, mistä tämä alkonhimo tulee. Viime kesänäkin, kun kävin kierroksilla, join aina päiväsaikaan muutaman. Yritänkö sillä saada lisää hilpeyttä?!

Lisäksi yöunistani on tullut hyvin katkonaisia. Käyn aikaisin nukkumaan lääkkeiden avulla (Ketipinor 75mg ja 2 Stellaa, joskus kun ahdistaa otan myös 1-2 1mg Alproxia). Talvella nukuin tuolla arsenaalilla hyvin ja päiväunetkin piti aina ottaa. Nyt heräilen yössä ainakin se 5 kertaa. Välillä käyn tupakalla ja syön jotakin. Uneen on taas vaikea päästä ja nukun koiranunta loppuyön.

Pitäisikö olla nyt huolissaan? Lääkäri ei tiedä alkon käytöstä. Jotain unettomuudesta sanoin viime hoitoneuvottelussa.

Mieliala on hyvä ja pohjanoteerauksia ei tule. Sairastan bibo tyyppi 2:sta.

10

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zompien äiti

      Noihin 1-3 tölkiin menee yhtä paljon rahaa, mitä päivän ruokaan. Joten en yhtään ihmettele, miksi teillä on rahahuolia. Suosittelisin, että menisti lääkäriin puhumaan addiktioistasi.
      Itse en juo mitään ja sammuisin samasta olut määrästä, mitä sinä naukkailet. Eikö tuo määrä ylimääräisiä kaloreita myös lihota ?

      Lopettaisit ainakin salailun - ja nostaisit tyhjät tölkit näkyville, niin olisit rehellinen itsellesi ja miehellesi. Itse olen niin "tunneherkkä" että en kestä mitään salailuja, omia enkä muidenkaan juttuja. Tollainen salailu on oikea taitolaji, mitä ilmiset harrastaa aika yleisesti. En ole koskaan ymmärtänyt, ketä siinä lajissa huiputetaan, itseä vai muita ?

    • ap

      Haluan salailla asiaa, koska en halua taas mieheni pettyvän minuun. Yritän olla juomatta, enkä juo joka ikinen päivä. Ostan yleensä halvimpia juomia. Silti rahaa menee. Ostan lapsilleni melkein kaikkea, mitä he haluavat, sen kummempia miettimättä. Talvella oli toisin.

      Eikös se alkoholismi voi kuulua maanis-debressiivisyyteen?! Haluan tietoa, jotta voisin yrittää ehkäistä käyttäytymistäni tai hakea apua ajoissa. Itselleni tämä diagnoosi on melko uusi tuttavuus. Monta vuotta ollaan mietitty, mikä minulla on.

      Olen yrittänyt pohjaoloilla ainakin 5 kertaa itsemurhaa. Parhailla oloilla taas olen elänyt velaksi.

      Haluaisin kokemuksia niiltä, jotka ovat kokeneet samaa. Ostaneet mitä päähän pälkähtää varoja sen kummemmin miettimättä. Juoneet saadakseen vielä paremman olon tms.

    • ap

      Ja mikä kumma se on, kun en talvella ryyppää, jos näin suoraan sanotaan. Vaikuttaakohan valon määrä mielialaani. Tosin alkukeväästä olen todella väsynyt ja masentunut. Mielialat vaihtelevat pohjasta sataan jopa muutaman minuutin sisään. Nyt kun lääkitys on muutettu, on mielialani ollut tasaisempi, mutta silti vauhtia riittää.

      • koettu on

        No mulla toi oli ihan jokakeväinen juttu. Maaliskuun puolivälistä alkoi vauhtia ja riemua riittää... Yhdistän sen nimenomaan valon määrän lisääntymiseen ja päivän pitenemiseen.


    • Zompien Ä

      Käsitykseni mukaan nimenomaan maanis-depresiiviset sortuvat alkoholiin helpoisti, kuten sinäkin. Elämästä haluaa irtiottoa ja alkoholi siivittää arkea mukavasti. Juomista ei kykene eikä haluakaan lopettaa. Kevät ja valoisat illat saattavat myös inspiroida juomiseen (mm kesäisin kippaillaan ravintoloitten terasseilla)
      Alkoholi toimii kuin lääke (nostaa mielialaa) ja siitä lisäksi tulee riippuvaiseksi, vaikkei asiaa itselle myöntäisikään. Sinun olisi syytä pohtia perimmäistä syytä juomiseesi. Mikä sinua arjessa niin ahdistaa, että käytät alkoholia olosi lievittämiseen ? On varmaa, että kyse alkoholin vaikutuksesta. Jos tätä epäilet, niin voisit kokeilla naukkailla - alkoholotonta olutta.
      Kerran toin miehelleni Virosta six-päkin alkoholitonta olutta, mistä mies ei liiemmin ilahtunut.

      • tämmönen tarina

        En ole kyllä samaa mieltä. Alkohan on depressantti eli se rauhoittaa. Minunkin teki mieli juoda vauhtiaikana kahvia viskiplöröllä maustettuna, jopa aamukahvina. Muulloin en olisi saanut viskiä millään kurkusta alas ja normaalisti olen lähes raitis. Pääkoppa jotenkin tajuaa, että lujaa mennään ja sitä haluaa vaistomaisesti hillitä. Ainakin mulla alko tasoitti oloa.


    • Vierailija_77

      Itse olen tyypin 1bibo, eikä minulla ole ikinä ollut alkon kanssa ongelmaa. Vauhtiaikoina oikeastaan ei edes tehnyt mieli, kun oli sen verran virtaa jo omasta takaa. Sellaiselta sivustolta kuin www. kaksisuuntaiset.com löytyy paljon eri keskusteluaiheita oikeastaan kaikesta, mikä liittyy tähän sairauteen. Ihmiset kertovat siellä omista kokemuksistaan ja sieltä saa hyvin myös vertaistukea. Itse olen sairastanut jo 13-vuotta, joten olen sinut tämän kanssa jo ja manioita ei ole ollut moneen vuoteen enää, koska olen oppinut tunnistamaan ensioireet ja pystynyt lääkkeillä ajoissa puuttumaan asiaan. Masennukset oikeastaan hallitsevat elämääni, koska ensioireita on joskus tosi mahdoton havaita ja masennuslääkitystäkään ei välttämättä aloiteta, kuten ei tällä hetkellä, koska saattavat laukaista manian. Mutta kaikkein keskeisin asia on, että hyväksyy olevansa sairas, koska sitä ennen toipuminen ei voi alkaa. Ja hyvin yleisesti kyllä alkoholismi liittyy tähän sairauteen. Oikean lääkityksen kanssa pystyy elämään hyvinkin tasaista ja normaalia elämää. Kaikkein tärkeintä on olla rehellinen kaikille osapuolille, jotta osataan antaa oikeanlaista hoitoa ja myös pysyvän suhteen perusta on rehellisyys.

    • psykiatri

      Minusta tuo on ihan normaalia toimintaa, epäilen että bipodiagnoosisi on väärä.

    • ap

      Kiitos vastauksistanne!

      Nykyiseen diagnoosiini päädyttiin kuuden vuoden jälkeen. Aluksi olin psykoottisesti masentunut (tosin psykoottisia jaksoja on ollut itsetuhoyritysten aikaan myöhemminkin), vakavasti masentunut, toistuvasti masentunut ja nyt bibo 2 diagnoosi.

      Itselläni oli vasta vähän aikaa sitten sekamuotoinen jakso meneillään. Mielialat heittivät ääripäästä toiseen jopa muutamien minuuttien aikana. Todella väsyttävää sellainen. Siihen kun lisätään ahdistus, joka tuntuu myös fyysisesti ja paniikkikohtaukset, on olo aikas väsynyt. Kuukausi sitten minulla nostettiin Zeldox tuplaan eli 160mg ja nyt olo on tasaantunut.

      Tänään tsemppasin kaupalla ja jätin alkot väliin. Tilalle otin energiajuoman, niin saapahan jotakin lipitellä. Minulla on kumma, kun nuo energiajuomat väsyttävät. Liekköhän verensokerissa jotain häikkää, kun vaikutuksenhan pitäisi olla päinvastainen.

      Pitäkää peukkuja pystyssä minulle, että jätän aina ottamatta kaupalta alkoa! :)
      Eiköhän tämä tästä lähde taas rullaamaan. Herää itsekin paremmin todellisuuteen, kun kuulee muiden mielipiteitä asioista. Siis kiitos teille! :)

    • ap

      Jepa jee! Taaskin kävelin kaupassa suoraan limuhyllylle sitten edellisen kirjoitukseni. Ei edes tee mieli alkoa. Joskus sitä toki voi ottaa seurassa, mutta että yksin ryypiskellä salaa pitkin viikkoa. Ei ei ei!

      Onpahan taas yksi painolasti vähemmän kannettavanaan, eikä tarvitse hävetä itseään, rahaa säästyy, terveys pysyy parempana ja lääkkeiden teho on kohdillaan.

      Nyt pitää sanoa, että hyvä minä!

      Tsemppiä muille saman asian kanssa painiskeleville! Ottaa vaikka alkoholitonta olutta/siideriä, jos maku miellyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe