Keskusta ei söhlää

Ylil evp

Keskusta on koko itsenäisyytemme ajan noudattanut koko Suomea huomioivaa poliittista linjaa. Siksi puolue on minulle erityisen merkityksellinen.
Nyt ajan henki on muuttunut ratkaisevasti, mutta uskon vielä parempien aikojenkin koittavan.
Talouselämä pyrkii ihmisen maksimaaliseen hyödyntämiseen lyhyellä aikavälillä ja politiikkaa tekevät narsistiset märkäkorvat, joilla omissakin asioissa on ihan riittävästi tekemistä. Sairaalloiselta narsismilta emme ole täälläkään säästyneet.
On ihan järjen vastaista kun ihmisiä ajetaan yhä suurempiin yksiköihin vaikka selvästi näkyy niiden tuhoisa vaikutus ihmisen itsetuntoon ja oma-alotteisuuteen.
Karmeimpina esimerkkeinä tuhoista on Helsingin suuri alkoholikuolleisuus ja valtava köyhälistö, jonka toimeentulotuki nielee moninkertaisen summan keskustalaisiin alueisiin verrattuna. Se on pahinta mahdollista riistoa niille joiden asiaa mm. Kokoomus ajaa.
Suuremmissa yksiköissä, mm. HUS:sssä ja Espoossa on vaikeuksia jopa päästä lääkäriin akuuteissa tapauksissa.
Ihminen on päästään vialla jos suitsuttaa noiden olojen ihanuutta tai sitten hänellä ei kertakaikkiaan ole kokemusta mistään paremmasta.
Minulla on molemman tyyppisiltä alueilta. En muuten urheiluistani puhunut yhtään muuta kuin totta.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varastonhoitaja37

      Myös kaikenlainen "positiivinen Erityiskohtelu" kantaväestön kustannuksella lopetettava.. Kaikkien oltava oikeasti samalla lähtöviivalla.. Eikä johonkiin vähemmistöön kuuluminen saa tuoda lisäetu muiden kustannuksella!! Tuota posit** erityiskohtelua harjoittaa esim työnantajani Helsingin Kaupunki !!

      • Oikeudenmukaisuuttak

        Tuollaistahan tuo nykyään on muita nuoleskellaan ja paapotaan, mutta kantaväestö saa tyytyä koiran osaan.
        Jollekin Helsinki on helvetti, toisille taas ylemmyydentunnon areena. Siihen tarvitaan aina heikompiosaisia.
        Muualla pienemmissä ympyröissä noin räikeä eriarvoisuus ei ole mahdollista.


      • Sivusta katsellut

        Eipä ole helsinkiläinen sairaan narsistinen saittikoheltaja kommentoimassa kuin omia sekavia juttujaan.
        On siellä palmurannikolla epäkohtiakin ja tosi paljon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5170
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1653
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1559
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1456
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1225
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1130
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1020
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      837
    Aihe