Sain kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin 13 vuotta sitten. Sairaus on aiheuttanut suurta kärsimystä - ei ainostaan minulle vaan läheisilleni myös.
Minulla meni tämä 13 vuotta sairauden hyväksymiseen. Aikaisemmin luulin vakaasti "jonain päivänä" parantuvani. En enää.
Nykyään auttaa oireenhallintaryhmä. Olen opetellut, millaisissa tilanteissa olen riskissä sairastua, kuinka syödä tai levätä. Tiedän myös ensioireeni. Silloin voi mielentilan rauhoittaa ennen varsinaisen masennuksen/manian alkamista.
Nämä 13 vuotta tasapainoillen elettyäni sanoisin, että todellinen uusi alku on, kun sairauden hyväksyy. Olen jokaiselle lähimmäiselleni sen velkaa, että pyrin hoitamaan itseäni oireettomaksi.
Ehkä he jaksavat sitten rinnallani. Minä teen parhaani. Tästä sairaudesta ei nimittäin pysyvästi parannu kukaan. Oireita voi yrittää hallita.
Minulla meni tämä 13 vuotta sairauden hyväksymiseen. Aikaisemmin luulin vakaasti "jonain päivänä" parantuvani. En enää.
Nykyään auttaa oireenhallintaryhmä. Olen opetellut, millaisissa tilanteissa olen riskissä sairastua, kuinka syödä tai levätä. Tiedän myös ensioireeni. Silloin voi mielentilan rauhoittaa ennen varsinaisen masennuksen/manian alkamista.
Nämä 13 vuotta tasapainoillen elettyäni sanoisin, että todellinen uusi alku on, kun sairauden hyväksyy. Olen jokaiselle lähimmäiselleni sen velkaa, että pyrin hoitamaan itseäni oireettomaksi.
Ehkä he jaksavat sitten rinnallani. Minä teen parhaani. Tästä sairaudesta ei nimittäin pysyvästi parannu kukaan. Oireita voi yrittää hallita.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.