No niin, Rehn sen vahvisti. Katainen vei Juttaa kuin pässiä, anteeksi uuhia narussa. Jutta viisaana hyväksyi ehdot, jotka siellä jo oli. Jyrki sai Jutasta itselleen työhanskan, jolla teettää likaiset työt ja jonka voi tarvittaessa uhrata.
Ei ole hölmö tuo Jyrki-boy. Nyt on Jutta ja sdp sotkeutunut täysin kokoomuksen verkkoon ja joutuu hallituksessa olemaan samaa mieltä kuin kokoomus. Siihenhän on sdp sitoutunut siinä paperissa.
Politiikka on peliä ja pitää osata pelata. Nyt opetelkaa kumartamaan kokoomuksen suuntaan.
Juttaa vedätetty!!
26
139
Vastaukset
- Juttaa jepetetään.
Jutta----vihellä nyt Kokoomuksen jepetys poikki ja ala itsepääministeriksi ja Persut mukaan hallitukseen.
- Savolaista viisautta
Miltäs nyt tuntuu?
- Savon äijä
Heh, jutalta unohtui vanha viisaus, "kun puhuu savolaisen kanssa, on vastuu kuulijalla".
Mutta eihän sitä voinut kokkolan rantaruottalainen tietää...
Mutta nythän ei tarvii muuta, kuin totella kiltisti kokoomusta. Ei tarvitse itse pohtia mitään. Kunhan tekee kiltisti ja murisematta mitä Jyrki sanoo.
- Juppelipuppeli
Oliskohan Homma mennyt niin, että Jutan puhelin on soinut ja puhelu on mennyt suunnilleen näin: JUTTA puhelimessa n -> täällä Lipposen Paavo: se on nyt Jutta niin, että lopeta sen venkoilun ja suostut Siihen Portugali-pakettiin Jykän ohjeiden mukaisesti. Onko selvä? -> JUTTA: Juu totta kai, mutta kun ... -> PAAVO: Ei mitään muttia. Nyt nimet paperiin. -> JUTTA: Juu tottakai.
- Kepukin osaa
Taisi muuten Kiviniemi kostaa, kun ei kertonut kaikkia tietojaan. Ja Jutta asteli niin tyylikkäästi Marin ja Jyrkin virittämään liukumiinaan.
Oli todella tyylikkäästi hoidettu. Nyt sai Jyrki oman poliittisen sihteerin ja Kiviniemi pääsee räksyttämään oppositiosta ja kuittaamaan kaiken neljän vuoden aikana tulleen räksytyksen korkoineen ja Soini antaa vielä lisää löylyä. On se mahtavaa kansan huvia. - HÖH!!
Eihän Jutan ja demareiden tarvitse muuta kuin tulevana maanantaina ilmoittaa kataiselle ja kokoomukselle että SDP vetäytyy pois hallitusneuvotteluista.
Sitten Jyrkiboy on kaulaansa myöten omassa paskassaan.
Kepu,Ps ja SDP eivät mene kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen niin kokoomus joutuu sitten itse menemään oppositioon kun ei muodostunutkaan minkäänlaista enemmistöhallitusta.- Asiaa!!
Eihän Jutta voi vetäytyä, on sopimus, että kokoomus ja sdp on samaa mieltä kaikesta, varsinkin eu-tukiasioista. Niinhän Jyrki eilen tiedotustilaisuudessa sanoi. Sitä se on, se hallitusyhteistyö.
Ja miksi sitä ilmoitusta pitää maanantaille jättää? Miksi ei voi nyt sitä sanoa? Ei voi, kun on sopimus joka sitoo hallitukseen, johon jää ilman tukea. Ei kovin helppo neljän vuoden rasti.
Olisko esim. eurooppaministerin audi Jutalle sopiva?? - voi voi
Asiaa!! kirjoitti:
Eihän Jutta voi vetäytyä, on sopimus, että kokoomus ja sdp on samaa mieltä kaikesta, varsinkin eu-tukiasioista. Niinhän Jyrki eilen tiedotustilaisuudessa sanoi. Sitä se on, se hallitusyhteistyö.
Ja miksi sitä ilmoitusta pitää maanantaille jättää? Miksi ei voi nyt sitä sanoa? Ei voi, kun on sopimus joka sitoo hallitukseen, johon jää ilman tukea. Ei kovin helppo neljän vuoden rasti.
Olisko esim. eurooppaministerin audi Jutalle sopiva??Taidat olla hiukan yksinkertainen ihminen.
SDP:hän ei ota vielä mitään kantaa hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) ehdotukseen hallituspohjaksi.
Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan Katainen ei sopinut hallituspohjaratkaisusta SDP:n kanssa. Urpilainen huomautti SDP:n ryhmäkokouksen jälkeen, että vaalitulos edellyttää politiikan suunnan muutosta.
Urpilaisen mukaan tilanne edellyttää nyt hallitukseen tarjolla olevien puolueiden kuulemista ja pohdintaa viikonlopun yli. - Pääoma jyllää
voi voi kirjoitti:
Taidat olla hiukan yksinkertainen ihminen.
SDP:hän ei ota vielä mitään kantaa hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) ehdotukseen hallituspohjaksi.
Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan Katainen ei sopinut hallituspohjaratkaisusta SDP:n kanssa. Urpilainen huomautti SDP:n ryhmäkokouksen jälkeen, että vaalitulos edellyttää politiikan suunnan muutosta.
Urpilaisen mukaan tilanne edellyttää nyt hallitukseen tarjolla olevien puolueiden kuulemista ja pohdintaa viikonlopun yli.Turha on itkeä.
Eihän Matti Vanhainenkaan sopinut mitään 4 vuotta sitten Kataisen kanssa. Ei siitä tarvitse etukäteen ilmoittaa. Hallitustunnustelijalla on se oikeus.
Sdp on jo sitoutunut tukemaan kokoomuksen eu-politiikkaa, johon sisältyy mm. alv:n nosto ja tuloverojen ale.
Ei Jyrkin tarvitse Jutalta edes kysyä, kenen kanssa neuvottelee, Jutan vain tulee hyväksyä asia.
Näin se vain on. Ja siihen kannattaa jo orientoitua. - ei se noin mene
Pääoma jyllää kirjoitti:
Turha on itkeä.
Eihän Matti Vanhainenkaan sopinut mitään 4 vuotta sitten Kataisen kanssa. Ei siitä tarvitse etukäteen ilmoittaa. Hallitustunnustelijalla on se oikeus.
Sdp on jo sitoutunut tukemaan kokoomuksen eu-politiikkaa, johon sisältyy mm. alv:n nosto ja tuloverojen ale.
Ei Jyrkin tarvitse Jutalta edes kysyä, kenen kanssa neuvottelee, Jutan vain tulee hyväksyä asia.
Näin se vain on. Ja siihen kannattaa jo orientoitua.Katainen on tehnyt hallitustunnustelijana pelkästään vain oman esityksensä, siitä ei ole SDP:n kanssa sovittu yhtään mitenkään ja SDP lähtee nyt siitä, että se viikonlopun aikana nyt mietti kyseistäi asiaa ja maanantaina sitten SDP porukalla päättääasian
Urpilaisen mukaan suuret puolueet tähän asti ovat aina keskustelleet ja yhdessä sopineet hallituspohjasta, jonka sitten hallitustunnustelija on eduskuntaryhmille kertonut. - kepukin osaa
ei se noin mene kirjoitti:
Katainen on tehnyt hallitustunnustelijana pelkästään vain oman esityksensä, siitä ei ole SDP:n kanssa sovittu yhtään mitenkään ja SDP lähtee nyt siitä, että se viikonlopun aikana nyt mietti kyseistäi asiaa ja maanantaina sitten SDP porukalla päättääasian
Urpilaisen mukaan suuret puolueet tähän asti ovat aina keskustelleet ja yhdessä sopineet hallituspohjasta, jonka sitten hallitustunnustelija on eduskuntaryhmille kertonut.Noinhan sen normaalisti menisikin. Nyt vain on Jutta sitoutunut olemaan samaa mieltä kokoomuksen kanssa. Eli suomennettuna tässä tapauksessa. Jutta on samaa mieltä myös hallitusneuvottelijoista kuin Jyrkikin. Eli ei tarvitse hyväksyttää erikseen, kun on saanut globaalin hyväksynnän.
Siitähän sitoumuksesta yrittää nyt Jutta kiemurrella pois. Mutta kaikki porsaanreijät on tukittu, varsinkin nyt, kun suuri valiokunta hyväksyi portugali-paketit. Se olisi ennen sitä pitänyt tehdä. Siksi Jyrkillä tuli kiire tällä viikolla. - tietoisku
kepukin osaa kirjoitti:
Noinhan sen normaalisti menisikin. Nyt vain on Jutta sitoutunut olemaan samaa mieltä kokoomuksen kanssa. Eli suomennettuna tässä tapauksessa. Jutta on samaa mieltä myös hallitusneuvottelijoista kuin Jyrkikin. Eli ei tarvitse hyväksyttää erikseen, kun on saanut globaalin hyväksynnän.
Siitähän sitoumuksesta yrittää nyt Jutta kiemurrella pois. Mutta kaikki porsaanreijät on tukittu, varsinkin nyt, kun suuri valiokunta hyväksyi portugali-paketit. Se olisi ennen sitä pitänyt tehdä. Siksi Jyrkillä tuli kiire tällä viikolla.Eihäm Jutta iknä yksin päätä yhtään mitään.
Kyllä kaikki päätökset SDP:ssä tehdään yhdessä puolueen johdon kanssa
Ja näinollen ei SDP ole vielä yhtään mitenkään sitoutunut kataisen hallitustunnusteluihin.
Nuo Eu tukipakettineuvottelut olivat ihan täysin eri asia kuin Suomen hallitusneuvottelut.
Jos SDP ilmoittaa maanantaina etgtä ei lähde kataisen ja kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen niin silloin jyrkiboy on pahasti kusessa.
Ja Jutta tietää tämän asian hyvinkin tarkkaan. - Kylmää peliä
tietoisku kirjoitti:
Eihäm Jutta iknä yksin päätä yhtään mitään.
Kyllä kaikki päätökset SDP:ssä tehdään yhdessä puolueen johdon kanssa
Ja näinollen ei SDP ole vielä yhtään mitenkään sitoutunut kataisen hallitustunnusteluihin.
Nuo Eu tukipakettineuvottelut olivat ihan täysin eri asia kuin Suomen hallitusneuvottelut.
Jos SDP ilmoittaa maanantaina etgtä ei lähde kataisen ja kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen niin silloin jyrkiboy on pahasti kusessa.
Ja Jutta tietää tämän asian hyvinkin tarkkaan.Silloinhan on sdp:n puoluejohtokin jo sitoutunut olemaan kokoomuksen käsikassara.
Edelisen 4 vuoden aikana, keskusta oli käytännössä samassa tilanteessa ja tuli rökäletappio, miten on vuonna 2015?
Sdp sitoutui niin tukipaketteihin ja samalla kokoomus lupasi niitä salkkuja. Jyrkihän puhui, että sdp ja kokoomus on hallitustyössä samaa mieltä. Joten ne hallitusneuvottelut on käyty.
Se, jos sdp ilmoittaa kieltäytyvänsä tällaisesta kunniasta, voi kostautua aika kovaa. Kenen kanssa demarit saa aikaan hallituksen? Tuskinpa kokoomus siihen lähtee. No rkp lienee kuiteskin varma kumppani. Persut jo ilmoitti olevansa oppositiossa, koska ne eivät tee hallitusyhteistyötä tukipakettien hyväksyjien kanssa. Jutta ja Mari tuskin sopiii samaan hallitukseen.. Ei jää vaihtoehtoja. No vihreät ovat väläytelleen vihreää valoa.. - jyrkiboy kusessa
Kylmää peliä kirjoitti:
Silloinhan on sdp:n puoluejohtokin jo sitoutunut olemaan kokoomuksen käsikassara.
Edelisen 4 vuoden aikana, keskusta oli käytännössä samassa tilanteessa ja tuli rökäletappio, miten on vuonna 2015?
Sdp sitoutui niin tukipaketteihin ja samalla kokoomus lupasi niitä salkkuja. Jyrkihän puhui, että sdp ja kokoomus on hallitustyössä samaa mieltä. Joten ne hallitusneuvottelut on käyty.
Se, jos sdp ilmoittaa kieltäytyvänsä tällaisesta kunniasta, voi kostautua aika kovaa. Kenen kanssa demarit saa aikaan hallituksen? Tuskinpa kokoomus siihen lähtee. No rkp lienee kuiteskin varma kumppani. Persut jo ilmoitti olevansa oppositiossa, koska ne eivät tee hallitusyhteistyötä tukipakettien hyväksyjien kanssa. Jutta ja Mari tuskin sopiii samaan hallitukseen.. Ei jää vaihtoehtoja. No vihreät ovat väläytelleen vihreää valoa..Mikäli demarit ilmoittavat etteivät tule kokoomusvetoiseen hallitukseen on Kataisella vitsit vähissä.Seuraavaksi joko yrittävät kepua hallitukseen pienpuolueiden kanssa tai lyövät hanskat tiskiin.Mikäli hallitustunnustelia vaihtuu on vuorossa demarien vetämä hallitustunnustelu.Demarit voisivat hyvinkin tehdä hallituksen persujen,kepun ja rkp:n kanssa.Tämäkin vaihtoehto olisi kelvollinen,mutta ei tietenkään vastaisi vaalituloksen henkeä.Kokoomuksen ei olisi pitänyt tehdä Portugalin ja Kreikan kysymyksestä näin tärkeää kysymystä.Vaaleja käydään kaikissa EU maissa kotimaisista lähtökohdista,niin meilläkin.Vaalituloksen on näyttävä myös seuraavassa hallituksessa ja etenkin sen politiikassa.Niinkuin muissakin maissa ensisijaisesti on ajateltava kotimaata ja kotimaata.Kaukana sen jäljessä tulevat eräiden EU maiden avustaminen tai avustamatta jättäminen.Kuten kaikki tietävät ei yhteisestä kannasta ole ennenkään EU:ssa päästy sopuun kuin viimemetreillä jos silloinkaan.Meitä pelotellaan taloustaantumalla ja kaikella pahalla mitä seuraa jos emme syydä rahaa rapakuntoisille manjaanamaille.Ruotsi ei toimi näin kuin me,vaan on omista lähtökohdista päätynyt olla avustamatta näitä maita.Ruotsi ei tosin kuulu Emuun,mutta se ei muuta tilannetta mitenkään,sillä samoilla vientimarkkinoilla me toimitaan.Slovakia ei avusta lainkaan vaikka kuuluukin Euroalueeseen ja sen talouskasvun ennustetaan olevan samaa luokkaa kuin Suomen.Meidän ei siis tule avustaa noita maita.Rehn on hanakasti halunnut Suomen maksumieheksi jopa siinämäärin,että on sotkeutunut epäasiallisesti Suomen politiikkaan.Komissaario pysyköön lestissään ja mielummin vielä ulkomailla.
- vaihtoehtoja
jyrkiboy kusessa kirjoitti:
Mikäli demarit ilmoittavat etteivät tule kokoomusvetoiseen hallitukseen on Kataisella vitsit vähissä.Seuraavaksi joko yrittävät kepua hallitukseen pienpuolueiden kanssa tai lyövät hanskat tiskiin.Mikäli hallitustunnustelia vaihtuu on vuorossa demarien vetämä hallitustunnustelu.Demarit voisivat hyvinkin tehdä hallituksen persujen,kepun ja rkp:n kanssa.Tämäkin vaihtoehto olisi kelvollinen,mutta ei tietenkään vastaisi vaalituloksen henkeä.Kokoomuksen ei olisi pitänyt tehdä Portugalin ja Kreikan kysymyksestä näin tärkeää kysymystä.Vaaleja käydään kaikissa EU maissa kotimaisista lähtökohdista,niin meilläkin.Vaalituloksen on näyttävä myös seuraavassa hallituksessa ja etenkin sen politiikassa.Niinkuin muissakin maissa ensisijaisesti on ajateltava kotimaata ja kotimaata.Kaukana sen jäljessä tulevat eräiden EU maiden avustaminen tai avustamatta jättäminen.Kuten kaikki tietävät ei yhteisestä kannasta ole ennenkään EU:ssa päästy sopuun kuin viimemetreillä jos silloinkaan.Meitä pelotellaan taloustaantumalla ja kaikella pahalla mitä seuraa jos emme syydä rahaa rapakuntoisille manjaanamaille.Ruotsi ei toimi näin kuin me,vaan on omista lähtökohdista päätynyt olla avustamatta näitä maita.Ruotsi ei tosin kuulu Emuun,mutta se ei muuta tilannetta mitenkään,sillä samoilla vientimarkkinoilla me toimitaan.Slovakia ei avusta lainkaan vaikka kuuluukin Euroalueeseen ja sen talouskasvun ennustetaan olevan samaa luokkaa kuin Suomen.Meidän ei siis tule avustaa noita maita.Rehn on hanakasti halunnut Suomen maksumieheksi jopa siinämäärin,että on sotkeutunut epäasiallisesti Suomen politiikkaan.Komissaario pysyköön lestissään ja mielummin vielä ulkomailla.
Olen samaa mieltä, kyllä meidän pitää ensin laittaa suomessa asiat kuntoon, ja vasta sen jälkeen harkiten voidaan miettiä antaa humanitääristä apua. Muttei missää nimessä osallistua velkamaiden velkojen maksuun.
Siinä hallitustunnustelijan vaihdossa on sdp avainasemassa. Mikäli kieltäydytte hallitusneuvotteluista, on kataisella vain kaksi vaihtoehtoa. Heittää pyyhe kehiin tai muodostaa vähemmistöhallitus, joka tulenee kaatumaan. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.
Mutta uskon, että persujen ja vasemmiston mukaan saaminen on vaikeaa. Todella vaikeaa. Todennäköisesti tulevat vaatimaan noiden tukien hyväksynnän kumoamista.
Näyttää todella vahvalta vaihtoehdolta virkamieshallitus. Jos sitten ei kumpikaan perusta vähemmistöhallitusta. Uskoisin sen vaihtoehdon olevan nyt poliittinen itsemurha.
Ei se emussa olo velvoita mitenkään tukemaan. Ja ei siihen lamaan usko muut kuin nuo fanaattiset rahojen lapioijat. Rehn jo virkansa puolesta ja kepun pyynnöstä puuttui suomen sisäpolitiikkaan. Sekin varmasti teki kepulle hallaa. Kokoomus kans "virkansa" vuoksi, muttei sielläkään kaikki kannata.
Ei meidän aina kannata apinoida ruottalaisia, meidän on kyettävä omiin ratkaisuihimme. Toisaalta oltaisiinko nyt konkurssissa, mikäli meillä olisi vielä markka valuuttana? Tuolla pelottelulla varmasti saivat ääniä kalastettua. Sitä on helppo pelotella, kun ei tarvitse todistella mitään. Uhataan, että työpaikat menee, siihen lankaan saa helposti asuntovelallisen.
Se, että sdp miettii hallitusneuvotteluja, osoittaa mielestäni katumista. Kaikkihan tiesivät etukäteen, että jos tukipaketit hyväksytään, niin perussuomalaiset jää oppositioon. Soini toi sen niin voimakkaasti esille. Siinä mielessä on turhaa heitä syyttää vastuunpakoilusta. Minusta se on vastuunpakoilua, kun petetään äänestäjä ja ei kanneta vaalilupauksen vastuuta. - rehellisyyttä peliin
ei se noin mene kirjoitti:
Katainen on tehnyt hallitustunnustelijana pelkästään vain oman esityksensä, siitä ei ole SDP:n kanssa sovittu yhtään mitenkään ja SDP lähtee nyt siitä, että se viikonlopun aikana nyt mietti kyseistäi asiaa ja maanantaina sitten SDP porukalla päättääasian
Urpilaisen mukaan suuret puolueet tähän asti ovat aina keskustelleet ja yhdessä sopineet hallituspohjasta, jonka sitten hallitustunnustelija on eduskuntaryhmille kertonut.Juttuhan oli niin, jos rehellisesti puhutaan. SDP haastatteli pienpuolueita Jyrkin selän takana ennen kuin Jyrki ehti tehdä asialle mitään. Tästä vihiä saatuaan Jyrki Ilmoitti neuvottelematta oman versionsa hallituspohjasta.
Joten ollaanpa nyt rehellisiä tässä asiassa eikä syytellä turhan päiten, kun taitaa olla syitä sysissä jos sepissäkin.
Niinpä niin. Suuret puolueet ovat keskustelleet, mutta Juttapa ei odotellut sitä keskustelua, vaan lähti yksin tunnustelemaan. Siitä Katainen suivaantui, mutta on sen verran rehti, ettei ala syyttelemään sen enempää. - asiaa!!
rehellisyyttä peliin kirjoitti:
Juttuhan oli niin, jos rehellisesti puhutaan. SDP haastatteli pienpuolueita Jyrkin selän takana ennen kuin Jyrki ehti tehdä asialle mitään. Tästä vihiä saatuaan Jyrki Ilmoitti neuvottelematta oman versionsa hallituspohjasta.
Joten ollaanpa nyt rehellisiä tässä asiassa eikä syytellä turhan päiten, kun taitaa olla syitä sysissä jos sepissäkin.
Niinpä niin. Suuret puolueet ovat keskustelleet, mutta Juttapa ei odotellut sitä keskustelua, vaan lähti yksin tunnustelemaan. Siitä Katainen suivaantui, mutta on sen verran rehti, ettei ala syyttelemään sen enempää.Jutalle tuli löysät, kun huomasi tulleennsa höynäytyteksi. Silloin alkoi Jyrkin takana varjohallituksen muodostaminen. Todella naurettava ja epätoivoinen teko. Sillä teolla Jutta todisti, että on kusessa ja syvässä sellaisessa.
Tulee aika mielenkiintoinen skenaario, kun Kiviniemi ja Soini tekee Jutan elämän hallituksessa tosi mukavaksi. On luvassa neljä vuotta hyvää viihdettä ja galluppien heilumista.
Rehellisyyden nimissä voisi Jutta kertoa kansalle, että tulipa tehtyä sellainen lehmän kauppa, ei jäänyt edes lypsysankoa käteen. Ja lypsyjakkarakin vietiin portugaliin.
Arhinmäkeä aiemmin pidin suoraselkäisenä, mutten enää. Niin vaan vapputakista napit lentelee, vaikka syytti siitä muita.
On lyhyt politikon muisti, kansan muisti on vähintään 4 vuotta.
- PerussuomiEtenee2011
Aivan oikein, vedätetty on.
Nyt on siis kyse siitä, että vanhan vallan puolueet sdp, keskusta ja kokoomus
ovat takinkääntäjiä (Rkp:llä ei ole mitään ideologiaa pakkoruotsin ulkopuolella).
Vanhan vallan logiikka - jota Urpilainen noudattaa toimii näin:
lupaa äänestäjille A ennen vaaleja, vaalien jälkeen tee B mutta kerro tekeväsi A tai ainakin sen suuntaista.
Urpilainen lupasi pankkien sijoittajien vastuuta ennen vaaleja, vaalien jälkeen hän alkoi ärjyä Soinille että Soini (tai suomen kansa) ei ota vastuuta, vaikka
oli itse luvannut ennen vaaleja pistää vastuun pankeille.
Urpilaisen hysteria johtuu siitä, että hän meni Kataisen kanssa marjaan
eli sopimaan ETUKÄTEEN menostaan hallitukseen LUULLEN ETTÄ
SDP SAA HALLITUKSEEN MUKAANSA PERUSSUOMALAISET JA VASEMMISTOLIITON jotta
silloin kun Urpilainen tekee lehmäkauppoja ja jakaa rahaa EU:lle
Urpilainen voi kertoa iltauutisissa
että tein mitä tein
MUTTA MINUSTA VASEMMALLA OLEVAT TAI MUUTEN HYVINVOINTIYHTEISKUNTAA TUKEVAT JA VERONMAKSAJIEN PUOLTA
PITÄVÄT PERUSSUOMALAISET JA VASEMMISTOLIITTO OVAT SAMASSA HALLITUKSESSA MINUN URPILAISEN KANSSA JOTEN PULINAT POIS,
kaikki me olemme yhdessä veneessä.
Nyt Katainen on luonut tilanteen, jossa Urpilainen saa yksin vastata
teoistaan hallituksessa
ja vasemmistoliitto ja perussuomalaiset keräävät pisteitä oppositiossa
eli vielä perussuomalaiset pääoppositiopuolueena SOININ JOHDOLLA
JOKA JOS KUKA OSAA OPPOSITIOPOLITIIKAN.
Urpilaisen viikonloppu on siis totaalisesti pilalla
ja huhu kertoo että Kokkolan apteekki on tilannut kuorma-autollisen
buranaa myyntiin varmuuden vuoksi.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sdp-ei-kelpuuta-suoraan-kataisen-hallituspohjaa/899496
SDP ei kelpuuta suoraan Kataisen hallituspohjaa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hallitusneuvottelut-sdp-otti-aikalisan/art-1288388853397.html
Meille tärkeää on se, että politiikkaan tulee muutos, koska sitä me olemme vaaleissa edustaneet ja siihen saaneet myös kansalta luottamuksen, Urpilainen selvitti.- hölö, hölö
Samanlaisen luottamuksen sai Kokoomuskin. Ei siinä juuri ole Urpiulaisella kehumista. Kokoomuksellahan on kuitenkin 2 paikkaa enemmän. Vertailuluku se on sekin.
En ymmärrä, millä eväillä muka sai suuremman luottamuksen kuin Kokoomus.
Se on sitä politiikan tyhjän puhumista.
- Punoittaa
Tuomiojakin on joka päivä asioista eri mieltä.
Ikinä en pettureita enää äänestä. - Kattainen savost
Lyökää sille pojalle luu kurkkuun.
- Ennenkin erehtynyt
Oletin tosiaan, että SDP olisi saanut tavoitteitaan läpi neuvotellessaan Kokoomuksen kanssa. Nyt esim. tämän päivä Hesari todistaa, että Demarit eivät tuoneet Suomen kantaan mitään uutta ( mitä ei jo ollut VVM:n valmistelupaperissa). Tämän perusteella näyttää selvältä, että Demarit yrittävät selittää kantansa muutosta parhain päin eli suoraan sanottuna huijata äänestäjiä.
Hallituspohjaa ei tosin ole vielä ratkaistu, mutta näyttää mahdottomalta, että pohja olisi joku muu kuin suunniteltu viiden puolueen hallitus. SDP on kyllä äänestäjilleen velkaa sen, että se pysäyttää eriarvoistumiskehityksen, kuten on luvannut. Tämä edellyttää perusturvan korotusta, muutostä veropolitiikkaan ja panostusta työllisyyteen. - ex-demari
Tänään on sitten suuri päivä. Portugalin tuet hyväksytään. Jutan tuella näin tehdään ja Jyrki vaan naureskelee. Jutan ehdot on niin lievät, ettei niistä aiheudu ongelmia.
Mikäs on seuraavana ohjelmassa?? ALV:n nosto ja tuloverojen lasku varmaankin.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/05/1329625/portugali-tuille-odotetaan-hyvaksyntaa-tanaan- Suomi kuseen
"Kriisin katkaiseminen onnistunee lopulta vasta saneerausten eikä suinkaan talouskasvun tai varsinkaan vyönkiristysten avulla, arvioi LSR:n Dumas. "
Suomi kuseen demarien tuella.
- ex-demari
Nyt Jutta vonkaa jo paavoa apuun. On tainnut sittenkin sopia sellaisen sopimuksen, josta ei pääse irti.
No, odottaahan demareita nyt 4 vuoden iloinen piina ministeriaitiossa.
Kuntavaaleissa tavataan... - JuttaUUH
Mutta Jutta ainakin teki kaikkensa:
http://imageshack.us/photo/my-images/692/sdpr.jpg/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773