Ei lemmikkejä perheisiin, joissa

Oisko sulla lääkitykset ottamatta, tai ehkä liikaa otettu?

Minun lapseni ovat muuten aina, vauvasta saakka, kohdelleet kaikkia eläimiä kaikella kunnioituksella ja hellästi. Jos sinua kiinnostaa.

Vaikka provolta vaikuttaakin, niin olen täysin samaa mieltä. Eläinrakkaana ihmisenä en koskaan hanki lapsia, sillä haluan pitää tulevat kissani poissa näiden petojen käsistä. En ymmärrä niitä äitejä, jotka ajattelevat, että jos koiraa ärsyttää lapsen nipistely sun muu, niin lapsi saa jatkaa, koira joutuu siirtymään. Ei se todellakaan mene näin. Kakaralle tiukka kuri tai eläin parempaan kotiin tollasten rääkkääjien kynsistä. Ja pakko vielä mainita, että kyllä se pienempikin koira/kissa osaa puolustautua, onneksi. Tai ainakin meillä. Sitäpaitsi on täysin oikeutettua, että koira antaa hammasta ja kissa kynttä sitä kiusanneelle kakaralla, turha siinä äitien silloin itkeä ja pakottaa eläin lopetettavaksi, se vika on ihan teidän mukuloissanne

Entäs ne ihmiset jotka ovat vauvanrääkkäjiä, kun herättävät päiväunilta painelemalla torvea, kaasuttelemalla autolla tai jotain muuta typerää tekemällä? Entä ne eläinrääkkäjä eläimet, rusakot, linnut ja oravat jotka herättävät sen koiraparan päiväunilta kulkemalla ulkona?

Ei meillä ainakaan ole lapset kertaakaan vetäneet koiraa hännästä, nipistäneet, roikottaneet (no ei voisikaan koska koira on 35kg), puristaneet, litistäneet eikä herättänyt unilta. Meilllä ainakin koira nukkuu kaikista parhaiten juuri silloin, kun koko lauma on kasassa ja on vielä sitä ääntä, että varmasti kuulee sen lauman olevan siinä kasassa. Ainoastaan vauva aikana on muutaman kerran lyönyt/taputtanut koiraa naamalle, mutta kyllä ne vauvatkin oppivat nopeasti. Huomaa, ettei sinulla ole sekä eläimiä, että lapsia.

Myöskin äitiys-, vanhempain -ja hoitovapaalla ollessa koira saa paljon enemmän huomiota ja pidempiä lenkkejä, koska silloin on aikaa huomattavasti enemmän kuin töissä käydessä. Jos sinulla olisi lapsia niin tietäisit, että juuri noina aikoina on enemmän aikaa antaa sitä huomiota lemmikille, mitä tuossa jutussasi kuulutit. Ja huomiota saa myös lapsilta, meidän lapsi opetettu 9kk iässä heittämään koiralle palloa. Koira haki pallon ja vei takaisin vauvalle heitettäväksi. Myöskin koira itse käynyt siitä lähtien kun vauva oli noin 8kk haastamassa vauvaa leikkimään ja juossut tätä karkuun tämän kontatessa perässä. Nykyisin tietysti sujuu huomattavasti paremmin nämä leikit, koska lapsi kävelee ja juoksee ja heittää tietysti myös pallon huomattavasti pidemmälle. Että kyllä niistä on seuraakin toisilleen.

Tuolla logiikalla on lapsen pahoinpitelyä, että lapsilla on ikäeroa alle kolme vuotta. Sehän on ilmiselvää, että alle kolmivuotias on koko ajan hakkaamassa, nyppimässä, roikottamassa, herättämässä, repimässä ja yleensä pahoinpitelemässä sisarustaankin, eikä sille vanhemmat voi yhtään mitään. Alle kolmivuotiashan ei ole mitenkään kontrolloitavissa.

Ilmeisesti siis lemmikeistä pitää luopua, jos perheeseen tulee lapsi. Ne voi vaikka sijoittaa kolmeksi vuodeksi jonnekin hoitokotiin ja ottaa takaisin sitten kun lapsi on täyttänyt sen maagisen kolme vuotta.

Ai vanhemmat ei voi yhtään mitään jos alle kolmivuotias paskaperse hakkaa, nyppii, roikottaa, herättää ja repii sisarusta tai lemmikkiä?
Sillekko vanhemmat ei todella voi mitään. Entä jos tämä kakara(ilmeisesti sulla tällasia väkivaltaisia pentuja) hakkaa, nyppii, roikottaa, herättää tai repii toisten lapsia? etkö tekis sille yhtään mitään?! viimekädessä heidän viattomien lasten vanhemmat tekis onneksi kaikkensa oman lapsensa suojelemiseksi vaikka sun pahansuopa kakaras itkua vääntäis. se olis muutenki aika pieni hinta siitä, millaseen helvettiin hänet ois kasvatettu.

Ai oikein pitäis luopua??? Hä, jos sinun terroristi pentusi rääkkää lemmikkiäsi ja lemmikkisi voisi huonosti, huutaisi apua, jos voisi, niin sinä "kyyhkyläinen" kun katsoisit vierestä?!

Voihan niitä lemmikkejä olla, MUTTA useimmiten kaikki huomio menee lapseen ja koira on semmonen heittonappula perheessä, josta ei oikeasti välitetä. Kaiken lisäksi viaton koira saa jokapäiväistä rääkkäystä lapseltasi, jos sinä et ole kykenevä palauttamaan lasta maanpinnalle lemmikin terrorisoinnista. On helvetin väärin, että jos lapsi kiusaa koiraa, niin aikuiset jopa nauraa sille, kuinka ihana lapsi on, itse ajattelen kaikkea muuta ku ihana, lapsen pitää saada opetus siitä esim.koiralta tai kissalta raapasu, tietää, että terrorisointi sattuu ja lemmikki puolustautuu. mutta sitten ku penska vähä rääkyy koiran/kissan puolustuksesta, ollaan niin vihasia lemmikille ja säälitää kakaraa.
Hyvin itsekästä, että lapsella ois oikeus satuttaa muita yksilöitä, mutta hänellä ois sit täysi valta siihen, että joku näyttäis elämän tosiasioita ja siitä, mitä seuraa jos toista satuttaa.

No en menis ihan noin jyrkästi tuomitsemaan..

Ystävälläni oli (on edelleen) 2 pientä koiraa,koulutettu hyvin. Heille syntyi lapsi 3 vuotta sitten ja alusta asti tulivat toimeen hyvin. Koirat olivat tottuneet lapsiin jo ennen heidän oman lapsen syntymistä.

Lapsellekin opetettiin alusta asti kunnioittamaan eläimiä ja opetettiin mistä koirat tykkää ja mistä ei. Ei ole lapsi koskaan vedellyt hännästä tai kiusannut muutenkaan koiria. Päinvastoin on aina innokas harjaamaan ja ruokkimaan,silittelee ja hellittelee.

Siitä olen samaa mieltä että jos perheessä ei ole lemmikkejä kun lapsi on tulossa,niin silloin voi sitä lemmikin ottamista siirtää hyvinkin muutamalla vuodella kunnes lapsi kasvaa mutta eihän toki ihmisten pidä eläimiään hylätä lapsentulon vuoksi,jos ne ovat olleet perheessä jo vuosia ennen lasta.

Meillä ei ole lemmikkeja allergian vuoksi,mutta lapseni on eläinrakas kuten minäkin. Läheisillämme,lähes kaikilla on kissoja tai koiria ja lapsi on oppinut pienestä asti kunnioittamaan eläimiä. On muutenkin rauhallinen lapsi. Tyydymme kuitenkin allergian vuoksi vain vierailemaan jolloin lapsi saa olla lemmikkien läheisyydessä;allergiaa on itselläni sen verran että jonkun aikaa voin olla eläinten kanssa tekemisissä mutten päivätolkulla. Harmi.

Kyllä,vanhemmilla on se vastuu ja jos tosiaan lapsi on sen verran villi eikä usko taikka opi miten eläimiä kohdellaan,pitäisi silloin miettiä eläimen luopumisesta.

Meitä ihmisiä ja perheitä on erilaisia. Mulla oli sekä koira että kissa kun lapsi syntyi. Alusta asti opetin lapselle kuinka eläimiä kohdellaan. Hänellä ei ollut lupa mennä koiran makuunurkaan ollenkaan, eikä kissaa saanut häiritä kun se nukkui. Lapsi oppii kyllä kunnioittamaan eläimiä, se on aikuisista kiinni. Jos ei osata/haluta opastaa lasta eikä kielletä mistään, niin eihän siitä hyvää voi seurata, lapsiparkaakin jo ajatellen. Koira on ollut koko lapsen iän ja edelleen tosin jo 3,mas koira lapsen aikana. Myös lapsen suruun täytyy valmistautua ja tukea häntä kun joutuu luopumaan vanhasta sairaasta koirasta/kissasta, olen sen käynyt läpi jo kaksi kertaa, tosin lapsi oli niin pieni kun ekan koiran poislähdön aikaan, ettei varmaan oikein mitään siitä ymmärtänyt. toinen olikin sitten jo pahempi, hän teki oikein alttarin koiran kuvan ympärille. Mutta onneksi uusi koira sai hänet luopumaan siitä, tänään se koira on kaunis muisto valokuvissamme. Jos ei ole eväitä opastaa lasta eläinten kanssa ei kannata ottaa, monella aikuisellakin on eläimen pito täysin hukassa, kuten myös vanhemmuus. Lapseni (yläasteella) sanoo että hän ei todennäköisesti ota koskaan itselleen koiraa aikuisena, mutta on ollut ihanaa kasvaa koirien kanssa, koska hänellä ei ole sisruksia. Koskaan ei ole tarvinnut tulla tyhjään kotiin koulusta .

Kyl se vaan niin on, että meillä on 13 kuukauden ikäinen tytär, joka vain silittää koiraa. Ei ropistele, ei pure, ei lyö, ei heittele.

Silittää nätisti koko kämmenen otteella, tosin hallitsemattomista paikoista, eli välillä myös sormi työntyy toisen sieraimeen ja ruokkii koiraa aina jos hänellä on kädessään mitään ruokaa. Joka kerta koiria nähdessään, haluaa päästä koiran luokse, tykkää koirien seurasta, haukkuu kuin koira..

Kyllä siis esimerkin voimalla myös tuon ikäinen oppii miten eläintä käsitellään. Muutaman kerran on ropistanut tai silittänyt liian kovasti ja koira on poistunut paikalta, siitä ja minun puheestani on oppinut, miten koiraa käsitellään, jotta koira pysyy siinä lähellä, koska sitä lapsi haluaa. Koira antaa helposti anteeksi kaikki vahingossa silmiin tungetut pienet sormet, koska lapsi ruokkii koiraa joka kerta kun saa ruokaa käteensä, eli vilpittömästi tykkäävät toisistaan.

Nukkumisrauha koiralle on kai joillekin ongelma, mutta meillä on tilaa talossa sisällä ja ulkona sen verran, että koira kyllä löytää rauhallisen soppensa...

Meille on toinen koira tuloillaan. Mietin aloituksesta sitä, että jos on rääkkäystä ottaa lemmikki taloon, jossa on alle 3-vuotias lapsi, niin rääkkäystäkö ei aloittajan mielestä ole laittaa eläintä kiertoon, kun lapsi ilmoittelee tulostaan? Mietin vain tuota meitin yli kymmenen vuotiasta mustia... Jos se olisi 13 kuukautta sitten laitettu kiertoon kun taloon tuli lapsi, niin kumpikohan koiralle olisi ollut pahempi pala, kun kuitenkin kaksi kuukautisesta asti meidän koiramme ollut? Vai joko veteraani-ikäinen koira olisi aloittajan mielestä pitänyt mielumin lopettaa kuin antaa parempaan kotiin?

En tiedä, millaisia kokemuksia sinulla on, mutta olet väärässä. Parillakin tuttavaperheellä on alle 3-vuotiaita lapsia ja koiria, ja lapset osaavat käyttäytyä tosi hyvin koirien kanssa. Eivät kiusaa koiria, ovat järkevän varovaisia (koira on kuitenkin eläin ja eläin on aina arvaamaton) ja näyttävät jo niin pieninä koirille, että ovat pomoja, eikä koira. Se on ihan vanhemmista kiinni, jaksaako/viitsiikö lapselle opettaa, miten eläimiä kohdellaan. Sitä paitsi eläimethän on ihan upeita opettajia lapsille: opettavat vastuun ottamista, yleensäkin lemmikin hoitamista, eläinten kunnioittamista jne. Lapsiperheissä on aina ollut lemmikkejä, mikä on minusta hyvä asia. Kun pienenä oppii toimimaan eläinten kanssa, ei isompana tule pelkoja eläimiä kohtaan jne.

No hyvä sitten, että näinkin päin on, mutta joskus näiltä palstoilta luin, miten äiti kertoi, että poikansa saa tehdä perheen koiralle mitä tahtoo, se on koira, joka joutuu väistämään. Sairasta. Jos siis joku itsensä tästä tunnisti, suosittelen antamaan koiran parempaan kotiin tai laittamaan kakaran kuriin

Olen sitä mieltä, että suurimmaksi osaksi vika on perheen aikuisissa jos ongelmia eläinten kanssa tulee. Tapaukset, joita itse tiedän, ja joissa homma ei ole toiminut, ovat aina olleet aika samantyyppisiä. Perheen aikuisilla on ollut hakusessa niin koiran- kuin lastenkasvatustaidotkin. Koiran koulutus on ollut alunperinkin lepsua, ja lapsia ei ole ohjattu kunnolla miten eläinten kanssa ollaan. Lisäksi nämä ovat yhdistyneet tilanteeseen, että perhe on asunut ahtaasti liian pienessä asunnossa, jossa koiralla ei välttämättä ole ollut mitään omaa paikkaa, ns. omaa petiä jossain rauhallisessa paikassa asunnossa. Lapsille pitäisi opettaa, että koira haluaa olla joskus omassa rauhassa, ja antaa koiran mennä omaan paikkaansa nukkumaan jos se niin haluaa eikä sitä häiritä silloin ellei ole pakko. Kilttikin koira hermostuu, jos sillä ei ole omaa paikkaa missään, koiran päivät ovat sitä että se kulkee karkuun perheen lapsia ja on heidän vedeltävänä eikä kenelläkään ole aikaa touhuta koiran kanssa koskaan mitään "kunnollista" tai viedä sitä rauhassa lenkille.

"Kaveri antoi koiran pois, koska ei ehtinyt koskaan ulkoiluttaa koiraa kun vain pakollisen minimin ettei koira tehnyt tarpeita sisälle, koska äitiyslomalla (ja sen jälkeen) äidin kaikki huomio oli lapsessa. Ihan normaali vauva oli kyseessä, ei siis koliikki tms eikä ollut yksinhuoltaja, mutta kaveri ei halunnut jättää lasta hetkeksikään silmistään ja koiran ulkoilutus vaunujen kanssa oli hankalaa ja vaivalloista. Kun lapsi lähti liikkeelle (alkoi kontata, opetteli seisomaan, alkoi kävellä) lapsi otti koiran leikkikalukseen."

Itseasiassa pakko myöntää että näitä tuntuu olevan paljon. Aiemmassa kirjoituksessani halusin lähinnä tuoda esiin sen, että kyllä se elämä voi sujua hyvin myös lasten ja eläinten kanssa, ettei kannata sen suhteen liikaa yleistää. Tämä kaverisi on mielestäni laiska ja nuo ovat vain tekosyitä. Vaunujen kanssa lenkkeily on helppoa (ei tarvii ostaa surkeita vaunuja) ja saapahan vaunujen tavaratilaan koiralle riittävästi vettä mukaan helteillä ja kunnon juomakipon. :D Ja monethan kuitenkin nukuttavat lapsensa ulkona, niin eikö se ole sama lähteä lenkille kuin heilutella vaunuja pihalla?Lapsen opettaminen lemmikkien kanssa elämiseen kuuluu myös vanhempien vastuulle.

Kuitenkin järkytyksekseni raskausaikanani tuli monikin ihminen kysymään että luovutko koirastasi kun lapsi syntyy? Siinä tuli kyllä kylmät väreet ja varsinkin kun niitä kysyjiä oli useampi. Ei olisi käynyt mielessäkään.
Ainakin itse koiraa hankkiessa mietin ihan oikeasti elämääni eteenpäin reilut 10 vuotta ja tiesin, että siihen elämään saattaa kuulua ne lapsetkin. Ja kyllä mielestäni (riippuen tietysti rodulle ominaisesta elinajasta muutamia vuosia) pitäisi tietää sen noin kymmenen vuotta eteenpäin onko mahdollisesti tulossa lapsia. Vaikkei olisi parisuhdetta niin kyllähän sitä tietää että jos on vaikka 25v niin se on hyvinkin todennäköistä, että niitä lapsia voi tulla siinä ajassa, jos lapsia joskus sattuu haluamaan.

Pääasia on se, että lemmikki ei pennun tulon myötä joudu kärsimään.
Koirakin on lapsi, se tarvitsee huomiota, rakkautta ja hellyyttä, vaikka äiti ei niin enää ajattelisikaan. koira on lapsi, sitä ei voi jättää yksin pitkiä aikoja, se ei ole vain lelu, vaan elävä, tunteva olento, joka kyllä aistii jos siitä ei aidosti välitetä.

Jos joku perheen äiti harjoittaa koiralle huonovointisuutta ja onnetonta elämää, on siinä eläinsuojeluviranomaiset puututtava asiaan, sillä koiran huomiotta jättäminen, heitteillejättö on rangaistava teko! siinä ei auta puolustella lasta tai mitää muutakaa, vaan eläintä on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja rakkaudella!

Viestiketjun aloittajalle ja muille kitsoojille asian suhteen: kuinka ennen vanhaan taaskaan pärjättiin tämänkin asian suhteen mainiosti eikä ollut ongelmia!!! Nykyään kaikista asioista tehdään hirvee numero ja haloo aivan turhasta!! Onhan ne eläimet ennenkin pärjänneet lasten kanssa =) On niitä PALJON aikuisiakin joille EI missään nimessä saisi eläintä antaa MISSÄÄN elämän vaiheessa. Myös tuo sinun asettamasi alle 3 vuotiaille niin ei sekään päde koska jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa niin miten voit asettaa tuolla ajattelu maailmallasi mitään ikärajaa sen paremmin?? Ilmeisesti olet sitä mieltä myös että perheen olisi pitänyt hävittää koiransa pois ennen lapsen syntymääkin jos sellainen olisi ollut jo olemassa ennen lapsen tuloa! HOH HOH, voi teitä uusavuttomia =D =D =D

Luin koko ketjun ja en vaan ymmärrä mitä ongelmaa koirien ja lasten yhdistämisessä on? Meillä kumpiakin. Lapset, mukaan lukien naapurin lapset, on opetetu että nukkuvaan koiraan ei kosketa ja koiran omalle paikalle ei mennä. Koirat rakastavat lapsia sydämestään. Hauska seurata niitä pihalla yhdessä kun koirat (aivan vapaaehtoisesti) kulkevat lasten perässä. Sehän nyt on maailman helpoin asia lopettaa lapselle miten koiraa kohdellaan. Jos itse kohtelet nätisti eli paijaat ja olet rauhallinen koirien kanssa niin lapset tulevat toimimaan juuri samalla lailla. Jos kiljut ja riehut koirille niin lapsetkin tulevat tekemään niin. Miksi tehdä asioista niin hemmetin vaikeita. Ei se koirien ja lapsien kanssa oleminen mitäään ydinfysiikkaa ole! Jos et hoitovapaalla ehdi koiraa hoitaa niin on jossain kyllä vikaa (esim. laiskuus). Meillä ainakin ulkoilutetaan niin koirat kuin lapsetkin.

Hyvä kirjoitus!