Venäjä ottaa nyt revanssin vaan...

Yx Ice hoki fan

Kuinka käy? Olen seurannut näiden Venäjän kavereiden peliä jo pitkään ja ei voi muuta kuin ihailla heidän taituruuttaan. Se miten he ovat pelanneet ei ole sama kuin mitä he osaavat näissä kisoissa. Aivan joka pelissä on heillä ollut selkeitä vaiheita ja pitkiäkin sellaisia,joissa kaverit eivät pelaa täysillä ja pelaavat vähän liikaakin taitoihinsa luottaen. Näin heille on tullut lukuisia kiekonmenetyksiä esim. Mutta silloin kun he saavat sen kunnon pelivaihteen päälle ja intohimon siihen pelaamiseen , on vastustaja ollut omassa päässään aika lirissä. Ensimmäisellä pelillä Suomea vastaan ei ollut suurtakaan merkitystä punakoneelle ,mutta Kanada-peli osoitti jo kolmannessa erässä ,että jonkinmoinen palo alkaa herätä pelaamiseen.
Nyt tulee mieleen vuosi 2006 kun Venäjä voitti silloin Ruotsin 6-0 .Silloin se peli oli todellista taidetta Venäjältä. Muutama siitä joukkueesta on mukana nytkin. Tosin silloin pelattiin Olympialaisia ja turnaus oli kovin mahdollinen tasoltaan. Tämän turnauksen taso ei millään muotoa ykllä samalle tasolle.(ei myöskään tuomareiden työskemntelyn osalta). Ja juuri noissa kisoissa vuonna 2006 Suomi pelasi välierissä kaikkien aikojen (minun mielestäni) parhaan ottelun ja se oli ottelu ,jossa se pudotti Venäjän finaalista.
Oli siis lupa odottaa jotain historiallista ,kun finaalissa vastassa oli Ruotsi ,joka oli aikaisemmin ottanut Venäjältä jonka Suomi kaatoi kunnon selkäsaunan. Mutta kuinkas taas perkele kävikään ??? Suomi hävisi sen ottelun muistaakseni maalilla. Tosin nyt ,kun Venäjä saa revanssin ,en oikein usko tähän toisintoon ,mutta elävässä elämässä kaikki on mahdollista joten onnea ja tsemppiä hurjasti jellonille!
ps. onneksi saamme varmasti nauttia tasokkaasta hockeysta ,kun nuori ylpeytemme granlund on löytänyt oivan kaverin (Immosen),jolle syöttääjne....

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        261
        4167
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        264
        3403
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        154
        1775
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1633
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        296
        1412
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        132
        915
      7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        852
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        813
      9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        17
        778
      Aihe