Asialista

Tähän keskusteluun listataan käytännön asioita, jotka Perussuomalaiset ovat tällä vaalikaudella eduskunnassa hoitaneet ja vieneet läpi. Listaa täydennetään sitä mukaa, kun uusia saavutuksia ilmenee. Mielipiteet, kannanotot tai pidetyt puheet eivät kuulu tähän listaan, vain Perussuomalaisten toteuttamat lakimuutokset tai muut uudistukset hyväksytään.
1994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tämä ketju tipahti jo toiselle sivulle, joten nostetaan esiin, jottei pääse unohtumaan.

Äänestä
  • Persujen tyhjä tynnyri kolisee. Ei sieltä pullahtanut enää edes Soinin maankuulua konjakkipierua. Kaikki persut painuneet puskiin?

    Äänestä

Tämä keskustelu on syytä pitää etusivulla nyt ja tulevaisuudessa.

Äänestä

Lista oli pudonnut jo melkein kolmannelle sivulle, joten nostetaanpa taas esiin. Muistakaa aina kuitata tähän, kun jokin työ on tehty.

Äänestä

Soini kompastui ensimmäiseen kynnykseen. Oliko Isä-Timo taas humalassa?

Äänestä

Mitäs tänne kuuluu?

Äänestä

Onko tullut yhtään asiaa listaan?

Äänestä

Lokakuun puoliväli jo ohitettu. Onko ilmaantunut mitään käytännön asioita, joita perusuomalaiset olisivat hoitaneet?

Äänestä

Kohta kaksi vuotta kulunut tämän keskustelun avaamisesta eikä ainuttakaan käytännön asiaa ole ilmestynyt tähän listaan.

Perussuomalaisten saavutukset: nolla.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Potkukelkka sai pöntön puhtaaksi ja p-raidat pois eduskunnan vessanpöntöstä.

    Äänestä

Yli kaksi vuotta kulunut eikä vellihousupuolue ole mitään tehnyt.

Äänestä

Hiljaisuus todellakin kertoo, että persut eivät ole saaneet mitään hyvää aikaan, pelkkää mölinää ja irvistelyä vaan. Hinta yli 30 miljoonaa euroa vaalikaudessa. Järjetöntä.

Äänestä

Soinin säätiökassaan kilisee pääomaa.

Äänestä

Koska persut tekevät sen ensimmäisen todellisen lakialoitteen duunareitten elämäntilanteen parantamiseksi?

Äänestä

Ruotsin oikeistohallitus on tehnyt kaikkensa, että sosiaaliturvaa leikattaisiin entistä rajummin ja tuloerot kasvaisivat entisestään. Nyt ongelmia ratkotaan kaduilla, ase kädessä. Vaikuttaa siltä, että persut toivovat samaa kehitystä myös Suomeen, sillä onhan Soinin päätavoitteena tunnetusti äärioikeistolainen diktatuurihallitus, jossa "takiaispuolueita" ei tarvi kuunnella??!!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288567546634.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Menkää v... kirjoitti:

Tähän keskusteluun listataan käytännön asioita, jotka Perussuomalaiset ovat tällä vaalikaudella eduskunnassa hoitaneet ja vieneet läpi. Listaa täydennetään sitä mukaa, kun uusia saavutuksia ilmenee. Mielipiteet, kannanotot tai pidetyt puheet eivät kuulu tähän listaan, vain Perussuomalaisten toteuttamat lakimuutokset tai muut uudistukset hyväksytään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu