EU-maat sopivat keväällä lainauskapasiteetin nostamisesta 440 miljardiin. Helsingin Sanomien haltuunsa saaman valtionvarainministeriön muistion mukaan tällöin Suomen osuus olisi 17,2 miljardia euroa.
Tällä hetkellä Suomi on sitoutunut 7,9 miljardin euron takauksiin. ERVV:n arvion mukaan summa nousisi Suomelle kaksinkertaiseksi, mikäli euromaat pääsevät takaussumman nostamisesta yksimielisyyteen maanantaina pidettävässä euromaiden valtionvarainministereiden kokouksessa.
Vuosi sitten keväällä euromaat sitoutuivat takaamaan kriisimaiden lainoja tarvittaessa 440 miljardilla. Erilaisten teknisten syiden johdosta tästä summasta oli todellisuudessa lainattavissa vain 250 miljardia.
Mikäli euromaat nostavat lainauskapasiteettia 440 miljardiin, takausten kokonaismäärä voi nousta jopa 920 miljardiin euroon.
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen matkustaa EU:n valtiovarainministereiden kokoukseen maanantaina. Kataisen mukaan takaisvaltuuksien nostaminen on olennainen juttu mutta tekninen.
-Näillä muilla linjauksillamme, eli sillä että pyydetään lisävakuuksia, jos lisäasiakkaita ERVV:hen tulee, rajataan Suomen todellisia vastuita alaspäin, Katainen kertoo.
TÄMÄN JYRKI SALASI
KASSAKAAPPISOPIMUS
2
<50
Vastaukset
- Totuustieto
Ei tässä muut valehtele kuin sinä. Asia oli esillä ennen vaaleja, että tuollainen mahdollisuus on olemassa.
- holvihanti
Katainen petti jo omansa kun värensi pöytäkirjat päästessää puolueeenjohtajaksi.
Sen jälkeen on älyttömyysryhmä saanut tolkuttomat palkankorotukset, kuten
-eduskunta 6,8%
-virkamiehet 20%
-ruotsalainen rehtori 61%
-yliopiston muut 40%
Tämä kataisen politiikka ei ole yhteiskunta kelpoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719