stressi- ja jännitys vatsa

Stressaaja85

Olen kärsinyt useamman vuoden ärtyneestä suolesta. Aamulla herättyäni pierettää ja pitää mennä vessaan asioille. Yleensä 1-2 kertaa. Monesti myös useammin ja päivän aikana myös. Iltaisin sitten alkaa taas kertyä ilmaa ja pierut ovat tosi kovaäänisiä. Ei haise koskaan. Eli sellainen hiljainen piereskely ei oikein ole mahdollista. Pierujen mukana saattaa tulla myös limaa alushousuihin. Kaikki jännitys tilanteet myös laukausevat vessa rumbat.

Elän parisuhteessa ja välitän puolisostani todella paljon. Viime ajat olen joutunut jättämään yhteisiä menoja väliin esim ystävien luona vierailut, bileet yms. Kun vatsa alkaa reagoimaan heti kun tietää, että jonnekkin pitää lähteä ja vieläpä vieraaseen paikkaan.

Mietin, että mitä tämän asian kanssa pitäisi tehdä.? Olen pitkäaikaistyötön ja olen ihmisenä sellainen, että ajattelen, stressaan ja huolestun paljon. Kaikki lääkäri käynnit ja testit käynneenä on diagnoosi aina ollut tämä toiminnallinen vaiva.

Käytän agiocur kuitulisää ja se on kiikunkaakun auttanut. Viimeksi kun kävin lääkärillä asiasta keskustelemassa hän määräsi minulle librax nimistä lääkettä. 1 tabletti 2 kertaa päivässä. Se tuntuu rauhoittavan vatsaa ja ei ole niin jännittynyt olo. Se auttoi hyvin ja ilmavaivat vähenivät 1/3 osaan entisestä ja ruokahalu kasvoi. (Ennen ruokahalu todella huono kun kokoajan jännittynyt ja etova olo).

Lääke auttoi myös unenlaatuun. Nukun sikeämmin. (viime vuodet unensaanti ja nukkuminen ollut repaleista). Johtunee stressistä?

Työnsaanti ollut vaikeaa ja tietynalan tehtäviä en ole edes harkinnut vatsavaivojeni vuoksi. (Muutto ja asiakaspalvelutyö esim kassa). Miten muuttomiehenä pääset vessaan kun työ on liikkuvaa ja kassalla olet sidoksissa työpisteessä ja sieltäkään ei juosta noin vaan vessaan...

Uudelleen kouluttautuminen kiinnostaisi työllistymisen kannalta, mutta sekin ahdistaa vaivojen takia. Hiljaiset luokat ja etenkin tentit. Kamalaa! Päivän aikana kerääntyy paljon ilmaa ja jos et niitä päästä ulos suoli alkaa murahtelemaan. Eikä sieltä tentistäkään vaan lähetä vessaan asioille.

Mitä librax lääkkeeseen tulee niin en mielellään haluaisi käyttää tällaista lääkettää pitkäaikaisesti. Lukemani ja käsitykseni perusteella se voi olla haitallista? Muutenkin tuntuu, että on jatkuvasti "pöhnä" olo ja se väsyttää.
Koitin tehdä myös niin, että otan lääkkeen vain iltaisin, mutta silloin lääkkeestä ei ollut minulle mitään hyötyä.

Täällä varmasti muitakin jotka painivat saman kiusallisen vaivan parissa. Olisi kiva kuulla teidän omia tarinoita ja neuvoja.

0

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14881
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3069
      3. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3066
      4. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3065
      5. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3065
      6. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3064
      7. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3064
      8. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3060
      9. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3054
      Aihe