Kunnianloukkaus
Joka
1. esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2. muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista
On tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
* sakko: 6 - 30 päiväsakkoa
Esimerkki 1.
Voi tapahtua internetin välityksellä esim.
* IRC-galleria
* You-Tube
* oma blogi
Aiheuttaa kärsimystä, koska tieto leviää laajalle!
Esimerkki 2.
* ” Homottelu ” ja ” huorittelu ” esim. koulussa opettajille ja muille oppilaille.
o Kohde kokee tulleensa loukatuksi.
* Sanojan mielestä vain ” LÄPPÄÄ ”.
o kohteen mielestä EI = kunnianloukkaus
Kysymyksiä
1. Kuka on havainnut/kuullut tällaista ”läppää”?
2. Miltä arvelette sen tuntuvan loukatusta?
3. Mitä siitä voi seurata?
4. Miksi arvelette sellaista tapahtuvan?
5. Onko olemassa joitakin ammatteja, joissa loukkaaminen pitää vain kestää?
Teksti Rikospoliisien Eläkejärjestö r.y.
KAIKILLE TÖRKYPESILLE TIEDOKSI
5
<50
Vastaukset
- ari.kahara
Tiedoksi sinullekkin NM. suomenkansan ryhti. että kunnianloukkaus on aina asianomistaja rikos, joten se vaatii myös ns. asianomistajan osallistumista vaateen kantamiseen.
Joten jos sulla ei ole asiaan lisättävää tai sen suhteen oikeutettavaa osallistumista, niin.............. - värillä on väliä
Ainoastaan heikkoja puolustetaan valtion taholta. Suomalainen kansanryhmä ja sitä vastaan esitetyt loukkaukset päätyvät poliisitutkintaan vain Biaudetin sihdin läpäistyään. Pitää olla ihonväriin viittauksia, muuten saa mollata ja herjata Hitlerillä mielin määrin suomalaisia. Ymmärretty on.
- pylly pave
Entä homoja kun ne suorittaa synnytys rituaaleja ja sitten tulee Paska niin onko se homon lapsi ns. leikisti . Pöntöstähän se menee sikiö raukka..
Mies joka rakastaa lesbo tyttöjä. He ovat ihania - Olet pulunnussija
Mitäs siihen sanot?
- Kallion Viikinki
Minä en loukkaa, minä vain vedän hellästi ahteriin. Tule Kallioon , tutustutaan paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785