elämän kevät

Uskokaa minua, niin minusta ei ikinä tule kehäraakkia. Minä ja ainoastaan minä tiedän kaiken kaikesta. Ei kannata olla eri mieltä minun kanssa, jos haluaa välttää vaikeuksia. Minä pystyn kyllä laittaamaan korkeammatkin naiset ojennukseen suhteitteni ansiosta.

Äänestäkää sellaisia demareita, jotka julkisesti ovat kertoneet ihailevansa minua, muut demarit eivät ole demareita lainkaan.

Minä kuitenkin lopulta päätän vaalituloksen, joten teidän kannattaa äänestää minun mieleni mukaisesti, ettei tarvitse paljoa rukata sitä vaalitulosta.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


paavo kirjoitti:

Uskokaa minua, niin minusta ei ikinä tule kehäraakkia. Minä ja ainoastaan minä tiedän kaiken kaikesta. Ei kannata olla eri mieltä minun kanssa, jos haluaa välttää vaikeuksia. Minä pystyn kyllä laittaamaan korkeammatkin naiset ojennukseen suhteitteni ansiosta.

Äänestäkää sellaisia demareita, jotka julkisesti ovat kertoneet ihailevansa minua, muut demarit eivät ole demareita lainkaan.

Minä kuitenkin lopulta päätän vaalituloksen, joten teidän kannattaa äänestää minun mieleni mukaisesti, ettei tarvitse paljoa rukata sitä vaalitulosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu