Lopettakaa mieluummin suhde kuin jätätte toisen roikkumaan epätietoisuuteen. Varalla pitäminen loukkaa ja on tunteilla leikkimistä.
Miettimis- yms. tauot, etäisyyden otto, hiljaisuus ovat kaikki roikottamista. Olisi reilumpaa sanoa suoraan jättävänsä.
Se jätetty pääsee helpommin jaloilleen ja purkamaan tuskaansa kun tietää totuuden. Epävarmuudessa roikottaminen on kaikkein pahinta.
Ole rehellinen itsellesi. Jos tarvitset miettistaukoja yms. et rakasta silloin, niin vapauta se toinen ihminen kärsimyksistä.
Täälläkin olisi vähemmän sydänsuruista kärsiviä jos ihmiset saisivat kuulla totuuden.
Miettimis- yms. tauot, etäisyyden otto, hiljaisuus ovat kaikki roikottamista. Olisi reilumpaa sanoa suoraan jättävänsä.
Se jätetty pääsee helpommin jaloilleen ja purkamaan tuskaansa kun tietää totuuden. Epävarmuudessa roikottaminen on kaikkein pahinta.
Ole rehellinen itsellesi. Jos tarvitset miettistaukoja yms. et rakasta silloin, niin vapauta se toinen ihminen kärsimyksistä.
Täälläkin olisi vähemmän sydänsuruista kärsiviä jos ihmiset saisivat kuulla totuuden.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin on! Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että juuri noin olisi helpompaa! Ei ole mitään kuluttavampaa kun epätietoisuudessa olo! Ja kun se toinen vain lopulta lipuu pois jää kaikki kesken ja tunteet purkamatta. Itse olen niin uskollinen, että en voisi edes ajatella ketään muuta ennenkuin olen yhdestä vapaa ja on pienoinen shokki huomata, että toinen on kaiken keskellä etsinyt uuden... Eli miksi antaa toiselle toiveita jos itse on jo toisin päättänyt? Älkää leikkikö toisen tunteilla jos ette ole valmiit kärsimään seurauksista, niitä siinä silloin epäilemättä tulee...
Ehdottomasti, olen niin samaa mieltä.
Anteeksi, mutta on pakko olla toista mieltä. Ainakin omalla kohdallani luulin, että kaikki olisi noin selkeätä, mutta kun olin pitkässä parisuhteessa ja monia elämänvaiheita oltiin käyty yhdessä läpi, niin asia ei ollut ihan niin yksinkertainen.
Olin äärimmäisen ahdistunut ja tyytymätön koko elämääni tuolloin. Piti saada välimatkaa, mutta se ei olisi yhteisessä asunnossa eläessä millään tavalla ollut mahdollista. Niinpä kerroin hänelle sitten loppujen lopuksi kamalan tuskailun jälkeen mitä olen miettinyt ja mihin haluaisin saada elämässäni vastauksia. Sovimme, että muutamme erilleen ja katsotaan sitten muutaman kuukauden päästä palataanko yhteen, jatketaanko yhteistä elämää, mutta eri asunnoista käsin vai mitä tehdään.
Ei niiden väirikkojen ja jättämisten tarvitse aina olla sitä, että toinen on paha ja toinen ei. Uskokaa tai älkää, olisin kaikkein vähiten halunnut tätä ihmistä loukata tai satuttaa. Se ei vain aina ole mahdollista, jos yhteinen elämä on mennyt sellaiseksi, että taakspäin ei enää pääse, vaikka kuinka haluaisi. Siinä joutuu kumpikin luopumaan jostakin ja jonkun pitää tehdä se ratkaisu, ettei "parantumatonta" suhdetta enää jatketa.
Itse tajusin suhteemme kaikki kiemurat vasta kun asuimme eri asunnoissa. Siitä ne ajatukset lähtivät vasta saamaan jotakin järjellistä pohjaa, joka ei perustunut ahdistukseen ja pahaan oloon.
Kumpa vain olisikin niin, että prisessat saisivat prinssinsä ja kaikki olisivat onnellisia elämänsä loppuun asti, mutta kun ei elämä mene niin.