niin,....
mistäköhän alkaisi?
Alkaisiko siitä kun synnyin? ei siitä on niin kauan, mutta sen jälkeiset tapahtumat vaikuttavat tähän päivään,...
kun olin hyvin pieni (reilusti alle vuoden)
äitini hylkäsi minut.
ja sen jälkeen olen kokenut kaikenlaista reilut 30 vuotta,...
nyt olen pitkästä aikaa ihastunut/rakastunut.
ja se synnyttää minussa voimakkaan tarpeen olla lähellä ja olla koko ajan lähellä, en kestäisi olla erossa.
en yhtään.
jos olen erossa niin mieleni rupeaa tuottamaan kaikkia ikäviä mielikuvia joiden voima synnyttää tuskallisia tunteita.
yleensä suhteeni ovatkin sitten ajautuneet karille.
ja yleensä löydän itselleni naisen jonka tilanne tai elämänkokemus on toista kuin minulla.
minulla on tarve olla lähellä ja rakentaa luottamusta.
naisella yleensä toisinpäin.
niinpä syntyy hankala tilanne minä rupean ns. takertumaan ja nainen ahdistuu tästä, ja ottaa lisää etäisyyttä ja minä sitten ahdistumaan lisää,...
kunnes juttu loppuu.
tälle dynamiikalle en voi edelleenkään mitään itsessäni.
ja kuitenkin naisen kaipuu on aina ollut suuri osa minua.
nyt olen siis löytänyt naisen joka on äskettäin eronnut ja muuttanut omilleen. hän haluaa harjoitella itsensä kanssa olemista ja muuta itsellisyyttä. mikä varmasti onkin tarpeen.
Hänelle. mutta ei minulle.
minä haluaisin olla lähellä ja höpöttää rakkauden sanoja ja rakastella ja pussailla jne,...
oikein kovasti takertua,...
se on minun suurin tarve.
heikkous on hävettävää tässä maailmassa.
yleensä naiset vaistoavat tämän takertumisen tarpeen minussa ja kiertävätkin minut kaukaa.
voi harmi,...
tämä minun elämää,...
mistäköhän alkaisi?
Alkaisiko siitä kun synnyin? ei siitä on niin kauan, mutta sen jälkeiset tapahtumat vaikuttavat tähän päivään,...
kun olin hyvin pieni (reilusti alle vuoden)
äitini hylkäsi minut.
ja sen jälkeen olen kokenut kaikenlaista reilut 30 vuotta,...
nyt olen pitkästä aikaa ihastunut/rakastunut.
ja se synnyttää minussa voimakkaan tarpeen olla lähellä ja olla koko ajan lähellä, en kestäisi olla erossa.
en yhtään.
jos olen erossa niin mieleni rupeaa tuottamaan kaikkia ikäviä mielikuvia joiden voima synnyttää tuskallisia tunteita.
yleensä suhteeni ovatkin sitten ajautuneet karille.
ja yleensä löydän itselleni naisen jonka tilanne tai elämänkokemus on toista kuin minulla.
minulla on tarve olla lähellä ja rakentaa luottamusta.
naisella yleensä toisinpäin.
niinpä syntyy hankala tilanne minä rupean ns. takertumaan ja nainen ahdistuu tästä, ja ottaa lisää etäisyyttä ja minä sitten ahdistumaan lisää,...
kunnes juttu loppuu.
tälle dynamiikalle en voi edelleenkään mitään itsessäni.
ja kuitenkin naisen kaipuu on aina ollut suuri osa minua.
nyt olen siis löytänyt naisen joka on äskettäin eronnut ja muuttanut omilleen. hän haluaa harjoitella itsensä kanssa olemista ja muuta itsellisyyttä. mikä varmasti onkin tarpeen.
Hänelle. mutta ei minulle.
minä haluaisin olla lähellä ja höpöttää rakkauden sanoja ja rakastella ja pussailla jne,...
oikein kovasti takertua,...
se on minun suurin tarve.
heikkous on hävettävää tässä maailmassa.
yleensä naiset vaistoavat tämän takertumisen tarpeen minussa ja kiertävätkin minut kaukaa.
voi harmi,...
tämä minun elämää,...
Vastaukset 25
Vanhimmat
Oletko kertonut tämän kaiken, mitä tuohon kirjoitit, naisellesi?
Toivottavasti olet, jos et niin tulosta sivu ja lähetä vaikka kirjeessä jollet puhua uskalla. Naiset kykenevät empatiaan ja tarinasi luettuani alkoi ainakin minulla ihan vähän itkettämään puolestasi
Etsi kilttiä hoivaajaa, sellainen nainen on sinulle oikea
Se on silkkaa psykologiaa! Olet huomannut, mistä riippuvaisuutesi johtuu, siihen siis kannattaa hakea apua ammattiauttajalta, koska se häiritsee jo parisuhteitasi päätökseen asti.
Oma isäni ei koskaan välittänyt minusta paljoa, nykyäänkin soittaa ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, näen häntä pari kertaa vuodessa vaikka emme asu kaukana toisistamme. Etsin miehessä tavallaan isää, jota minulla ei ollut. Hellää ja huomaavaista miestä! Sellaisen olen myös löytänyt, miehen joka osaa olla oikea mies, joka näyttää hellyyttä ja rakkautta ja pitää minusta huolta. Siinä samalla minulla on ollut tilaa kasvaa itsenäisemmäksi. Eli enää ei tee tuskaa, jos olemme erossa vähän aikaa. Minusta on ihanaa saada omaa aikaa omille jutuilleni ja tekemisilleni, molemmat pysyvät tyytyväisenä. Itse olen myös sellainen, että suukottelen paljon ja pidän seksistä. Näytän hellyyttä monta kertaa päivässä, mutta kaikkein ihaninta on, että hän vastaa siihen ja nauttii siitä.
Joten älä vyörytä vastuuta naisille omasta eheytymisestäsi vaan hae itse apua, sitä kyllä varmasti saa! Pienellä terapialla asia voidaan saada kuntoon, mutta varaudu siihen, että tulet käymään kipeitä tunteita läpi.
Kirjoitan sinulle siksi tämän neuvon, koska olen itse psykiatrisen sairaanhoidon opiskelija, joten tiedän mistä puhun. Eikä siinä ole mitään hävettävää, että apua hakee muualtakin kuin täältä keskustelupalstalta!
Onnea matkaan ja mukavaa kesää sinulle:)
Ihmisen tehtävä on tulla tietoiseksi itsestään ja omista valinnoistaan. Äidittömyydellä et siis voi selitellä iänkaiken edes epäonnistumisiasi itsellesi. Sellainen on paikallaan junnaamista, joka jarruttaa kasvamistasi ihmisenä ja ylläpitää sussa tarpeettomia pelkotiloja elämän suhteen.
Jos et uskalla käsitellä pelkojasi, pääse yli niistä ja opi luottamaan itseesi, et kykene myöskään uskomaan ja luottamaan toiseenkaan ihmiseen, tekipä tai olipa hän mitä hyvänsä.
Sä olet jo tietoinen siitä, millaisia valintoja sä teet ja mitä niistä seuraa. Haluatko sä nyt rikkoa vanhan kaavan ja siirtyä eteenpäin elämässäsi vai haluatko sä olla "turvassa" ja kokea taas saman uudelleen? Valinta on sinun.
Varmoja valintoja ei ole olemassa ellei luota siihen, että selviää elämästä, tulipa eteen mitä tahansa. Ja sen luottamuksen voi saavuttaa vain uskaltamalla ottaa uudenlaisia riskejä.
Jokainen uusi rakastuminenkin on riski. Sen riskin ottamisen myötä me opetellaan rakastamisen vaikeaa taitoa taas uudessa asetelmassa. Partnerilla on aina erilainen historia kuin mitä itsellä on, joten toiveet ja tarpeet eivät aina kohtaa prikulleen niin kuin haluaisimme. Se on luonnollista, koska me kaikki olemme itsenäisiä yksilöitä emmekä toistemme kopioita.
Sun pitää siis tuntea ensin itsesi ja luottaa itseesi ennen kuin uskallat hyväksyä erilaisuutta ja rakentaa jotakin pysyvää yhdessä toisen ihmisen kanssa. Kun luotat itseesi, et pelkää olla erossa toisesta ja antaa toiselle tilaa elää omaa elämäänsä siinä sinun rinnallasi kulkien.
Älä siis anna pelon hallita vaan pyri tekemään tietoisesti erilaisia valintoja nykyisen rakkautesi suhteen - kivunkin uhalla. Sillä vain siten voit oppia uutta niin itsestäsi kuin elämisestä toisen ihmisen rinnalla.
hei!oli pakko vastata tähän sun juttuus,koska musta tuntuu et mä olen ihan samanlainen...kaipaan hellyyttä,rakkautta ja pussailua ja luottamusta jne...mut sitten kun yritän saada sitä ni tyyppi ahdistuu ja ns.karkaa ja sitten mä oon taas ihan yksin...miehet aina satuttaa mua koska mä olen liian hyvä sydämminen tän takia niille koska haluan vain hellyyttä ja kunnon pari suhteen....minkäköhän ikänen sä olet?....mä olen aika nuori!
mutta kyllä oon kerenny kokea yhtä sun toista..
mä olen 35
elikkä siinä mielessä aikuinen mies.
mutta kuten tarinasta käy ilmi olen myös ihan pieni lapsi.
hylätty pieni lapsi
jota kukaan ei kestä.
harmi.
Moi! =)
Mä luin näitä kirjoituksia ja totesin olevani aikalailla samanlainen....
Mä nykyään pelkään rakastua...
Mä haluaisin löytää ihmisen johon voin luottaa ja jota voin rakastaa. Saada sen mahtavan tunteen toisen ihmisen kanssa...
Mä itse olen 26v komeaksi, tosi kivaksi kehuttu mies ja kavereita on. Ja esilläkin olen ehkä ihan kivasti välillä. Kaikki on kunnos(paitsi tavallaan työtön =) ). No joo... mut usein kysellään miksi ei ole muija kaveria noin kivan näköisellä kundilla. Mut en uskalla tehdä tuttavuutta naisiin...mä pelkään sitä menetystä. Mä nautin tosi paljon hellyydestä ja läheisyydestä...se on jopa seksiäkin parempaa. Mä niin haluaisin jonkun jota rakastaa ja jonka tiedän rakastavan minua....odotan sitä vielä. Vaikka en tiedä miten sen löytäisin...baariin minua ei etsimään saa. Vaikka siellä viihdynkin silloin tällöin. Tapasin kyllä kerran tässä yhden naisen johon rakastuin. Tapailtiin muutama kuukausi. Muutaman viikon päästä selvisi, että hän on kihloissa....siistiä! =)
Odotan ehkä mahdotonta tässä kylmässä ja julmassa nykymaailmassa.
Mistä voi tietää kuka on tosissaan...ja kuka ei!
Ota Jonna yhteyttä niin kahvitellaan!!! Eihän sitä koskaan voi tietää..... jos....olemmekin toisille ne puuttuvat osaset! ;)
[email protected]
Niin. luin noita teidän viestejä.
kiitos että otitte kantaa ja pohditte asiaa.
Monella tavalla tuntuu että tää asia kuitenkin vie mua enkä mä osaa juuri tehdä sen eteen mitään.
Jos yritän olla "roikkumatta" niin seuraus on se että ajatukset rupeaa toimimaan mua vastaan. eli kuvittelen että koko juttu on jo "ohitse"
ja jos "roikun" eli laitan viestiä ja soittelen niin sitten se on ohitse koko juttu taas.
ja en osaa/pysty tällä hetkellä muuhun, kuin siihen mistä olen maininnut.
yksi vaihto-ehto on katsoa loppuun, eli en mene itse jättämään toista sen vuoksi että olen niin peloissani. näin olenkin aina toiminut.
toisaalta,...
Mutta joo, tuntuu että tää ongelma on kuitenkin sen verran syvä ja laaja etten saa sitä heti kuntoon.
Olen hakenut apua ja myös saanut sitä.
asia on kesken ja sekös harmittaa.
jos jollain tavalla pystyisi siihen että antaisi vain olla.
mutta en pysty.
se olisi hyvä jos löytäisi simmoisen ihmisen joka ymmärtää minun lähtökohdat ja sen etten kovin helposti pysty uskomaan hyvään vaikka miten haluaisinkin.
Minun kohdalla on kyse siitä että tämä hylätyksi tulemisen pelko on minua suurempi voima tällä hetkellä.
No sen tiedän että jään henkiin. se surettaa että koen olevani voimaton. ja häpeän sitä. heikkous karkoittaa ihmiset pois. siksi haluaisin piilottaa heikkouteni. mutta olen niin heikko etten pysty sitä piilottamaan.
no myöhemmin lisää,...
Kuulostaa osin tutulta. Haluaisin suunnilleen että suhde alkaa siitä että vannotaan olla aina yhdessä ja muutetaan yhteen, ei tietysti kovin realistista, mutta seurustelu tai treffeillä käyminen tuntuu välillä niin kovin väkinäiseltä ja jopa teennäiseltä "vaikutuksentekemiseltä".
>>No sen tiedän että jään henkiin. se surettaa että koen olevani voimaton. ja häpeän sitä. heikkous karkoittaa ihmiset pois. siksi haluaisin piilottaa heikkouteni. mutta olen niin heikko etten pysty sitä piilottamaan.>>
Kyllä hengissä kannattaa aina säilyä, sinullakin on vielä vaikka kuinka monta vuotta toivoa täynnä, ehkäpä löydät tosirakkauden vasta vanhemmalla iällä. Voisi olla hyväksi jos onnistuisit löytämään jonkun harrastuksen tai kiinnostuksen kohteen joka jaksaisi tosissaan innostaa ja viedä ajatukset ainakin aina välillä pois rakkaudem kaipuusta.
Heikkoudet voivat karkoittaa mutta toisaalta ei niitä kannata liikaa piilotella, se antaa helposti teeennäisen kovuuden ja kopeuden vaikutelman, joka varmasti pelottaa muut pois.
Paras ratkaisu olisi mielestäni että uskallat enemmän näyttää vahvuuksiasi, olet ehkä vaikkapa hyvä kuuntelija ja jaksaisit lohduttaa tai jopa piristää muita, ehkä sitten löydät jonkun joka tavallaan täydentää sinua ja voi osaltaan antaa sinulle vastarakkautta. Ainakin toivossa on hyvä elää, itse kunkin.
Meillä kaikilla on itseämme suurempia voimia. Hylätyksi tulemisen pelko on yksi syvimpiä. Sen mielestäni parhaiten voittaa rakkaus. Siten että edes haluamme rakastaa toista omia tarpeitamme enemmän.
Niinpä!!!
se on juuri se mihin pyrin Rakastamaan, vaikkakin oma rakkauden tarve onkin suunnaton.
kiitos!!!
Että sen voittaa rakkaus. Halu rakastaa omia tarpeitamme enemmän.
Musta tuntuu että mullekin on tullut omaksi möröksi toi hylätyksitulemisenpelko.
Mulle on kamalan tärkeää että kaikki riidat sovitaan mahdollisimman pian. Nukkumaan ei pitäisi missään tapauksessa mennä niin että ei olla sovittu. Joskus pelkkä rutistus riittää helpottamaan oloa.
Olen nyt puoli vuotta rakastanut ja minua on rakastettu. Suhteen alussa jos tuli erimielisyyksiä jostain, menin paniikkiin. Silti minä kerroin lopulta, mistä luulisin tuntemuksieni tulleen. Mies ymmärsi ja sanoi usein riidan aikana tai jälkeen että "en minä ole sinua jättämässä" vaikka riita oli tullutkin.
Olen aina tutkiskellut omaa itseäni mielessäni ja yritin tehdä sitä myös tämän pelon tuntemuksen kanssa. Myös se että toinen selvensi muutaman kerran riidan jälkeen että ei ole jättämässä, helpotti ja antoi tilaa ajatella tilannetta, omaa itseään ja mitä tulikaan toiselle sanotuksi riidan alussa kun pahoitti toisen mielen ;)
Se pelko ikäänkuin sumentaa normaalin ajattelun. Kaikki vaikuttaa hirveen vakavalta ja paniikki puskee päälle. Olo on ihan eri kun ajattelee siinä paniikissa, tai kun ajattelee vaikka parikin minuuttia sen jälkeen kun paniikki on lauennut.
Meni taas höpötykseksi. Mulla on siis todettu paniikkihäiriö. Muutama vuosi aikasempaa oli paniikkihäiriö, ahdistus ja masennus päällekkäin.
Nyt, muiden juttujen summana mutta suurena syypäänä pitäen myös edellisetä miestäni, mulle oli kehittynyt hylätyksitulemisen pelko.
Pelot on asioita joista pitää voida puhua, jotta ne helpottaisi. Jos toinen on ihan silmät pyöreenä tilanteessa missä sinä panikoit, kannattaa kertoa hänelle mistä on kyse. Samalla itse rauhotut, nolostut ja naurat itsellesi (ainakin minä tein niin) mutta saatat myös saada ymmärrystä ja lämpimän halauksen ja sympatianaurut (minä sain:))
niinpä. taaskin hyvin kuvattu minun tunteita!!!
"Se pelko ikäänkuin sumentaa normaalin ajattelun. Kaikki vaikuttaa hirveen vakavalta ja paniikki puskee päälle. Olo on ihan eri kun ajattelee siinä paniikissa, tai kun ajattelee vaikka parikin minuuttia sen jälkeen kun paniikki on lauennut."
kyllä se paniikki on kuvaa hyvin tätä tunnetta.
vaikka en itse sairastakaan paniikkihäiriötä.
mutta kuvaa hyvin sen pelon valtaa.
ja voimattomuutta.
masennusta ja ahdistusta olen sairastanut kyllä jo vuosia johon sitä ammattilaisen apua sekä lääkitys.
mutta aikahan nää vie.
ja se on hienoa jos toinen ymmärtää.
pystyy esim. juuri riidan aikana tai siis jälkeen sanomaan ettei tässä ole kyseessä hylkääminen riita vain.
ja halaus ja suukko päälle niin heti helpottaa!!
Olin hiukan järkyttynyt kun luin viestisi Riippuvainen. Tuntemuksesi ovat niin lähellä omiani. Olen ilmeisesti hiukan sinua vanhempi mutta koen samat ongelmat yhä edelleen. Koen niin suurta tuskaa, menettämisen pelkoa,
pakkoajatuksia kun rakastun että en kykene ylläpitämään suhdetta niin kuin
sinäkin kuvailit.
Menetin isäni teini-iässä, kasvoin hyvin dominoivan äidin "alaisena". Elin hyvin kontrolloitua elämää, äitini syyllisti minua kaikesta, arvosteli tekemisiäni, valintojani jne. Ekat seurusteluni koin vasta parikymppisenä.
Muutamat huumaavat rakastumiset jouduin lopettamaan muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Menin täysin pois tasapainosta. En osannut keskittyä mihinkään, suhde pyöri mielessäni 95 % ajasta, en voinut nukkua, tulin lähes fyysiesti sairaaksi. Mikään ei auttanut. En ymmärtänyt itseäni alkuunkaan, vasta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin ole oppinut tajuamaan edes jonkin
verran mistä on kyse.
Yritin aluksi peitellä näitä tuntemuksia tyttöystäviltäni, mutta jouduin
lopulta purkautumaan heille. En varmaan osannut selittää asiaa heille mitenkään järkevästi, loukkasin varmaan heitä. Kuvittelin yhdeksi syyksi sen että he olivat kokeneempia seurustelun ja seksin suhteen kuin minä. He tunsivat varmaan itsekin itsensä "huonoiksi" tämän takia. No, myöhemmin tajusin että syy ei ollut siitä että olin kokemattomampi. Lopulta pötkin
vain pakoon heidän luotaan, jolleivät he sitten itse säikähtäneet ja poistuneet takaviistoon. Yksi yritti kyllä toisissaan auttaa mutta kun en
itse tajunnut asiaa yhtään emme yhdessäkään voineet asiaa ratkaista.
Sitten tapasin vaimoni, en koskaan rakstunut häneen, suhde oli ok mutta ei
suurempaa paloa, menimme naimisiin, on pari lastakin. Jollain tavalla olin
noista karvaista kokemuksista koteloitunut siten että en antanut itseni rakastua kehenkään. Lähes pariinkymmeneen vuoteen en antanut itseni
rakastua. Sitten muutama vuosi tapasin naisen johon rakastuin päätä pahkaa.
Onneani kesti muutamia viikkoja kunnes vanhat tunteet tulivat takaisin. Ne olivat niin voimakkaita että lähes luhistuin sekä fyysisesti että henkisesti. En mitenkään voinut uskoa että tunteet palasivat, luulin niiden
kuuluneen nuoruuden epävarmuuden tuntoihin. Koska kyse oli avioliiton ulkopuolisesta suhteesta tilanne oli erityisen hankala; enhän voinut näyttää asiaa kotona. Kyse ei ollut seksuaalisesta suhteesta, mutta kuitenkin..!
No, jouduin taas purkautumaan tälle naiselle, joka onneksi oli hyvin kypsä
ja on auttanut minua jo pari vuotta taistelussani. Olen nyt parin vuoden
aikana oppinut hyvin paljon tästä syndroomasta. En vielä täysin hallitse itseäni, mutta en vaivu paniikkiin vaikka tunteet tulevat takaisin. Ymmärrän nyt ainakin osittain mistä kenkä puristaa, mutta taivalta on vielä
tehtävänä.
Joku voi nyt todeta että omapa on vikasi kun teet syrjähypyn. Niinpä, mutta
nyt pointti onkin tämä riippuvuuden tunne, joka tulee riippumatta
elämäntilanteesta.
Jos sinä Riippuvainen haluat keskustella asiasta e-mailin välityksellä vaikka pidemmänkin aikaa laitan osoitteeni oheen: [email protected]
t. Rippuvainen 2
Niinpä.
todella hyvin osasit kuvata minunkin tunteitani
"Riippuvainen2"
"Menin täysin pois tasapainosta. En osannut keskittyä mihinkään, suhde pyöri mielessäni 95 % ajasta, en voinut nukkua, tulin lähes fyysiesti sairaaksi. Mikään ei auttanut. En ymmärtänyt itseäni alkuunkaan"
no sen verran että ymmärrän itseäni mutta en hallitse asiaa.
sitten kun näen kys. naisen olen "allapäin" ja Pettynyt. Pettnyt siihen kun ei toimi minun ehdoilla.
pettynyt siihen kun odotin tänäänkin teksti-viestiä.
kun meidän piti nähdä tänään siis (su)
mutta hän rupesikin puhumaan maanantaista.
no sanoin että joo se on ihan ok.
vaikka eihän se näin ole. toivoin niin kovasti että olisimme nähneet tänään.
no su-illan odotin josko tulisi tekstiviestiä että monelta näemme.
itse en viitsisi laittaa viestiä koska pelkään että se on "liian takertuvaa" ja siten karkoittaa toisen pois.
tuskallista odottaa.
ja odotus herättää pettymyksen tunteet.
jotka tietenkin välittyvät, vaikka ne yrittäisinkin piilottaa.
se nainen puhu mulle rehellisyydestä. että hänen on oltva rehelinen ja kerrottava miltä hänestä tuntuu ja mitä hän kokee.
no hän kokee tarvitsevansa aikaa että voi ns. rakentua uudelleen entisen suhteen jäljiltä.
ja itsenäistyä ynm. sanoi tietenkin ettei tarkoita satuttaa.
sattuuhan se minuun.
täytyy olla itsekuria ja tahdonvoimaa, hallita itseään jne. hän myös sanoi.
no mä en koe siten.
mutta aattelin josko sanoisin hänelle missä minä itse menen.
sanoisin mitä minun mielessä liikkuu miten minä koen asiat.
olla rehellinen,...
niin ehkä se on kuitenkin se suunta.
kiitoksia taas kaikista kirjoituksista.
Joooo....kyl on tuttua virttä! Tosin mä en kuitenkaan anna fyysisesti anna itseni käpertyä....koska uskon vieläkin siihen yhteen oikeaan! =) Henkisesti muserrun kyllä helposti....mutta ainahan sitä on kuitenkin selvitty.
Voimia sinullekin
Kummallisin juttu onkin juuri se että oma mielikuvitus tekee itselle kepposet. Jos puhelinsoittoa ei tule, tai tekstari viipyy kerkeää kuvitella jos jonkinlaista. Sitten kun toisen tapaa huomaakin oman mielikuvituksen laukaneen, turhaa.
Ymmärtäisin omat tuntemukseni jos toisessa osapuolessa olisi jotain vikaa; itsekkyyttä, manipuloivuutta, hyväksikäyttöä tai jotain joka ei osoita oikeata vastarakkautta. Mutta kun rakastettuni osoittaa käsittämätöntä kärsivällisyyttä, rakkautta, ymmärtämystä ja aitoa välittämistä niin silloin omaa riippuvuuden tunnetta ei voi hyväksyä. Ei mitenkään!!
Joskus mietin onko ainoa mahdollisuus se että riippuvaisen tyttö/poikaystävänä on toinen vielä riippuvaisempi!?!? Kamalaa, onko se ainoa vaihtoehto, että tavallaan saa toisen riippuvuudesta niin paljon voimia että jaksaa elää parisuhteessa. - Jotenkin en vaan toisaalta "heikompini" rakastu! Ironista. - Ainoa vaihtoehto lienee vahvistua itse, mutta se on pitkä polku.
Rakstuminen on mielestäni huumetta! Kun sitä kerran saa ei millään pysty irroittautumaan suhteesta vaikka se on kuinka kivulias tahansa. Rakastuminenhan on myös kemiallinen reaktio, näinhän asiantuntijat sanovat. Tunnen sen myös hyvin voimakkaasti. Mikään muu kuin rakkaussuhde ei tunnu merkitsevä mitään. Asiat joitka ennen olivat vaikka kuinka tärkeitä, jotka toivat tyydytystä menettävät merkityksensä. Miksi?!? Olenko jotenkin huumeille altis!?! - No, ilmeisesti useimmilla on jokin huume; tupakka, alkoholi, työ, urheilu...!
Miten sitten irroittauta tästä huumeesta? Em tiedä! Kumma juttu, ennen suhteen syntymistä voi elää vaikka kuinka onnelisena mutta kun joku vie jalat alta on maailma sekaisin, sattuu, pelkää, ahdistuu. Ja kuitenkin tietää että voisi olla ilman juuri tätä ihmistä.
Myönnän kyllä samalla että nainen jonka kanssa minulla on ollut suhde pari vuotta on aika uniikki, ainakin minulle. Onpa hän muutaman ystävänikin mielestä aika ihmeellinen olento. Ehkä sen takia riippuvuuden tunne on niin voimakas.
Riippuvainen, tarjoukseni keskustelusta on edelleen voimassa. Vosimme mailailla viikon parin välein ja ruotia tuntemuksia. Aion itse työstää omat ongelmani vaikka siinä menisi kuukausia, vuosiakin. Käyn terapiassa. Voisimme raportoida toisillemme edistystämme ja vaihtaa ajatuksia. Tämä keskustelu sulekutuu kuitenkin tällä palstalla. Avaapa anonyymi e-maili jos sitä ei vielä ole.
t. Riippuvainen2
[email protected]
niin.
hyvin taas kuvattu!!!
erinomaisen hyvin hyvä Riippuvainen2
mulla on anonyymisähköposti.
tässä on vain se ongelma etten pääse sinne kovin usein.
minulla ei ole kotona konetta.
nyt kirjoitan parhaillaan työpaikalta.
ja täältä ei pysty kirjautumaan mihinkään.
siis mihinkään sähköpostiin, pankkiin ynm.
mutta laitan osoitteesi muistiin ja muutaman päivän kuluttua vastaan sinulle?
tämän hetken tilanne on se että
tapasin tänään siis (ma) sen naisen ja hän oli kovasti ikävöinyt minua.
ja halasi aivan ihanasti minua kun näimme.
olin todella otettu.
ja pelkoni hälvenivät. (hetkeksi)
annoin hänelle kirjeitä joissa puhuin tästä asiasta ja hän suhtautui todella hienosti.
ei asia sillä ole toki vielä ratkennut mutta,..
se on alku.
ja tietenkin se ammattilainen näyttelee pääroolia tässä jutussa.
mutta joo. tämä kys. nainen on samoin todella kultainen ja hieno ihminen.
ja tiedän itseni, tunnen sisikuntani, en ole vielä tämän asian kanssa sinut.
tämä on todellakin reilut kymmenen vuotta ollut minulla tietoisuudessa.
ja jokunen vuosikin jo tullut käsiteltyä.
puolimatkassa.
siinä suhteessa että kaikilla on sama ongelma mutta ei samassa mittakaavassa.
elikkä luulen ettei se koskaan poistukaan.
mutta tasoittuu varmasti.
ja sekin on totta että riippuvaisuus on samaa kuin muissakin riippuvaisuuksissa.
mutta tietenkin sillä erotuksella että:
Rakkaus ei aiheuta samassa mittakaavassa ongelmia kuten esim. huumeet ja alkoholi.
ja tuossa muiden kommenteissa on esillä että siitä saattaa jopa parantua juuri sen rakkauden avulla!!!
Eiköhän sinulla ole huumetta parhaasta päästä!
Sanotaanhan, että Rakkaus on ikuista.
Kaikki muu häviää, mutta nämä kolme siis eivät milloinkaan häviä: usko, toivo ja rakkaus, ja suurin niistä on rakkaus.
Enkä ilmettele ollenkaan riippuvuuttasi, sillä oikeaan huumeeseen olet kiinnittynyt. Älä päästä missään tapauksessa irti, kävi rakkaussuhteessasi miten kävi. Voit silti pitää kiinni Rakkaudesta.
Voitko nyt ymmärtää niitä ihmisiä, jotka kulkevat aurinkoinen hymy huulillaan ilman mitään syytä.
We know that we have left death and come over into life; we know it because we love our brothers.
Tiedätkö, kun nainen ja mies molemmat saavat rakkautta ensin ylhäältä, he eivät ole riippuvaisia toistensa rakkaudesta, eikä heidän tarvitse olla mustasukkaisia, manipuloivia yms,saadakseen rakkautta.
Jotta rakkaus säilyy, sen edestä pitää poistaa kaikki esteet, ongelmat.Siinä mielessä saa tehdä töitä rakkauden eteen, ettei asiat kasaudu ja vaikeudu ja rakkaus häviä. On hyvä opetella selvittämään vaikeat asiat saman päivän aikana. Silloin nukkuukin yönsä hyvällä mielellä parisuhde kukoistaa, kun nainen antaa herkemmin.
No, luulisi miesten olevan tyytyväisempiä. Monet "päänsäryt" johtuvat selvittämättömistä asioista.
Tervehdys Riippuvainen (ja muutkin lukijat)
Pääsin vihdoin taas langoille. Minun ongelmani yhteydenpidossa on taas että en pääse helposti vastaamaan netissä; jostain syystä selaimeni estää sen. Eli sähköposti parempi, vastaa jos voit, ei haittaa vaikka vastaus tulee viiveelläkin!
Hauskaa että naisesi suhtautuu asiaan ymmärtäväisesti. Uskon että teillä on hyvät mahdollisuudet, anna ajan kulua ja jos hän sinusta välittää hän pysyy rinnallasi. Uskon että sinunkin pelkosi häpipyvät suhteen vanhetessa. Oma terapeuttini sanoi minulle että ehkä mininlaiseni ihmisen pitää toimia nopeasti ja viedä suhdetta vauhdilla eteenpäin vaikka hieman sokeastikin, vakiinnuttaa suhde, muuttaa yhteen. Se saattaisi olla helpompaa kuin etäsuhde jossa näkee harvoin. - No ainahan se ei onnistu niin ideaalisesti, onhan olemassa se toinen osapuoli jolla on oma tahtonsa!!
Oma kokemukseni on se että helpottaa kun etsii tuon rakkaussuhteen lisäksi muutakin sisältöä elämään. Sillon ihmissuhdeasiat eivät ole koko ajan päällimmäisenä mielessä. Rakastuminen on ihana asia mutta se ei saa olla koko maailma, ainakaan pidemmän päälle!!
Oma ongelmani on se että kyseessä on avioliiton ulkopuolinen suhde, sekä minulla että rakastetullani. Naiseni kärsii tästä ja potee omantunnon tuskia. Tämä vaikuttaa minuunkin, olenhan riippuvainen! Syntyy pelko että hän ei kestäkään tätä tilannetta. - Kaikesta huolimatta luottamukseni tämän suhteen jatkumiseen ainakin tietyllä tasolla on kasvanut, kun olen parin kuluneen vuoden aikana huomannut että olemme päässeet usean vaikean vaiheen yli. Aika ajoin horjun mutta tajuan naiseni ristiriidan ja ymmäärrän että mitä hätää minulla on, vaikeampaa tämä hänelle on!
Tajuan että rakkaus on kaunis asia; siinä eivät paina rakkaan rypyt, oikut, sekaisin olevat hiukset, villasukat tai huonot tuulet. On vain kauhea kaipuu, halu olla toisen lähellä, tarve keskustella, pitää kädestä, katsella luontoa yhdessä, toive kuulla hänen hengitystään .....
Ihminen on vain sellainen eläinlaji, joka on riippuvainen muista lajitovereista. Tai tottakai voi leikkiä sellaista sankaria, että on riippumaton, mutta todellisuudessa me kaikki tarvitsemme muita ollaksemme onnellisia. Tai sitten olemme vain niin pahasti luonnevikaisia, ettemme tule muiden kanssa toimeen ja meidän pitää alistua tilanteeseen.
Niin,...
Täällä taas.
Tässä jonkin aikaa meni hyvin. Todella hyvin.
Uskoa ja luottamusta oli. Pystyttiin keskustelemaan hyvin. kys. aiheesta. ja muistakin aiheista.
Mutta tänään (su 13.06.04) rinnasta vihlaisi. Jotenkin. En tiedä oikein että mikä siellä vihloo.
Tai sitten tiedän. Mutten pysty sitä sanomaan itselleni. Ja olen siten ikään kuin tietämätön.
Ja siinä suhteessa sitten vastuu ei ole minulla, koska en tiedä asioista.
Toisaalta onko asiat edes niinkuin tunnen? Ja miten sitten tunnen. No ainahan ihmiset lukee "rivien välistä" niitä pieniä sivulauseita. Hän, Rakkaani on muutaman kerran toistanut joissakin lauseissaan, että pelkää satuttavansa minua.
En ole aiemmin kommentoinut tai tarttunut siihen mitä hän tarkoittaa. Nyt yhtenä iltana pyysin häntä hieman tarkentamaan asiaa. Ja siitähän siinä on kyse. Hän ei ole samalla tavalla sitoutunut kuin minä. Hän etsii vielä itseään.
Hän tahtoisi toteuttaa itseään mm:ssa seksuaalisuuden alueella. Eli saada kokemuksia.
Ja se mitä hän jätti sanomatta oli myös oleellista. Ettei hän ole myöskään varma omista tunteistaan minun suhteen.
Ei hän ole varma siitä rakastaako hän minua tai haluaako olla minun kanssa.
Me kyllä puhuimme asiasta ja hän sanoi ettei enää mieti muita ihmisiä tai sitä että haluaako olla minun kanssa. Että nyt hän on vakuuttunut tunteistaan suhteessa minuun. Ainakin sen verran ettei enää mieti sitä pitäisikö kokea jotain muualla olevaa
Mutta hän "lukee minua rivien välistä" ja pelkää sitten taas sitä että satuttaa minua.
sillä ettei ole varma tunteistaan. Tai sillä ettei ehkä halua olla minun kanssa.
Hän pohtii sitä että tuliko nyt kapsahdettua hädissään vain jonkun syliin. Kun oli juuri eronnut ja sitä kautta sylin tarve oli/on suuri. Ja että nyt tuli kapsahdettua minun syliin joka olen herkkä, herkkä hylkäämiselle, herkkä aistimaan. Hänestä saattaa tuntua hankalalta koska hän aistii minusta sen että minuun sattuu lujasti jos hän aikoo lopettaa jutun. Ja siksi ei voi oikein kunnolla hänkään ajatella asiaa. Ja minä aistin jotain. Ja siksi en ole kunnolla pystynyt luottamaan.
Ja sitä kautta asettumaan suhteeseen.
Jotenkin tänään se tunne taas tuli sieltä.
Rinnasta ulos. Ehkä siksi kun soitin hänelle ja en meinannut keksiä mitään sanottavaa, vaan minulla oli "vaivaantunut olo" ja hänkään ei viitsinyt kauaa puhua puhelimessa.
Olemme olleet yhteydessä pääosin vain txt-viesteillä.
Ehkä minulla oli "vaivaantunut" olo siksi
kun en pysty luottamaan. Tai siksi kun koen etten voi olla täysin oma itseni, eli hokea rakkauttani ja kaipuutani.
ja saada vastarakkautta. Hän on luultavasti aistinut etten osaa niinkään rakastaa vaan tarvitsen rakkautta.
Haluaisin jonkun joka sanoisi minulle että rakastaa minua.
Sitä minä haluaisin. Ja siksi koen että kun sanon toiselle että: Rakastan sinua, se tarkoittaakin ennemmin sitä että: Rakastatko sinä minua?
Ja aistin hänestä että hän kokee asian juuri näin.
että häneltä oletetaan tai pyydetään/vaaditaan rakkautta.
Onko asia näin minun kohdalla?
En ole varma. Mutta aikoinaan tämäntyyppisiä asioita löysin itsestäni.
Olenko muuttunut sen jälkeen?
Olen tehnyt kovasti töitä itseni kanssa.
Mutta kaikki tämä saattaa olla minun päässä. Vain omaa kuvitelmaa. Omaa neuroottisuutta.
Ja sekin että mitä minun omat tunteet ovat toista kohtaan?
Rakastanko minä häntä?
Vai olenko minäkin vain siksi että sylin ja läheisyyden tarve on suuri?
Ja kumpikaan ei luota siksi että aistii toisesta jotain, mikä ei liity niinkään omaan persoonaan vaan toisen persoonan vajavaisuuteen?
Eli että olemmeko yhdessä siitä syystä että toinen on ihminen ei niinkään persoona?
Että emme osaa rakastaa persoonaa tässä suhteessa. Vaan vain roikkua toisissamme? Riippumatta loppujen lopuksi juurikaan siitä minkälainen toinen on ihmisenä ja persoonana?
Niin kuka tietää?
Jaa,… siinäpä Neurootikko taas synnytti ongelman itselleen.
Eikä siinä mitään. Mutta tunteet ovat todellisia riippumatta siitä ovatko asiat jotka niitä herättävät.
Eli omat kuvitelmat. Tai todet tapahtumat. Saati tulkinnat.
Uskomatonta, lähes, millaisia ongelmia meillä voikaan olla. Niin, useimmitenhan ne ovatkin omassa päässämme. Itse asiassa sehän se pelottaakin, oma pää. Ja ikään kuin elämä helpottuisi, jos pääsisi toisenkin pääkopan sisään. Onneksi ei pääse, kun omankin kopan kanssa on toisinaan helisemässä.
Kauhistuttava ajatus, että hoet rakkauttasi rakkautta saadaksesi. Joillekin se onkin niin hämmästyttävän helppoa, rakkauden hokeminen, siitä hersyttely, jopa itsesuggestio.
Toivottavasti tiellesi ei osu kaltaistani, jonka on vaikeaa sanoa, edes kerran, edes kuiskaten....... siitäkin huolimatta, että joskus tekisi mieli huutaa koko maailmalle, ulos se minusta. Sen sanomisessa on niin pelottavan paljon vastuuta, lupausta ja ties mitä ja varsinkin sitä.
Kun rakkaasi sanoo sinulle, että pakahdun sinusta, niin anna sen riittää itsellesi. Se on paljosti sanottu.
joo.
tottapa totta.
sielun tuska ja neuroottisuus.
ja asioista ongelmien teko. vaikkei niitä käytännössä olekaan. turhaan huolehtiminen.
tämmöistä tämä vain tuntuu kuitenkin olevan minun elämä.
vaikea on siihen saada muutoksia.
että osaisi oikeasti esim. rakastaa.
ehkä olen vain pohtinut liikaa.
ja sanat joita sanon tarkoittavat eri ihmisille eri asioita.
tulkintaa.
kyse on myös siitä että näen itseni turhankin negatiivisessa valossa ja tulkitsen itseäni sitten turhan vaativasti.
esim. se että kun sanon: rakastan sinua
mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa minulle?
tai mitä sinä loppujen lopuksi tunnet kun sanot niin?
yksioikoisesti kun pohtii asioita niin kaikki on paljon helpompaa.
joillakin on simmoinen "siunaus" elämässään että ei tarvitse paljoa huolehtia tai kelailla.
minä ressaan ja ahdistun helposti.
kellä mitäkin.
mutta kuitenkin koen sen ongelmaksi että ahdistun.
ahdistus sanalla sanoen ahdistaa.
enkä vain voi sille mitään.
enkä sillekään voi mitään että yritän sitten ratkoa asioita.
en vain yksinkertaisesti osaa ns. "antaa olla"
ja antaa asioiden mennä omalla painollaan.
asua omassa päässään ja kaupan päälle vielä jonkun toisen päässä.
en sitä kyllä toivoisi itselleni, mutta nyt on näin.
puhuminen ja kirjoittaminen auttavat joskus.
koko ongelma ei ole poistunut vaikka sen ahdistavuus ja hallitsevuus onkin jossain määrin helpottanut.
huah,...
nyt tuli viesti ja vaikuttaa siltä että kaikki on hyvin. odottelin viestiä että näemmekö huomenna ja laitoin viestiä hänelle klo 19.30 tienoilla.
ja odottelein vastausta klo 21-22 tienoilla kun hän pääsee töistä.
mutta ei kuulunut.
sitten laitoin uuden viestin klo 23.30 tienoilla.
ja ei kuulunut viestiä. ahdistus kasvoi.
mutta nyt tuli ja siinä hän vastasi että kyllä näemme huomenna ja jo aiemmin jos vain minulle sopii.
helpotuksen huokaus pääsi minulta.
hetken päästä tuli uudet hankalat tunteet. jotka nyt ovat jo ohitse.
ensin tuntui siltä että: painukoot helvettiin vitun sika.
saatanan paska miksi ei voinut vastata heti?
voimakas pettymys ja viha sekä katkeruus.
nyt on jo siis helpottanut sekin.
tätä kun tulkitsee niin näen asian selkeästi seuraavalla tavalla:
olen joiltakin osin kuin hyvin pieni pelokas lapsi.
kun "äiti ja isä" ovat jossain ja minua on joku hoitamassa, olen henkisesti ns. "kurtussa"
ja sitten kun "äiti ja isä" palaavat kotiin ensin hetkeksi ilahdun suunnattomasti.
ja sitten koska he ovat jo paikalla uskallan tuntea myös sen pettymyksen ja pelon joka liittyi heidän poissaoloonsa. ja olenkin vihainen ja kiukutteleva pikkupoika.
mutta nyt siis taas on helpottanut hetkeksi.
pienen lapsen hätääntyneet tunteet.
kun on tullut hylätyksi pienestä lähtien niin ne aktivoituvat, kun on kyseessä tärkeä ihminen.
samantapaisia tunteita minulla on liikkunut myös jonkun verran suhteessa työpaikkaan ja siellä oleviin auktoriteetteihin.
sekä jonkin verran myös suhteessa omiin ystäviin.
mutta eniten ne korostuvat suhteessa siihen jonka kanssa seurustelee.
nyt on menty taas muutama askel eteenpäin ja se on hyvä.
kiitän kaikkia jotka ovat osallistuneet tähän juttuun lukemalla ja kirjoittamalla tänne!!!
voimia ja uskoa toivotan kaikille sekä avoimuutta.
-riippuvainen-
sinä itse riität. omana itsenäsi. Rakkaussuhde tai ulkopuolinen hyväksyntä ei tule koskaan täyttämään sisälläsi olevaa kaipuuta/tyhjyyttä, voit löytää rakkauden vain sisältäsi. Etsi kirjastosta Wayne Dyerin kirjoja...voin suositella esim. Hyväksy itsesi, uskalla elää! voimia :)