Rapu m ja Kalat n ?

Muikkuliina

Meillä ollut noin seitsemän vuoden on-off suhde. Emme ole koskaan asuneet yhdessä, koska Rapumieheni alkon käyttö ja siihen liittyvä käytösmalli arveluttivat. Mies olisi halunnut yhteisen kodin ja yhteisen tilin:)

Laittoi aina suhteen katkolle ja näinä aikoina nappasi saksiinsa heti uuden syötin, muutti muutaman viikon jälkeen yhteen uuden naisen kanssa. Suhteet päättyivät aina siihen, ettei kukaan muu nainen ole niinkuin minä. Olen kuulemma miehelle huumetta, josta ei pääse eroon. Meillä oli jumalaista seksiä ja paljon intohimoa suhteessamme, silloin kun kaikki oli hyvin. Riitelimme tulisesti, mutta ei pitkäaikaista riitaa koskaan. Jäin koukkuun seksiin.

Nyt olemme olleet erossa marraskuusta lähtien. Ensimmäistä kertaa minun aloitteestani. Alkoi kiusaamaan kaikki katkoaikojen pikasuhteet ja kodinleikkimiset, joissa mies oli myös satuttanut niitä toisia naisia... Mies muutti pois paikkakunnalta ja vaihtoi työpaikkaa. Ja kuuden viikon päästä asui jo työpaikaltaan pokaamansa naisen kanssa yhdessä.

Viime yönä hän soitti kännipuhelun. Heräsin siihen, enkä osannut suojata itseäni. Varoittamatta hän oli taas ihan lähelläni, kuin vieressä. Ihoni muisti jokaisen kohdan, johon hän oli minua suudellut ja koskenut. Polvet löivät lukkoon ja lantioon syttyi kuuma tuli. TAAS sama laulu; kukaan ei ole niinkuin minä. Hän on tehnyt virheen. Hän kaipaa hellyyttäni, itsepäisyyttäni ja hassutteluani. Hän kaipaa riitojamme ja rakkauttamme ja pölhöjä juttujani. Uusi nainen oli virhe ja laastari.

Menin puhelusta aivan epäkuntoon. Vihaan häntä ja samalla haluan enemmän kuin koskaan. Onneksi hän asuu 200km päässä, uuden naisensa kanssa...

Vihaan itseäni, että hän herätti kaiken eloon; noin vain. Kuiskimalla korvaani ja kutsumalla minua lempinimelläni. Haluaisin pitää kiinni siitä kiihkeästä, juovuttavasta seksistä, mutta en taida haluta koko miestä...

Jos nyt jätän asian, enkä tee asialle mitään, jättääkö rapumies asian sikseen? Ajattelin kirjoittaa meilin, jossa rohkaisen häntä jatkamaan suhdettaan ja elämäänsä siellä, mutta se olisi valheellista; toisaalta toivon sitä, mutta toisaalta haluan, että hän tulee viivana tänne ja kantaa mut sänkyyn... Oksettaa, jännittää ja haluttaa... Ajattelen häntä jatkuvasti... Haluaisin, että hän tekisi ratkaisunsa itse ja jatkaisi elämäänsä siellä, koska taidan itse olla liian heikoilla...

0

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        97
        4309
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3243
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2360
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1358
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        979
      6. 141
        958
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        904
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        842
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        786
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        780
      Aihe