Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Feederism

Löytyykö Suomesta muita asian harrastajia?
71152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katos, oletkos oppinut uuden sanan.

Vielä kun oppisit sen tarkoituksen.

Äänestä

haluisin iteki tietää

Äänestä

Niin mitä se on ???

Äänestä

Feeder on Lontoossa vuonna 1992 perustettu rock-yhtye.

Feederin ensimmäinen levyjulkaisu oli Two Colours (1995), EP, jota tehtiin 1 500 kappaletta. Sitä seurasi Swim vuonna 1996. Yhtyeen ensimmäinen täysimittainen studioalbumi oli toukokuussa 1997 julkaistu Polythene, joka pääsi ilmestymisvuonnaan MetalHammer-lehden julkaiseman 20 parhaan albumin listalla ykköseksi.

Feederillä on levytyssopimus Echo Recordsin kanssa, mutta yhtye on ilmoittanut vaihtavansa levy-yhtiötä seuraavan levyjulkaisunsa jälkeen. Yhtyeen alkuperäinen rumpali Jon Lee teki itsemurhan vuonna 2002, jolloin hänet korvasi Mark Richardson.

Feeder esiintyi heinäkuussa 2005 Live 8 -hyväntekeväisyyskonsertissa Edinburghissa.


Eli eiköhän meiltä löydy fanittajia.

Lähde: Wikipedia

Äänestä

ei taida löytyä - miksi laitoit tän tälle palstalle?

Äänestä
  • Haluu kai saada tietoja fanclubista.

    Äänestä

  • Niin kait kirjoitti:

    Haluu kai saada tietoja fanclubista.

    No ollaanpas täällä joko viattomia ja tietämättömiä :) Feederismi on fetissi, eikä liity populaarimusiikkiin ollenkaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Fat_fetishism#Feederism

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gain-o-max kirjoitti:

Löytyykö Suomesta muita asian harrastajia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu