Ei aivan masennus-asiaa, mutta likeltä kumminkin.
Mikähän siinä on että en oikein pysty ottamaan kehuja vastaan.
eli jos saan positiivista palautetta, mistä nyt vain, ulkonäöstä, työasioista tai mistä vain, ikäänkuin torjun sen.
Ajattelen että kehuja sanoo, kohteliaisuudesta, säälistä, hän haluaa jotain, riippuu ihmisestä kuka antaa positiivista palautetta millätavoin sitten sen ikäänkuin torjun.
esimerkki: terapeutti on antanut joitain kehuja, mutta en niitä niin usko koska ajattelen että hän yrittää auttaa minua vain, ei niinkään tarkoita sitä, ja voi asia näin kyllä ollakkin.
Mutta jos joku antaa negatiivistä palauetta, sen kyllä uskon lähes miettimättä ja jotenkin tuntuu uppoavan minuun.
-Olisi parempi että asiat olisivat toistepäin.
-En tiedä liittyykö asiaan, mutta jos töissä teen jonkun virheen, tuntuu se maailmanlopulta lähes.
-----
Mistähän tämä johtuu?
Mitenkähän voisi itseään muuttaa?
Mikähän siinä on että en oikein pysty ottamaan kehuja vastaan.
eli jos saan positiivista palautetta, mistä nyt vain, ulkonäöstä, työasioista tai mistä vain, ikäänkuin torjun sen.
Ajattelen että kehuja sanoo, kohteliaisuudesta, säälistä, hän haluaa jotain, riippuu ihmisestä kuka antaa positiivista palautetta millätavoin sitten sen ikäänkuin torjun.
esimerkki: terapeutti on antanut joitain kehuja, mutta en niitä niin usko koska ajattelen että hän yrittää auttaa minua vain, ei niinkään tarkoita sitä, ja voi asia näin kyllä ollakkin.
Mutta jos joku antaa negatiivistä palauetta, sen kyllä uskon lähes miettimättä ja jotenkin tuntuu uppoavan minuun.
-Olisi parempi että asiat olisivat toistepäin.
-En tiedä liittyykö asiaan, mutta jos töissä teen jonkun virheen, tuntuu se maailmanlopulta lähes.
-----
Mistähän tämä johtuu?
Mitenkähän voisi itseään muuttaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni on sama juttu. Muiden kehut tuntuvat epäaidoilta, säälistä annetuilta, niistä ei juurikaan hyvää oloa tule, pikemmin ahdistaa.
Pääasiassa hyväksyn kehut vain, jos tunnen jo valmiiksi itsekin saavuttaneeni jotakin. Monesti käy tosin niin, että tunnen alakuloa, kun tunnen saavuttaneeni jotain, vaikka olisi pienikin asia, koska kukaan muu ei huomaa sitä.
Oma ongelma on varmaankin vain heikko itseluottamus ja liian vaativa itseään kohtaan. Ja varmaan myös jotenkin häpeää saada positiivista palautetta pienestä asiasta muilta ihmisiltä. Päässä varmaan joku ajatus: "niin pieni asia mitä tein, pakko sen on säälistä kehua, ei muut muuten jaksaisi innostua noin pienestä asiasta" tai muuta tuollaista.
EIköhän tuo johdu masennuksen aiheuttamasta yleisestä kielteisyydestä. Ja huonosta itsearvostuksesta/itsetunnosta. Kaikkeen tähän on omat syynsä, sekä synnynnäiset että kehityksen tulokset.
Masennuspotilaille tuo on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Jopa huomattavan lahjakkaat (ja tämän itsekin tietävät) masentuneet reagoivat samalla tavoin, mikä aiheuttaa oman ristiriitansa.
"-Olisi parempi että asiat olisivat toistepäin.".. Muslimeilla ja mustalaisilla asia on juuri toisinpäin. Ovat niin itseään täynnä olevia turhamaisia, tyhmiä alkuihmisiä.