Vaihdoin bussia Kuusankosken uudessa liikennekeskustassa.
Kaksi asiaa: Ensinnäkin pohjoiseen päin menevien bussipysäkki on karmeaa Kouvolan seudun mallia. Ei anna suojaa sateelta, ei tuulelta. Pikemminkin ohjaa tuulen matkustajaparan puseron kautta eteenpäin. Näitä typerääkin typerämpiä ja rumaakin rumempia hyödyttämiä pömpeleitä kuka lie suunnitellut ja rakennellut pitkin Kouvolan aluetta. Anjalankoskella niitä samoja oli jo valmiiksi. Ainakin yksi oli, ehkä vieläkin korjaamatta Keltakankaalla, aivan uponnut soraan ja vajoamassa ojaan Keltakankaalla. Kivahan siinä on yksivuotiaan istuskella, kun hänen jalkansa ovat just sopivan pituiset istumiseen.
Olisiko kalliimpaa, jos katokset olisivat suojattuja siltä sivulta, minne ei tarvitse katsoa odottaessaan bussia, jos ei läpinäkyviä raatsita asentaa?
Ja toinen havaitsento: Juuri tälle Jaalan/Voikkaan suuntaan menevälle pysäkille päästäkseen täytyy kiertää ihan tiettyä polku pitkin. Miksi ei pysäkin kohdalta ole tehty kunnon kulkua. Nyt joka tapauksessa kaikki kulkevat suoraan kävelytieltä ja penkka rapisee hajalle ja hiekat pysäkille. Eivät kaikki ole tulossa samasta suunnasta bussipysäkille, vaikka polku on vain phjoispuolelta tuleville. Ainahan oikaistaan, jos on älyttömästi suunniteltu.
Eräs arkkitehti sanoikin, että ensin katsotaan, miten ihmiset kulkevat ja väylät rakennetaan sen mukaan. Tällöin nurmikot ja istutukset säilyvät kunnossa ja kauniina.
Bussilla liikkuvan havaintoja
Pikkuremonttia
0
112
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785