Jyrki sai ehdottoman toivotaan-toivotaan lausekkeen Portugali päätökseen.
Muutenhan päätös oli isojen sijoittajien päättämä omien sijoitusten kotiuttaminen ja laskun päätyminen veronmaksajille.
Lisää Ollirehnejä, jyrkejä ja juttia ajamaan suomalaisten äänestäjien toivomuksia eurooppaan ja meiltä meneekin maat muille kuin venäläisille.Kreikkalaisethan ovat kieltäytyneet antamasta muita takuita kuin omat LUPAUKSENSA, että Jyrki toivooo oikein innolla suomalaisten antamaan omaisuutensa takuiksi EU-poliitiikalleen.
Toivo on todellinen
7
<50
Vastaukset
- sama vaikutus?
Kun vanhemat lähtee kotoa ja sanoo lapsille:olkaa kiltisti!
Jutta valeheli, mutta Junger sentään pysy totuudessa haastattelussa!
Mikään ei muuttunut! - ninel2010
Ääntenkalastelu toimii jos äänestäjä on riittävän tyhmä. Demareitten "tiukka" linja oli kupla; fiksuimmat tiesivät sen ja äänesti Kokoomusta.
Aina voi tahtoa asioita, mutta rehellinen ottaa selvää mikä on mahdollista ja toimii sen mukaan. Vaikuttaa siihen mikä on merkittävää ja jättää höpö-höpö-touhut nille joiden politiikka ei perustu todellisuuteen.
NINEL - Vai mitä?
Politiikassa mahdollista on melkein mikä vain; on kysymys vain poliittisesta tahdosta. Mutta politiikka on "likaista peliä", kuten kai sinäkin ymmärrät, kun olet noin fiksu.
- Toivo vie kaiken
Jyrkihän toteuttaa pääoman toivo-poliitiikkaa, voitot sijoittajille ja laskut veronmaksajille ja piste. Jutta ahneuksissaan on höynähtänyt Jyrkin seireenilauluihin, toivottavasti Arhinmäki näkee vuoden päähän, jolloin konkurssi-Suomi haikailee uusien vaalien perään.
Mahtaa Timon jytky kasvaa, mutta rahat ovat jo menneet, mutta maasta nousee uusi sukupolvi ja Jyrkikin muuttaa takaisin Siilinjärven torppaansa petunpurijaksi.- vaalivoitto
Jyrki on ainoa järkevä, laajakatseinen politiikko. Jos Suomi on vuoden päästä konkurssikypsä niin eikö olisi mukava saada EU:lta hieman apua? Toisaalta lähes kaikillahan on mahdollisuutta sijoittaa osakkeisiin (pienillä panoksilla) ja näin tukea yrityksiä, jotta työllisyyskin pysyisi hyvässä mallissa. Jos lopetettaisiin lottoaminen ja laitettas ne rahat osakkeisiin niin olisi paljon, paljon järkevämpää. Ns. köyhä kansa...joka itse asiassa eniten haaskaa rahaa veikkauksiin...pääsisi ihan oikeasti tukemaan Suomen yrityksiä ja työllisyyttä.
- pölö kuka
vaalivoitto kirjoitti:
Jyrki on ainoa järkevä, laajakatseinen politiikko. Jos Suomi on vuoden päästä konkurssikypsä niin eikö olisi mukava saada EU:lta hieman apua? Toisaalta lähes kaikillahan on mahdollisuutta sijoittaa osakkeisiin (pienillä panoksilla) ja näin tukea yrityksiä, jotta työllisyyskin pysyisi hyvässä mallissa. Jos lopetettaisiin lottoaminen ja laitettas ne rahat osakkeisiin niin olisi paljon, paljon järkevämpää. Ns. köyhä kansa...joka itse asiassa eniten haaskaa rahaa veikkauksiin...pääsisi ihan oikeasti tukemaan Suomen yrityksiä ja työllisyyttä.
Kuka sieltä auttaisi,pölö? Kaiki huutaa vain Suomen rahoja.Teollisuus menestyy kysynnän kautta. Ei komeilla tehtaila, pölö!
Suomen takuut ja lainat realisoituu suurelta osin meille maksettavakssi. Sinä pölö oikein innosta paukutat henskeleitä siitä!
- toive toteutui
Saksalaisten pankkien. Saa suomalsiten rahat ja kotiuttaa ne Portugalista.
Nauravat hihaansa suomalaisille pöljille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778