Me perustimme yksityisen ryhmäseksi klubin. Etsimme sopivia pareja ja nyt meitä on viisi paria. Meillä on ehdoton sitoumus siitä, että kukaan ei harrasta ryhmän ulkopuolisia suhteita. Olemme siinä mielessä,kuin yksi perhe. Aikaa sopivien parien etsimiseen kului melkein kaksi vuotta, mutta huolellinen työ palkittiin. Pidämme yhteisiä illanviettoja 7-8 kertaa vuodessa. Ja meno on vauhdikasta. Alkoholi ja huumeet ovat kiellettyjä noissa tilaisuuksissa. Taudeista ei ole vaaraa, kun jokainen pitää lupauksensa. Sääntönä on , että naiset päättävät, kenelle suostuvat. Ja kyllä me suostutaankin...kaikille. Tämä juttu on toiminut hyvin, emme halua lisää osallistujia, tämä on sopivan kokoinen jengi. Kaikki eivät aina pääse tulemaan sovittuna iltana, mutta ne tulevat, jotka voivat. Usein puuttuu pari naista tai vastaavasti mies. Mutta se ei menoa haittaa. Asu on vapaa, mutta naisilla on muodostunut melko vakioksi.
Kaikki haluavat olla haluttuja ja seksikkäitä. Vapaasti kloonattava idea, olkaa hyvä.
Ryhmäseksiklubi.
37
4566
Vastaukset
- jepjep6
Mix sun Korko Kati piti tulla kertomaan teidän kivasta klubista.
Nyt tuli vaan paha mieli kun emme pääse mukaan. Nyt Katille ilmainen neuvo, koska meitä kateellisia on Suomi täynnä.
Se kel onni on, se onnen kätkeköön.
T:P&K- niinpä niin
ja olkoon onnellinen onnessansa yksin vaan....
Vosihan tänne tulla joku lottovoittajakin retostelemaan ja kyllä Suomessa kateellisia riittää, voi teitä...
- Puukot nurkkahan
Me täällä pohojanmaalla otamma asiasta vaariin ja teemmä vielä paree klubin, jahka saamme maamiesseurahan lisää naisia. Soon niin, notta täällä pannahan, eikä neinata.
- örinäää
perkele
- On ja ?
Älä kiroa, tällä palstalla on uskovaisia ihmisiä, jotka eivät tykkää kiroamisesta. Sitäpaitsi se on myös rumaa ja sivistymätöntä
- Panee...miettimään.
Tuo on siis jalostettu versio 70 luvun kommuunneista. Tuossa mallissa yhteistoiminta on rajattu vain eräälle elämän osa-alueista. Kuitenkin asutaan pareittain suurimman osan aikaa. Ei huono ajatus. Tuota sitouttamista hiukan mietin, miten se on mahtanut onnistua ? Ja muutenkin, pitää olla hyvin samantyylisiä ihmisiä, ennekuin tuollaista voisi ajatellakaan.
- Nainen 39
Varmaan turvallisempi ja järkevämpi vaihtoehto, kuin nuo maailmalla olevat parinvaihtoklubit, joissa ollaan milloin sattuu ja täysin tuntemattomien kanssa.
MInä en kyllä haluaisi olla mukan, mutta aikuiset ihmiset tehkööt halujensa mukaan, jos tuo ei ketään osallistujaa ahdista. Erilaisuudessa on elämän rikkaus. - Pmapma
Nainen 39 kirjoitti:
Varmaan turvallisempi ja järkevämpi vaihtoehto, kuin nuo maailmalla olevat parinvaihtoklubit, joissa ollaan milloin sattuu ja täysin tuntemattomien kanssa.
MInä en kyllä haluaisi olla mukan, mutta aikuiset ihmiset tehkööt halujensa mukaan, jos tuo ei ketään osallistujaa ahdista. Erilaisuudessa on elämän rikkaus.Aivan hyvä klubi..... Mutta miksi pohjimmiltaan kerrot siitä täällä?
Viikonlopun olisikin hyvä nyt viettää kolmen miesystävän seurassa. Kaikille olisi hommia :) - Oh Yeah
Pmapma kirjoitti:
Aivan hyvä klubi..... Mutta miksi pohjimmiltaan kerrot siitä täällä?
Viikonlopun olisikin hyvä nyt viettää kolmen miesystävän seurassa. Kaikille olisi hommia :)Eikös tuo asia selvinnyt kirjoituksesta, vapaasti kopiotava idea.
- *****
Niin, mutta oliko se sittenkin vain fantasiaa vai totta.
- Ettei vaan olis..
Onhan noita kaikenlaisia porukoita pilvin pimein muualla maailmalla, miksikäs ei suomessa. Eli jos vaikka olis totta. Eikös Suomesskin oikein mainosteta jotakin parinvaihtoklubia, nimeä en nyt muista.
- kjdsgh
Niin, kaikkea löytyy, sanoi entinen kyläkauppias. Jos tuollaisessa koaliitiossa asiat saadaan toimimaan kaikkia osapuolia miellyttävällä tavalla, niin ihan hyvä muuten.
- al.simpson
Maailman menoa jonka ei pitäisi Suomeen rantautua....
- pari-46
Me olemme jo monta vuotta harrastaneet ryhmäseksiä / parinvaihtoa.
Tuollaisia clubeja/ kerhoja voisi olla enemmänkin !
Ehdottomasti kiinnostava, ja varmasti toimiva juttu :) - Ans kattoo
Hyvä ajatus ja toteutus, Taidamme mieheni kanssa ryhtyä suunnittelemaan samanlaista. Kiitos hyvästä ideasta.
- pohojammaa
Meillä oj jo, muttei nuon isoo
- Sikin sokin
Meil on isoo ja paree... Vuon sinnee uatkin savot.
- Kokemuksen ääni
Kyllä noita tuon tapaisia juttuja on paljon, niistä ei vain tällä kirjoitella. Mitäpä hyötyä siitä olikaan, turhaa mollimista seuraisi. Niin kuin tässäkin tapauksessa. Kiitos kuitenkin Katille. Ehkä joku estoinen sai hiukan ajateltavaa... elämä on ihmeelistä ja... ihanaa...
- Örinääää
Mä en ymmärrä, jos on toimiva "ryhmäseksi klubi" jota ei halua laajentaa, niin miksi pitää leveillä täällä?
Jos homma toimii ja peitto heiluu niin pidetään suut kiinni...eikös ? - Kokemuksista oppii
Miksi ei saisi kertoa onnistumisesta. Hyvä et joku asiallisesti kertoo miten homma saadaan toimimaan fiksusti ja turvallisesti. Tuossahan on selkeät hyvät pelisäännöt, naisten kunnioitus ennenkaikkia.
Ottakaamme opiksi, elkämme kadehtiko. Kiitoksia kertomuksestanne ja kokemustenne jakamisesta . Terveisiä Klubiinne, mukavia iltoja teille. Yritämme tehdä samanlaisen klubin, mutta ymmärrän, se vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa.
Mukavia lämpimiä kesäöitä. - Kiinnostunut asiasta
Varmaankin tuollainen suljettu yhteisö on turvallinen monessakin mielessä. Mutta jäin miettimään, mitä kaikkea siellä voisi tehdä... tai siis mitä Te teette ? Kuulisin ideoita mielellläni.
- Mitä-häh ?
No naivat siellä keskenään, tietysti, mitäs tuosta kyselemään ! Ompahan noita kaikenlaisia hörhöjä muissakin lajeissa, ei kait tuossa mitään ihmeellistä ole.
- Korko Kati
Siis mitäkö me teemme ?
Minäpä kerron, meillä on toivomuslaatikko, johon voi esittää, nimellä tai ilman kaikenlaista seksiin liittyvää ja jos kaikki sen hyväksyvät, niin asia on ok.
Kerron pari esimerkkiä. Hankimme sellaisen panokoneen, sähköllä toimivan, siinä voi istua pehmeällä nahkasohvalla ja antaa niin sanotusti mennä. Ja kyyti on kovaa, sen tiedän kokemuksesta. Laite tekee sellaisia juttuja, että 4-5 minuuttia siinä on varmasti tarpeeksi. Joku kokeili täysillä 10 minuuttia ja sanoi, että oli taju mennä. Tämä laite on tarkoitettu naisille.
Meillä on myös nahkainen keinu, jossa nainen istuu jalat levällään, sidottuna käsistään ja jaloistaan. Olen kokeillut tuota kaksi kertaa. Kaikki naiset eivät uskalla antaa sitoa itseään siihen. Asento on hyvä ja rento, mutta siinä ei voi paljon liikkua. Ekalla kerralla halusin pois ekan panon jälkeen. Toisella kerralla tarjosin koko kierroksen, kuten sanotiin. Adrenaliinimyrsky oli valtava ja joka lihas vapisi. Kaikki paikalla olevat miehet halusivat kokeilla ja laskivat sisääni. Kun minut sitten nostettiin pois keinusta, en tahtonut jaloillani pysyä. Reittäni pitkin valui spermaa sukilleni, kengilleni ja lattialle jäi märkä paikka.
Minut nostettiin sänkyyn lepäämään, enkä sinä iltana siitä jaksanut nousta.
Sääntö on , että ketään ulkopuolisia ei klubiin päästetä. Yksi poikkeus tästä kuitenkin tehtiin. Eräs naisita oli laittanut toiveiden laatikkoon ehdotuksen, että hän haluaisi viedä kokemattoman nuoren pojan poikuuden. Ensin asia tyrmättiin, mutta miehet olivat kuitenkin järjestäneet naiselle tuollaisen kokemuksen, tai oikeammin kaksi. Poika tuli kaverinsa kanssa ja sai valita kumman haluaisi. Ja valitsi toisen, jonka kanssameni makuuhuoneeseen ja kymmenen minuutin päästä poika tuli posket punoittaen ulos.
Muutoin jutut ovat parinvaihtoa.
- 87634
Samantyyppinen sakki meilläkin; 3 naista ja 3-6 miestä mukana, tavataan eri kokoonpanoilla parin kk:n välein. Kaikki tuntevat toisensa, seksi on hyvää, luottamusta löytyy. Itsellä naisena olisi kova kynnys esim netistä alkaa kimmpakavereita haalimaan, kaikinpuolin parempi näin. Eli on niitä "klubeja", näistä ei sattuneesta syystä vain tule hirveästi huudeltua.... (:
- vintage.pari 2
Mekin haluaisimme löytää tuollaisen "Klubin".
- pari-46
Voihan sellaisen perustaa..
Itse olemme alan harrastajia pääkaupunkiseudulta. - Tuumasta toimeen...
pari-46 kirjoitti:
Voihan sellaisen perustaa..
Itse olemme alan harrastajia pääkaupunkiseudulta.Niin ja perustamalla itse ja sovittamalla säännöt ym. mukaanlukien osallistujat, saa juuri haluamanlaisensa.
- pari-46
Jos vaan aktiivisia pareja löytyy, niin kehitellään asiaa...
- pari-keski-suomi
Onko tollasia bi-klubeja? Että pääsis junaan?
- Anonyymi
Tampereen Suomalaisella Klubilla on fiksattu törkeä henkirikos, murha, jolla on peitelty lapsen homoseksuaalista hyväksikäyttöä. Uhri ollut 5-vuotias poikalapsi. Siitä vaan vuorineuvosten kanssa lounastamaan ja pääsette sitten myöhemmin tuon lapsen kanssa kabinettiin.
Ovat poliisitutkinnan kohteena. Ei kannata mennä. Kohta lukee juttu lehdessä. - Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://2790000.com/H/i4Zg 👈
- Anonyymi
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä - http://2733444.com/H/F9gYc 👈
- Anonyymi
Tampereen Suomalaiselta Klubilta löytyy mitä ihmeellisempiä ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899