Leijona juhlii media oppikoon

Uutisointiin järkeä

Nyt se turpa kiini mediassa Leijonilla on oikeus juhlia. Kun juhlija kaatuu, niin se ei pitäs kuulua medialle ollenkaan. Pilasitte jo koko hiihtourheilun jatkuvalla vääntämisellä puoleen toiseen (ottakaa oppia Norjalaisista miten uutisoidaan) Suomalaisen urheilun menestystä pitääkin juhlia ja kun kansan perinteisiin kuuluu ottaa viinaa juhlaan, niin otetaan iloon......., kun aihetta on.. Medialle opiksi kaivakaa ilot ja ohittakaa kuopat, niin kaikilla on parempi olla.

13

77

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johto päissään

      Töissä ei kuulu olla sikahumalassa, vaikka olisi voittanut minkä pokaalin. Edustustilaisuudessa he olivat edustamassa Suomea ja lisäksi heidän pitäisi ymmärtää olevansa menestyneinä urheilijoina esikuvia lapsille ja nuorille. Heillä on oikeus juhlia alkoholilla voittoaan siinä kuin kenen tahansa, mutta työt on hoidettava selvinpäin.

      Joukkueen johdon typeryys on kaikkein pahinta. heidän tehtävänsä oli johtaa joukkuetta ja ilmoittaa, miten on toimittava. Joko heidän työssään ryypiskelystään tai yleisestä työhönsä kykenemättömyydestään johtuen he jättivät työnsä tekemättä. Kuka muu saa olla tuossa kunnossa töissään tai jättää työnsä noin täysin tekemättä ilman mitään seuraamuksia?

      • MMluuserit

        Samaa mieltä! Johdon tulisikin erota, sillä juhliminen ei kuulu työhön. Pelaajat ovat esikuvia ja joku kertoi jonkun kertoneen, että 7-vuotias lapsi (!!!) oli halunnut aloittaa jääkiekon jotta saa voittaa maailmanmestaruuden ja sit vetää kännit. Eihän niin nuori lapsi tiedä mitä on kännit. Tai no nyt tietää. :)

        YLE otti asiaan loistavasti kantaa viikonloppuna. Youtubesta löytyy siitä linkki, ei ole ainakaan vielä tulluta Areenaan :(

        http://www.youtube.com/watch?v=AYVU-tB6nqY


    • ..kele - nautitaan

      Nimenomaan, aihetta ON JUHLIA ! Media pitää tätä muutaman
      leijonan "horjahtelua" jo suuremmin otsikoissa kun itse MM KULTAA.
      Mikä meitä Suomalaisia vaivaa että aina on mukavampi murjottaa ja onkia nekatiiviset asia kaikesta esiin. Huudetaan vieläkin HYVÄ SUOMI

    • Juopotteluun järkeä

      Eipä taida olla median vika eikä syy, jos MM-joukkue kännää ja on päissään. Luulenpa aikuisten kiekkomiesten osaavan kaataa juomansa kurkkuun ilman toimittajia!
      Eikä vika tai syy ole TV-kamerassa, jos känninen pelaaja tyrkyttäytyy suorassa lähetyksessä haastateltavaksi!

      • Juopotteluun järkeä

        Eikä ole TV-kameran syy, kun Leijona-tiimin johtoryhmän jäsen tulee konttaamalla kotimaan kamaralle!


      • Torikuvaaja
        Juopotteluun järkeä kirjoitti:

        Eikä ole TV-kameran syy, kun Leijona-tiimin johtoryhmän jäsen tulee konttaamalla kotimaan kamaralle!

        Onko syy TV-kamerassa, jos Jutila ei pysty kapuamaan torin lavalle ja menee selvittelemään päätään toisaalle?


      • iuoiuoiuou
        Torikuvaaja kirjoitti:

        Onko syy TV-kamerassa, jos Jutila ei pysty kapuamaan torin lavalle ja menee selvittelemään päätään toisaalle?

        Ei pysty kapuamaan, kun on "nilkkatulehdus".


      • iuoiuoiuou
        iuoiuoiuou kirjoitti:

        Ei pysty kapuamaan, kun on "nilkkatulehdus".

        Ja Nupen ilmaveivihän johtui rikkinäisestä kengästä.


      • kaljakänniääliö
        Torikuvaaja kirjoitti:

        Onko syy TV-kamerassa, jos Jutila ei pysty kapuamaan torin lavalle ja menee selvittelemään päätään toisaalle?

        syy ei ole kamerassa, tässä onkin aiheena se että MITÄ VITTUA SE KENELLEKKÄÄN KUULUU !! idiootti.


      • lurahtanut
        kaljakänniääliö kirjoitti:

        syy ei ole kamerassa, tässä onkin aiheena se että MITÄ VITTUA SE KENELLEKKÄÄN KUULUU !! idiootti.

        Olen ylpeä joukkueen suorituksesta. Olen haltioitunut Mikken ilmaveivistä ja hänen yhdestä rankkaristaan.

        Olen pelannut yli 40 vuotta eri lajeissa. SM:stä olen taistellut jalkapallossa ja maahockeyssä.

        Ja nyt MUTTA: Palkolliset munivat. Jutila ja Pasi (molemat ihania persoonia). Ehkä myös valmentaja (Ymärrän Jalosen paineet). Nyt juhlat tulivat liian pian. Ei ehditty valmistautua. Olisi pitänyt valmentaa joukkue takaisintuloonkin.

        Esimerkki olette. Siksi, kuten minä kännään, kännätkää kaiken julkisuuden jälkeen. Mikken siiderin (näytön) ymmärsin vielä kokemattomuutena, moni muu asia jää mietittäväksi. Esim. työnjohto: palkallinen ei voi kännätä työaikanaan. Älkää alkako selitellä, että julkinen juhlinta ei enää kuulu työhon. Kapteeni oli kapteeni loppuun saakka. Ryhdikäs aina: Mikko Koivu.


      • selvä-ääliö
        kaljakänniääliö kirjoitti:

        syy ei ole kamerassa, tässä onkin aiheena se että MITÄ VITTUA SE KENELLEKKÄÄN KUULUU !! idiootti.

        Eihän se kuulu, kun mikki ei ole päällä. Mutta se näkyy, kun kamera kuvaa! Toivottavasti se ei sinne mainitsemaasi paikkaan saakka näy ja kuulu!!!


    • Taivas varjele:))

      Kyllä se näin on. Nyt sitä laitethaan kaikki Leijonien päähän. Kyllä net nuoret ottaa vaikutheet jostakin ihan muualta juomisheen ko Leijonilta. Minusta, vaikkakin itte olen absolutisti, joukkue juhli ihan hienosti. Jos joku vetää perskännit, son hänen asia, mutta meän ei kuulu siihen puuttua. Eikös sole pääasia että kultaa tuli.
      No, mitä sitte Jutihlaan ja Nurmisheen tullee, niin antakaa jo olla. Non kyllä valmennusporukkaa, mutta että kait hyvät ihmiset ajattele, että net aina päissä on, eikä nuoriso ole niin naurettava ko met luulema, että net nyt alkaa juohmaan ko Leijonatkin juo. Soli- hyvät nuhteettomat kritisoijat - vain yks tai no kaks päivää.
      Sittepä vielä.. eikös ole huomioitavaa paremminkin ko urheiluseuroilla on sponsoreina kaljafirmat... eikös tässä ole enemmän mainittavaa. Nuoret näkkee esim harjoituksissa Koff- mainoksia ja myyhään nykyisin otteluissa väliajalla oluttakin, että eikös tästä kukhaan kommentoi.

    • juhlia^^^^^^

      Ihmettelen että miksi tästä tuli niin kauhea kohu. Miettikääpä linnanjuhlia, joka vuosi verorahoilla ihmiset ovat humalassa siellä ja ei mitään!? MM-kulta on tullut suomeen sentään vain 2 kertaa 16-vuoden välein, kun taas itsenäisyyttä juhlitaan joka vuosi....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe