Suomalainen postkolonialismi

Håkanin helvetti

Postkolonialismiin kuuluu se, että vaikka siirtomaa onkin itsenäistynyt, siirtomaaisännyys jättää jälkeensä eliitin, mikä pyrkii kahmimaan etuja itselleen. Näin juuri menettelee ruotsalaisten siirtomaaisäntien puolue RKP, mikä ylläpitää ruotsinkielisten erityisasemaa.

Eliitin pyrkimykset verhotaan sivistykseen ja identiteettiin. Luodaan illuusio, että ruotsin kielellä olisi jotakin tekemistä suomalaisten sivistyksen tai sivistymättömyyden ja identiteetin kanssa. Mikäli näin olisi, tulisi RKP:n vaatia, että kaikkien pitäisi opiskella pakollisena muinaiskreikkaa, koska koko länsimainen sivistys pohjautuu antiikin Kreikkaan. Kysymys onkin vain siitä, että eliitti pyrkii sanelemaan omaa etuaan ajatellen, mitä heidän alistamansa kansan identiteettiin pitäisi kuulua. Mikäli eliitillä on kolonialismin peruina riittävästi resursseja (kuten varallisuutta ja suhteita) tähän kyykyttämiseen niin sitä myös tapahtuu.

Kyykytys tapahtuu lahjomalla tiettyjä valtaväestön edustajia, joilla on vaikutusvaltaa, eliitin kelkkaan. Tätäkin perustellaan sivistysarvoilla. Valtaväestön edustaja aivopestään uskomaan omaan sivistykseensä ja siihen, että hänelläkin on suorastaan pyhä tehtävä toimia valtaväestön sivistäjänä (kyykyttäjänä).

Täytyy kuitenkin muistaa, että valtaväestö ei ole toimeton. Ristiriidat johtavat vastarintaan ja toisinaan jopa itsenäisyys- ja sisällissotiin. Ajatus voi tuntua tällä hetkellä kaukaiselta, mutta muistakaa, että siitä ei ole sataakaan vuotta kun Suomen asukkaat tappoivat toisiaan. Yhteiskuntaan vain kertyy sietämättömiä ristiriitoja, mitkä aika ajoin purkautuvat.

Viimeaikoina vastarinta on lisääntynyt. Perussuomalaisten vaalimenestyksen yksi syy on ruotsin kielisen eliitin valtaväestöön kohdistama kyykytys. Myös muissa, aiemmin RKP-myönteisissä puolueissa, ilmenee soraääniä. Pirkanmaalta esim. valittiin kansanedustaja, jolla oli avoimesti yhtenä vaaliteemana pakkoruotsin poistaminen. Paljon muitakin esimerkkejä löytyy. Ruotsin kielisen eliitin asema tulee murtumaan. Tuskin äkillisesti, mutta kuitenkin varmasti.

4

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruåttinpoika

      Näinhän se on kokonaisuudessaan...

    • vanha jäärä

      Kansa alkaa herätä todellisuuteen. Onneksi on netti jota on vaikea sensuroida. Vaikka RKP ja taustajoukot yrittää sitäkin, vaikka millä verhotuilla syillä. Sitä paitsi jos tuntee itsensä loukatuksi netissä, voi aina kääntyä poliisin puoleen. Jolla on valta ottaa syylliset kiinni. Taitaa vain olla niin ettei ne jutut mene syyttäjää pitemälle, koska hän arvioi onko aihetta nostaa syyte ja yleensä ei ole.
      Sananvapaus on aina tärkeämpi kuin verhottu mediasensuuri..! Kiitos tuosta ylläolevasta aloitus kirjoituksesta.! Tuli taas uusi näkökulma minullekin, ja mietintää miten murtaa se..! Tehdään Suomesta avoin länsimainen demokratia.!

      • Håkanin helvetti

        Hyvä, jos ajatusta heräsi. Aloituskirjoituksellani pyrin pohtimaan, mistä koko ruotsinkielisten hegemonia ja siitä seuraavat ongelmat ovat lähtöisin. Ikävä vain, että yksikään pakkoruotsia tällä palstalla puolustanut ei vaivaudu ottamaan kantaa. Mistähän johtuu...


    • että silleen........

      Öh kuitenkin, Suomi ei ole siirtomaa vaan suomessa on aikojen alusta asunut suomen kansa. Yhteen aikaan homot koitti hallita suomea mutta ei siitä mitään tullut ja nyt niitä homoja on vain rannikolla peppupanoissaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      611
      2213
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1055
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      917
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      833
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe