Liian kova elämä

Ainoat ihmiset, jotka pitävät yhteyttä ja tarjoavat apuaan, ovat vanhempani, mutta eivät kykene tekemään sitä ilman henkistä väkivaltaa. Asetettavat vaatimuksia kuin terveille ihmisille ja väheksyvät kun en voi niitä täyttää. Asioista on keskusteltu perusteellisesti, jotta voisivat ymmärtää tilanteen omasta näkökulmastani ja ottaa huomioon sen puheissaan ja teoissaan. Olisin halunnut vanhemmat, jotka osoittaisivat käytöksellään lisääntyneen ymmärryksensä ja sen että haluavat lapsensa parasta, valitsisivat sanansa tarkkaan, eivätkä turhaan kiusaa ja itketä.

Elämäni olisi huomattavasti helpompaa ilman, että pitäisivät yhteyttä, saati olisivat enää olemassa.
Vanhempani ovat mm. puolustaneet pahoinpitelijääni ja tavallaan myös hyväksikäyttäjiäni minua vastaan. Pahoinpitelijäni teot olivat kuulemma ymmärrettäviä ja olen itsekäs ja rahan perään, kun olen puhunut syytteen nostamista, näitä hyväksikäyttäjiäkin kohtaan, joiden toimista minuakin uhrina ovat syytelleet.
Mennyt pitäisi "vaan unohtaa", kun sitä ei saa muutettua.
Elämääni suojeleva laki on kohdallani pelkkä kirjain. Minun on vaikea sitä hyväksyä ja päästä asiassa eteenpäin vain yrittämällä unohtaa ja hyväksikäyttötapauksetkin "vanhenivat" tässä aika vasta, mikä ottaa lujille. Pahoinpitelyrikoksen vanhenemisesta en tiedä tarkkaan. Toivoisin että ehtisin ja rohkenisin sen tehdä ja päästä sitten jollain konstilla kauas näistä kuvioista, eroon entisestä, vanhemmistani ja kaikesta.

Haluaisin/olisin toivonut jotain oikeutta itselleni lain edessä minua fyysisesti kaltoin kohdelleita henkilöitä vastaan. Vanhempani ovat myös käyttäneet voimiaan minua vastaan, mutta mitätöivät kaikki tekonsa.
Pahinta kuitenkin on ollut kaikki henkinen väkivalta. Ja kaikki on pitänyt kestää täysin yksin, ilman yhtäkään läheistä, ystävää, joka oikeasti välittää.