Basaarihallitus
18.5.2011, Timo Soini, ploki.
Jyrki Kataisen lihakeitossa ei ole sattumia. Fantastista!
Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.
Kristillisten Päivi Räsänenkin ylistää hallituspohjaa, jossa sekä vihreät että vasemmistoliitto ajavat sukupuolineutraalia avioliittoa. Oi aikoja , oi tapoja.
Arhinmäen notkeus tuo vauhtia SKP:n kannattajakorttikeräykseen. Palefacekin kalpenee.
Kataisen Basaarihallitus on ajankuva. Kaikki käy, sekä seura että linja. Hallituskammarin lämpö vetää puoleensa kuin sata seireeniä.
RKP voi hallituksessa ottaa paheksujan ja loukkaantujan roolin. Harjakaisesta Hakkaraiseen.
Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.
Odotan mielenkiinnolla hallituksen uutta ohjelmaa. Yhtä suurella hartaudella olen odottelen Helsingin Sanomien (punavihreän) poliittisen toimituksen analyysia ja fonttikokoa huomisessa lehdessä.
Palataan hallituksen harjaamiseen tällä palstalla, kun ohjelma on valmis.
—-
Joidenkin Leijonien käytöstä on paheksuttu. Härregyyd. Jätkät voittivat maailmamestaruuden!!! Pikkusieluisella niuhottamisella ei mestaruuksia voiteta – millään areenalla.
Minä en heitä ensimmäistä kiveä…enkä viimeistä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo oli asiaa.Nykyaikana ei takkia kannata sdp:ssä ,vihreissä,vasemmistoliitossa ja rkp:ssä käyttää laisinkaan.HAME istuis paremmin.Eihän noista enää saa selvää onko täti setä vai onko setä täti.Mutta vaikeaa on opettaa lapsille rehellisyyden merkitystä,miten ihmeessä se onnistuu?Kun kukaan ei lupauksiaan pidä.Tai voihansitä kyllä sanoa että jos on jonkun noiden jäsenkirja niin ei niitä kukaan kuitankaan usko,sama mitä sanoo.JA Walliniahan vituttaa kun ruotsi ei voittanut.MUTTA SUOMI VOITTI.
Samaa paskaahan nuo on kaikki puolueet, nimet vaan ovat erilaisia.
ON es hyvä että nuo vihreätkin taas lupautuivat hallitukseen - saadaan suurempia sähkölaskuja, - ainut mikä tavallisella duunarilla kohoaa
Vihreetkin on nimen muutoksen paikka ,-- miten olisi VIRHEET,