Veljeni elämä oli kohdillaan: koulut takana ja työelämä hyvässä vauhdissa. Eräänä päivänä hän sitten löytyi hengenvaarallisesti loukkaantuneena. Hän oli psykoosissa ja yrittänyt tappaa itsensä. Tehohoito onneksi pelasti hänet.
Nyt hän alkaa heti tappamaan itseään, kun lääketaso laskee ja siteet avataan. Hänet pidetään lääkkeillä huumattuna. Voin vain vierestä seurata kuinka hän rappeutuu lukuisten sähköhoitojen vaikutuksesta yhä pahemmaksi ja pahemmaksi..
Veljeäni ei enää ole. On vain hänen kovia kokenut ruumis. Ja ne tyhjyyteen tuijottavat lasittuneet silmät. Sillä jossain sisällä on niin paha olla. Ei enää yhteisiä pyöräretkiä. Ei enää mukavia juttutuokioita. Ei enää koko perheen päivällisiä. Yksi on joukosta lopullisesti poissa.
Halusin vain kertoa kuinka skitsofrenia tappaa, vaikka ruumis vielä elää.
Veljeni kuoli skitsofreniaan
12
736
Vastaukset
- amnesty-
Armomurha olisi parempi kuin kiduttaminen.
Oikea paikka hakea empatiaa olisi kenties joku muu palsta.
Olen pahoillani, että veljesi "kuoli". Toki hän voi vielä parantuakin.
Täällä moni kirjoittaja kokee omakohtaisesti skitsofrenian piinan. Niinpä kovin moni ei ehkä tahdo kuulla, kuinka skitsofrenia tappaa hiljalleen, mikäli kukaan, missään, ikinä ei tule avuksi ja tueksi.
Skitsofrenia ei tapa rakastavissa olosuhteissa. Olosuhteisiinsa jokainen voi vaikuttaa itse jossakin määrin.Se miten minä olen ymmärtänyt ja millä tavalla näen skitsofrenian, on nimenomaan sen suojelevan merkityksen kautta. Se, että jotkin skitsofreenikot käyttäytyvät väkivaltaisesti on mielestäni symbolista käyttäytymistä, itsen otettua minuuden haltuun. Itsen negatiivinen puoli on pelottava. Sen positiivinen puoli on kuin itse Jumala.
Minusta skitsofreniaa pitäisi tarkastella sisältä käsin.
- anti medicine
Skitsofreniaan kuolee jos ottaa lääkkeitä.
- ifor
temppuilija kirjoitti:
Me kuolemme joka tapauksessa.
So what?"So what"
Kovin moni ei halua kuolla liian aikaisin.
- ................
"Sinä menet taas koppiin lepäämään joo ei ole hätää *kloks*". Sittenkuin tuntuu, että ne tekee sitä ihan tarkoitushakuisesti, että saadaan toinen ulos,kun paluuta ei ole enää "paratiisiin" kun kerran lennät ulos ja puoskaroidaan paperit holhouslaitokseen. Mulla kuuluu asunnossa syyttäviä ääniä, mutta ei esim autossa tai kaverilla.
Koetko syyttävät äänet ahdistaviksi?
Syyttävä ääni on kuin ahdistuksen tunne, joka ei ole saanut nimeä.
- :(
rupesin melkein itkemää kun luin ton :(
- JK
VAI NIN
- JK
VAI NIIN
- sampsa.suomalainen
hei. Suoraan asiaan..etsisin sinuna vastauksia todella laajasti. Sähköhoidoista o apua kun ollaan saattamas henkilöä viimeiselle matkalle, kuten usas o tapana. En usko olevan kuin juuuri negatiivinen hoitotapa. Voimia ja uskoa hänen parantumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475285Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141355
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41240No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26121981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877