Entinen malli jatkuu

Varkkila

15.5 sai taas lukea malliesimerkin tästä paljon mainostetusta yltiöpositiivisuudesta, kun luki läpyskän pääkirjoitusta kuntien yhdistämisestä.
Totta on, että ongelmia on ennen ja jälkeen yhdistämisten ja kaikki eivät voi olla tyytyväisiä. Yhdistämisillä ajetaan tietty pääosin taloudellista hyötyä, mutta muitakin ongelmia yritetään ratkaista.
Pääkirjoitus sivalsi kuitenkin jälleen Kangaslammin ihmistä, kuin vierasta sikaa.
Ensin kerrotaan tilanteesta hieman ja sitten se teksti etenee tuttua kaavaa. "Pulinat pois, taustapeiliin ei kannata enää tuijottaa..." Eli vanhoja ei kannata muistella..´
Nyt vain kaikin voimin tekemään yhteistyötä ja blaa blaa....
Kyllä se on jo moneen kertaan todettu, että vanhojakin asioita kannattaa muistella, ettei tulisi tehtyä samoja virheitä moneen kertaan. Palveluiden katoaminen tuolla alueella on tosiasia kuntaliitoksen jälkeen. Mitä on tehty ja tehdään, että asukkaille jää sellaiset peruspalvelut jäljelle, että asuminen on tuolla mielekästä?
Luulin jo, että läpyskä olisi jo pikkuisen edes ottanut uutta reittiä kirjoitteluun, mutta olin väärässä :)

8

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mantuntakaa

      Äläpäs nyt täti keuhkoa, ei tämä lammin tilanne ihan noin huono ole!

    • Water Haloo

      Varkkila, voisitko yksilöidä noita syytöksiäsi. Mitä kuuluu kaupungin mielekkyysohjelmaan. Muistatko lähtökohdat oikein. Kumman kunnan päättäjät teki velat ennen liitosta?

      • Varkkila

        Velat yksi lähtökohta ja kuten jo kirjoitin, niin varmaan se pääsyy yhdistymisille.
        Ongelmat lähtevät sitten noiden pikkupaikkojen alasajosta. Isompi kunta ottaa synergiset edut itselleen ja pikkupaikka jää velipuolen asemaan.
        Lue uudempia kirjoituksia läpyskästä, niin siinä on jo sitten paikkoheittoa maaseudulle muuton periaatteista.
        Kyseessä on periaatteellinen juttu. Kuvitellaan, mitä tapahtuu Joroisten ja Varkauden liittyessä toisiinsa, tai Leppävirran ja Varkauden...Varkaus tulee siinä tapauksessa tekemään kaikkensa, että kaikki kunnalliset toimet jää Varkauteen ja "tarpeettomat" ajetaan alas toisessa kunnassa.
        Lisäksi, käytät sanaa "syytöksiä"...Erinomaisen väärä sanavalinta tällä kertaa. Kyseessä on toteamus ja mielipide. Olen sitä mieltä, että palvelut siellä ovat heikentyneet. Mitä tulee velanottoon, niin eiköhän jokainen kunta ole itse päättänyt veloistaan, joten tarpeeton retorinen kysymys. Niinhän se on Varkaudessakin. Kaupungin edustajat ovat päättäneet ottaa velkaa ja antaa takauksia. Jos kaikki menee hyvin, niin silloin se on ollut oikea ratkaisu. Jos menee huonosti, niin sitten se on hallelujaa. Kyse onkin siitä, että pitää olla mahdollisuus kritisoida asiallisesti tehtyjä päätöksiä ilman, että vastataan "Jos ei miellytä, niin muuta pois...." Että sellaista tällä kertaa.

      • tantunmakaa
        Varkkila kirjoitti:

        Niin Varkkila, lienemme yhtä mieltä siitä, että nimenomaan Kangaslammin oma taloudellinen ahdinko ajoi liitokseen Varkauden kanssa.

    • Pötylä

      Kangaslammilla ei tiedetty kurjuudesta mitään, ennen kuin PerSu kertoi.

    • joku osaa

      Hyvä, että joku antoi valoa pimeyteen Kangaslampelaisille, vaikka olisikin ollut PerSu

    • T Urkanen

      Tässä kyllä tulee mieleen se kuuluisa nimenhuuto.
      Puheenjohtaja huusi nimen Turkanen. Salista vastasi Toropainen, että Turkanen on poissa. Sairaana. Puheenjohtaja hihkaisi: Antakaa Turkasen itse vastata.

    • Pidä huolta.

      Ei sen enempää.Totta kait!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5515
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2476
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1910
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      148
      1782
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1652
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1643
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe