Itselläni kohta 3 vuotta terapiaa takana ja minusta tuntuu, etten ole saanut mitään suhdetta aikaseksi terapeuttiini. Minulla on diagnosoitu työuupumus ja sen takia pääsin terapiaan.
Terapeuttini ei ole kertonut sanallakaan itsetään yhtään mitään, joten kovin yksipuolista on terapiakäyntini olleet. Lisäksi hän järkyttyi kovasti eräästä seksuaalisesta "kokeilustani" josta kerroin hänelle eräällä terapiakäynnillä, hän järkyttyi niin paljon, että tuli mieleen, että en kyllä kehtaa ikimaailmassa kertoa hänelle kaikkea mitä elämässäni olen tehnyt kun tuommoinenkin sai hänet silmin nähden järkyttymään. Tästä jäi tunne, että terapeuttini rooli saa hänet näyttämää tirkistelijältä, joka haluaa lypsää minusta kaiken irti, paljastamatta yhtään mitään itsestään. En nyt tarkoita sitä, että hänen pitäisi kertoi minulle esim. siviilisäädystään ja kotiosoitteestaan vaan edes jotain!!! Vaikka ihan jotain yleisiä mielipiteitä tai jotain harrastuksestaan. Että olisi syntynyt jonkinlainen luottamus että hän aidosti haluaa auttaa ja on kiinnostunut asioistani. Eikä kannustaminenkaan olisi pahaa tehnyt.
Kertokaa muut, minkälaista teidän terapianne on ollut?
Luotitteko täysin terapeutiin?
Itselläni jää tästä kolmesta vuodesta paska maku ja harmittaa kun en pysty luottamaan tähän ihmiseen, enkä pidä hänestä :( Enkä todellakaan ole mikään teini vaan 50 lähestyvä johtotason töissä oleva nainen.
Terapeuttini ei ole kertonut sanallakaan itsetään yhtään mitään, joten kovin yksipuolista on terapiakäyntini olleet. Lisäksi hän järkyttyi kovasti eräästä seksuaalisesta "kokeilustani" josta kerroin hänelle eräällä terapiakäynnillä, hän järkyttyi niin paljon, että tuli mieleen, että en kyllä kehtaa ikimaailmassa kertoa hänelle kaikkea mitä elämässäni olen tehnyt kun tuommoinenkin sai hänet silmin nähden järkyttymään. Tästä jäi tunne, että terapeuttini rooli saa hänet näyttämää tirkistelijältä, joka haluaa lypsää minusta kaiken irti, paljastamatta yhtään mitään itsestään. En nyt tarkoita sitä, että hänen pitäisi kertoi minulle esim. siviilisäädystään ja kotiosoitteestaan vaan edes jotain!!! Vaikka ihan jotain yleisiä mielipiteitä tai jotain harrastuksestaan. Että olisi syntynyt jonkinlainen luottamus että hän aidosti haluaa auttaa ja on kiinnostunut asioistani. Eikä kannustaminenkaan olisi pahaa tehnyt.
Kertokaa muut, minkälaista teidän terapianne on ollut?
Luotitteko täysin terapeutiin?
Itselläni jää tästä kolmesta vuodesta paska maku ja harmittaa kun en pysty luottamaan tähän ihmiseen, enkä pidä hänestä :( Enkä todellakaan ole mikään teini vaan 50 lähestyvä johtotason töissä oleva nainen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin. Alkaa olla vanhanaikaista tällainen yksipuolinen ''terapointi'' -
moni viittaa siihen, että eivät juurikaan hyödytä - lähinnä saavvat aikaan kiusaantuneen - jopa tosiaan kuten viittasit, tunteen tirkistelystä elämääsi, antamatta mitään omastaan takaisin.
Itse lopetin omani, kun havatisin, että ''terapia'' ei tuota minkäänlaista tulosta eli ei vastaa mitenkään tarpeisiin, koska kykenen kyllä itse analysoimaan omassa päässäni elämäntilanteeni - ihmissuhteeni ym.
Jos terapeutti ei kykene minkäänlaiseen vuoropuheluun, vastavirtaan - mitä hyötyä siitä on?
Tarkoituksenahan olisi synnyttää vastavuoroinen dialogi, jolloin luottamus heräisi jakaa elämäntilannettta, kulkea tovi matkaa yhdessä - ei niin, että terapeutti istuu möllikkänä joka ainoa istunto katsoen lävitsesi - osoittamatta lainkaan aitoa kiinnostusta - asenteella, palkka juoksee, tulet sinä vastaanotolle tai et (ainakin julkisella puolella tämä asenne havaittavissa).
Uudet tuulet puhaltavat ja itseäni kiinnostaa kenties tulevaisuudessa itse perustaa ''hoitomuotoja'', jossa autettava otetaan ihan tasavertaisena yksilönä suhteeseen - tekemään normaaleja asioita. Esimerkiksi jonkinlainen retkeily tai lomapaikan kunnostaminen oheispuuhana ja yhdessäoleminen - irtautuminen arjesta ja samalla reflektointi menneeseen.
Aito irtiotto - kenties jopa tällaisessa ideologiassa olisi mahdollisuus PARANTUA, ei pyrkiä pitämään toista ihmistä ''alempana'' - asiakkaana - jota MINÄ vaivaudun kuuntelemaan, koska olen istunut kaikki tutkintoon vaadittavat luennot ja päässyt lävitse tenteistä. Aidon empaattisuuden kyllä kokee heti.
Sitä joko on, tai sitä ei ole.
Tunne-elämältään pystyynkuollut julkinen terveydenhuolto aka henkilöstö ei todellakaan paranna ketään - josko edes siihen pyrkii.
Valitse itse tiesi.
Se on SINUN elämäsi.
;)
Olen itse alkanut kyseenalaistamaan oman terapiani. Käyn psykodynaamisessa terapiassa yksityisesti. Kaipaisin vuorovaikutteisempaa terapiaa. Melko kallista hommaa pulista yksin 45 minuuttia ja maksaa siitä 70 euroa, muutama hyvä kommentti on parin vuoden aikana tullut, ei muuta. Kannustusta ei minkäänlaista. Kun olen kertonut joistakin uusista jutuista joita olen miettinyt, niin terapeutti ei ole kannustanut millään lailla. Olisi todella mielenkiintoista nähdä joitakin tutkimustuloksia psykodynaamisesta terapiasta, mutta ei niitä tahdo löytyä. Seksijutuista en paljon ole uskaltanut kertoa, jotakin pientä olen. Voin käyttäytyä melko holtittomasti seksin suhteen, mutta näistä jutuista en ole uskaltanut kertoa. Olen tullut siihen lopputulokseen, että terapeuttini kanssa kemiat eivät kohtaa. Ihan ok, mutta ei muuta. Harmittaa vähän miten paljon tästä olen maksanut. Jotakin hyötyä on ollut, mutta missään nimessä tämä ei ole ollut kaikkien näiden eurojen arvoista.
Ei terapeutin kuulukaan kertoa itsestään mitään!
Ja miksi ei?