Ankkalampi on pian sähköistetty

Håkanin helvetti

Pahimmillaan ruotsinkielisen eliitin Suomeen aikaansaama epäoikeudenmukainen kielivähemmistön suosiminen johtaa pidemmällä aikavälillä sisällissotaan. Sitä ennen väkivaltaisuudet lisääntyvät erilaisten ääriliikkeiden suosion kasvaessa. Tilannetta tulee pahentamaan aivan lähitulevaisuudessa Suomen entisestään heikentyvä taloudellinen tilanne ja entistäkin kovempi kilpailu resursseista eliitin ja valtaväestön kesken. Kun taloudellinen tilanne heikkenee, myös valtaväestön elinolot heikkenevät ja sitä kautta myös asenteet jyrkentyvät ja raaistuvat.

Ruotsinkielinen eliitti joutuu ennemmin tai myöhemmin rakentamaan betoniaidattuja ja aseistettujen vartijoiden turvaamia asuinalueita. Perussuomalaisten menestys oli esimakua. RKP suorastaan kerjää omalta kannaltaan vieläkin pahempien liikkeiden kehittymistä, sillä RKP:n ajama marginaalisen vähemmistön etujen yksisilmäinen suosiminen, on kestämätön. Tällaiset kestämättömyydet johtavat aina rähinään, myös "sivistyneessä" Euroopassa.

Ruotsinkielinen eliitti joutuu nyt ja tulevaisuudessa taistelemaan, ääritilanteissa tarvittaessa asein, eliittiasemansa puolesta tai lähtemään pakolaisiksi Ruotsiin tai muualle, missä eliittiasema ei enää olisikaan niin varma. Ankkalampi on pian sähköistetty.

14

218

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä.

      Väkivaltaiset reaktiot ovat yleistyneet, eikä ihme. Niin kovasti ovat surusvekot sitä kerjänneet tolkuttomalla vaatimisellaan.

      Jos päättäjät eivät kuuntele kansan tahtoa, niin jotenkin kansa siihen vastaa. Se näkyy ja tuntuu sitten kaduilla.

      Niin makaa kuin petaa....

    • ålänningen

      Men här på Åland pratar vi förstås helst svenska, eftersom det är vårt modersmål !!

      • Huom!

        Miksi käytät sanaa "helst". Siellä rasistisaarellasi suomen kieli on pannassa.

        Mantereella samankokoista kielivähemmistöä hyysätään, siellä sorretaan.

        Ahneidenmaan systeemi on outo jäänne apartheid- systeemin kaatumisen jälkeen.

        Alä ihmettele seurauksia....


    • Jeppis.

      samma här i Österbotten och!

    • guss

      Här i Nyland talar vi förstås också svenska!

      • 228w

        I PERNÅ pratar vi också svenska.


    • Niin se vaan on

      Suomenruotsalaisista tulee 10 vuoden sisällä Suomessa väestönosa, jonka suosio on samalla tasolla kuin romanien. Sitä saa mitä kerjää.

    • 22

      I Pargas talar vi också svenska ;)

    • fgdfgdfgdf

      ainostaan vihaiset hammaslääkärit tulevat jäämään jäljelle

    • _hehe_

      Tala är silver men tiga är guld !!

      Tala jää aina siis toiseksi !!

      • Det är klart att man måste få tala sitt modersmål.


      • Obs!
        perushurri kirjoitti:

        Det är klart att man måste få tala sitt modersmål.

        Kukaan ei ole kieltänyt sinua puhumasta ruotsia. Vain se on kielletty, että pääväestön olisi SINUN takia myös opiskeltava ja puhuttava kieltäsi.

        Tiedät tämän hyvin, mutta tyypillisenä nettisvekona valehtelet.


      • bORGÅTIPPAN
        Obs! kirjoitti:

        Kukaan ei ole kieltänyt sinua puhumasta ruotsia. Vain se on kielletty, että pääväestön olisi SINUN takia myös opiskeltava ja puhuttava kieltäsi.

        Tiedät tämän hyvin, mutta tyypillisenä nettisvekona valehtelet.

        I Borgå flaggar vi för svenska språket.


      • ingolf
        Obs! kirjoitti:

        Kukaan ei ole kieltänyt sinua puhumasta ruotsia. Vain se on kielletty, että pääväestön olisi SINUN takia myös opiskeltava ja puhuttava kieltäsi.

        Tiedät tämän hyvin, mutta tyypillisenä nettisvekona valehtelet.

        Jag har många gånger nekats att tala svenska.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe