Lähde: Kaleva, miten Suomi olisi parempi paikka ilman demareita.
Suomen malli 2.0 on ravisuttava visio
Aku Ankassa keksijä Pelle Peloton keksii numerosta toiseen mitä mielikuvituksellisempia laitteita. Ideat ovat joskus aivan pähkähulluja, mutta Pelle on nerokas. Tällaisista lähtevät monesti liikkeelle suuret oivallukset. Konsensus-Suomessa näitä pellepelottomia on pelottavan vähän. Siksi onkin riemastuttavaa tutustua filosofian tohtori Pekka Himasen laatimaan Suomen malli 2.0 -katsaukseen.
Kolmekymppinen Himanen on tehnyt raportin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan toimeksiannosta. Hanke kuulostaisi äkkiseltään niin tylsältä, että paperinippu joutuisi nopsaan mappi ööhön. Mutta ei: turhaan ei tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Jyrki Katainen kutsu toukokuun alussa julkistettua raporttia "ravistelevaksi".
Himasen sanavarastosta tuntuvat puuttuvan tällaisten raporttien ja perinteisen yhteiskunnallispoliittisen keskustelun vakiosanat. Hän ei puhu keskitetystä tuloratkaisuista, punamultayhteistyöstä, työllisyyskoulutuksesta, solidaarisesta palkkapolitiikasta sen paremmin kuin seutukuntayhteistyöstäkään.
Vetävästi kirjoitetussa Suomen malli 2.0 -paperinivaskassa vilisee sitäkin enemmän seuraavia sanoja: luovuus, kannustavuus, vuorovaikutus, välittäminen, palkitseminen. Himanen viittaa paljon kirjoituksiin, jotka ovat Robert Reich -nimisen herran käsialaa. Fyysiseltä varreltaan lyhyt, mutta henkiseltä mitaltaan pitkä professori Reich oli muutaman vuoden Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin hallinnon työministerinä. Reichilla oli avainrooli Clintonin vuosien valtaisassa talouskasvussa ja 22 miljoonan työpaikan luonnissa.
Maailman tasolla Himanen rakentaa kolme yhteiskuntamallia. Piilaakson malli on uusliberalistinen, Yhdysvalloissa nyt käytössä oleva järjestelmä, jossa vahvat porskuttavat, mutta heikot sortuvat. Singaporen mallissa valtio houkuttelee sijoittajia alentamalla veroja.
Nykyisenlaista Suomen mallia Himanen kutsuu "hyristen hautaan" -skenaarioksi. Siinä kaikki menee hyvin, kaikki kannattavat hyvinvointivaltion säilyttämistä, siihen koskeminen on tabu, jokainen ajaa omia saavutettuja etujaan ja kyräilee toisia. "Tätä voi nimittää myös kateuden yhteiskunnaksi."
Suomen tunnetuimpiin tietoyhteiskunnan tutkijoihin kuuluva Himanen tarjoaa ratkaisuksi Suomen mallista versiota 2.0, joka on "välittävä, kannustava ja luova Suomi". Hän luettelee Suomelle kymmenen arvoa. Otetaan pari esimerkkiä. Kannustus: "Älä halua muilta pois, vaan kaikille lisää." Vapaus: "Se, mitä aikuiset ihmiset tekevät vapaasta tahdostaan ja mikä ei vahingoita muita, on ok."
Tähän asti on liikuttu niin yleisellä tasolla, että tuskin kukaan väittää Himasta vastaan. Jotkut kulmakarvat varmasti kurtistuvat, kun mennään verotukseen. Suomen verotus oli 1980-luvulla EU-maiden keskiarvon paikkeilla. Laman aikana veroaste nousi viisi prosenttiyksikköä. Lama tuli ja meni, mutta veroaste jämähti paikalleen. Pienituloinen, kahden tulonsaajan ja kahden lapsen perhe maksoi 2003 Suomessa 3,6 yli EU:n ja 5,6 prosenttiyksikköä yli OECD:n keskiarvon. Samanlaisen suurituloisen perheen vastaavat luvut olivat 7,7 ja 9,8.
Mutta sitten Himanen lyö nykymenon sitkeimpiä kannattajia jo vyön alle: "Ajattelu 'sitä parempi hyvinvointiyhteiskunta, mitä korkeammat verot' ei pidä paikkaansa." Ratkaisevaa ei ole veroaste, vaan se, onko verotuloja. Jos ei ole kannustavaa tehdä työtä, ei ole verotulojakaan. Hyvinvointivaltion voimanlähde ei ole korkein verotus, vaan korkein osaaminen. Hyvinvointivaltion uhka ei ole työllä ansaitseminen, vaan laaja työttömyys.
Tohtori ei tarjoa lääkkeeksi yltiöpäistä verokilpailua. Resepti on seuraava: Tuloverotusta lasketaan viisi prosenttiyksikköä kahdessa vuodessa. Matalapalkkaisen työn työnantajamaksuja leikataan yhtä paljon. Seuraavaksi saavat kyytiä perinteiset johtajat. Kun kasvu perustuu yhä enemmän innovaatioille, työkulttuuri ja -ilmapiiri nousevat avainasemaan. "Johtamisen keskeiseksi tehtäväksi tulee tukea luovuutta." Enää ei johdeta työaikaa, vaan työn tuloksia. "Johtajan on kyettävä luomaan rikastavaa vuorovaikutusta köyhdyttävän sijaan." Ja sitten tulee uusi idea. Työtilat ovat heti palkkojen jälkeen yritysten suurin kustannuserä. Uusi työkulttuuri ja yleistyvä hajautettu tiimityöskentely johtavat siihen, että perinteisiä työtiloja jää tyhjilleen. Himanen laskee, että tekemällä uudenlaisia työtilaratkaisuja voisi saada ainakin viisi prosenttia lisää tehoa. Ei tarvitsisi leikata niin vimmatusti työpaikkoja.
Suomen malli 2.0:ssa viehättää myös se, että Himanen loikkii suvereenisti aiheesta toiseen. Hän omistaa paljon huomiota työuupumukselle, huonolle kunnolle, niskakivulle ja univaikeuksille. Nekin ovat hyvinvointimallin kriittisiä palikoita.
Työelämä on Himasen mukaan nyt "jatkuvassa hätätilassa". Työtahti kovenee, ja työpäivät pitenevät, mikään ei riitä, tulee stressiä ja uni alkaa pätkiä. Viidesosa työikäisistä on ylipainoisia; informaatioähkyn sijaan vaivaakin ähky. "Elämämme on lisäksi yhä enemmän informaatiomässyttelyä huonoissa asennoissa." Hän esittää julkisten liikuntatilojen osittaista ilmaisuutta ja liikuntakulujen osittaista verovähennyskelpoisuutta.
Ja tätä rataa. On selvää, että Himasen ideat ovat idealistisia ja monet toteuttamiskelvottomia. Tärkeintä on kuitenkin visiointi ja luutuneiden asenteiden reipas pöllytys. Päättäjät poliitikoista työmarkkinaneuvottelijoihin ja byrokraateista yritysjohtajiin voisivat ottaa oppia. Kuoliaaksi vaikenemisen tai lyttyyn haukkumisen perinne voi kuitenkin viedä taas voiton.
Niin, Himasen raportti löytyy osoitteesta www.eduskunta.fi
Suomen malli 2.0 on ravisuttava visio
Aku Ankassa keksijä Pelle Peloton keksii numerosta toiseen mitä mielikuvituksellisempia laitteita. Ideat ovat joskus aivan pähkähulluja, mutta Pelle on nerokas. Tällaisista lähtevät monesti liikkeelle suuret oivallukset. Konsensus-Suomessa näitä pellepelottomia on pelottavan vähän. Siksi onkin riemastuttavaa tutustua filosofian tohtori Pekka Himasen laatimaan Suomen malli 2.0 -katsaukseen.
Kolmekymppinen Himanen on tehnyt raportin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan toimeksiannosta. Hanke kuulostaisi äkkiseltään niin tylsältä, että paperinippu joutuisi nopsaan mappi ööhön. Mutta ei: turhaan ei tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Jyrki Katainen kutsu toukokuun alussa julkistettua raporttia "ravistelevaksi".
Himasen sanavarastosta tuntuvat puuttuvan tällaisten raporttien ja perinteisen yhteiskunnallispoliittisen keskustelun vakiosanat. Hän ei puhu keskitetystä tuloratkaisuista, punamultayhteistyöstä, työllisyyskoulutuksesta, solidaarisesta palkkapolitiikasta sen paremmin kuin seutukuntayhteistyöstäkään.
Vetävästi kirjoitetussa Suomen malli 2.0 -paperinivaskassa vilisee sitäkin enemmän seuraavia sanoja: luovuus, kannustavuus, vuorovaikutus, välittäminen, palkitseminen. Himanen viittaa paljon kirjoituksiin, jotka ovat Robert Reich -nimisen herran käsialaa. Fyysiseltä varreltaan lyhyt, mutta henkiseltä mitaltaan pitkä professori Reich oli muutaman vuoden Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin hallinnon työministerinä. Reichilla oli avainrooli Clintonin vuosien valtaisassa talouskasvussa ja 22 miljoonan työpaikan luonnissa.
Maailman tasolla Himanen rakentaa kolme yhteiskuntamallia. Piilaakson malli on uusliberalistinen, Yhdysvalloissa nyt käytössä oleva järjestelmä, jossa vahvat porskuttavat, mutta heikot sortuvat. Singaporen mallissa valtio houkuttelee sijoittajia alentamalla veroja.
Nykyisenlaista Suomen mallia Himanen kutsuu "hyristen hautaan" -skenaarioksi. Siinä kaikki menee hyvin, kaikki kannattavat hyvinvointivaltion säilyttämistä, siihen koskeminen on tabu, jokainen ajaa omia saavutettuja etujaan ja kyräilee toisia. "Tätä voi nimittää myös kateuden yhteiskunnaksi."
Suomen tunnetuimpiin tietoyhteiskunnan tutkijoihin kuuluva Himanen tarjoaa ratkaisuksi Suomen mallista versiota 2.0, joka on "välittävä, kannustava ja luova Suomi". Hän luettelee Suomelle kymmenen arvoa. Otetaan pari esimerkkiä. Kannustus: "Älä halua muilta pois, vaan kaikille lisää." Vapaus: "Se, mitä aikuiset ihmiset tekevät vapaasta tahdostaan ja mikä ei vahingoita muita, on ok."
Tähän asti on liikuttu niin yleisellä tasolla, että tuskin kukaan väittää Himasta vastaan. Jotkut kulmakarvat varmasti kurtistuvat, kun mennään verotukseen. Suomen verotus oli 1980-luvulla EU-maiden keskiarvon paikkeilla. Laman aikana veroaste nousi viisi prosenttiyksikköä. Lama tuli ja meni, mutta veroaste jämähti paikalleen. Pienituloinen, kahden tulonsaajan ja kahden lapsen perhe maksoi 2003 Suomessa 3,6 yli EU:n ja 5,6 prosenttiyksikköä yli OECD:n keskiarvon. Samanlaisen suurituloisen perheen vastaavat luvut olivat 7,7 ja 9,8.
Mutta sitten Himanen lyö nykymenon sitkeimpiä kannattajia jo vyön alle: "Ajattelu 'sitä parempi hyvinvointiyhteiskunta, mitä korkeammat verot' ei pidä paikkaansa." Ratkaisevaa ei ole veroaste, vaan se, onko verotuloja. Jos ei ole kannustavaa tehdä työtä, ei ole verotulojakaan. Hyvinvointivaltion voimanlähde ei ole korkein verotus, vaan korkein osaaminen. Hyvinvointivaltion uhka ei ole työllä ansaitseminen, vaan laaja työttömyys.
Tohtori ei tarjoa lääkkeeksi yltiöpäistä verokilpailua. Resepti on seuraava: Tuloverotusta lasketaan viisi prosenttiyksikköä kahdessa vuodessa. Matalapalkkaisen työn työnantajamaksuja leikataan yhtä paljon. Seuraavaksi saavat kyytiä perinteiset johtajat. Kun kasvu perustuu yhä enemmän innovaatioille, työkulttuuri ja -ilmapiiri nousevat avainasemaan. "Johtamisen keskeiseksi tehtäväksi tulee tukea luovuutta." Enää ei johdeta työaikaa, vaan työn tuloksia. "Johtajan on kyettävä luomaan rikastavaa vuorovaikutusta köyhdyttävän sijaan." Ja sitten tulee uusi idea. Työtilat ovat heti palkkojen jälkeen yritysten suurin kustannuserä. Uusi työkulttuuri ja yleistyvä hajautettu tiimityöskentely johtavat siihen, että perinteisiä työtiloja jää tyhjilleen. Himanen laskee, että tekemällä uudenlaisia työtilaratkaisuja voisi saada ainakin viisi prosenttia lisää tehoa. Ei tarvitsisi leikata niin vimmatusti työpaikkoja.
Suomen malli 2.0:ssa viehättää myös se, että Himanen loikkii suvereenisti aiheesta toiseen. Hän omistaa paljon huomiota työuupumukselle, huonolle kunnolle, niskakivulle ja univaikeuksille. Nekin ovat hyvinvointimallin kriittisiä palikoita.
Työelämä on Himasen mukaan nyt "jatkuvassa hätätilassa". Työtahti kovenee, ja työpäivät pitenevät, mikään ei riitä, tulee stressiä ja uni alkaa pätkiä. Viidesosa työikäisistä on ylipainoisia; informaatioähkyn sijaan vaivaakin ähky. "Elämämme on lisäksi yhä enemmän informaatiomässyttelyä huonoissa asennoissa." Hän esittää julkisten liikuntatilojen osittaista ilmaisuutta ja liikuntakulujen osittaista verovähennyskelpoisuutta.
Ja tätä rataa. On selvää, että Himasen ideat ovat idealistisia ja monet toteuttamiskelvottomia. Tärkeintä on kuitenkin visiointi ja luutuneiden asenteiden reipas pöllytys. Päättäjät poliitikoista työmarkkinaneuvottelijoihin ja byrokraateista yritysjohtajiin voisivat ottaa oppia. Kuoliaaksi vaikenemisen tai lyttyyn haukkumisen perinne voi kuitenkin viedä taas voiton.
Niin, Himasen raportti löytyy osoitteesta www.eduskunta.fi
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hallitus teki viime viikolla vihdoinkin päätöksen verouudistuksen tarkemmasta sisällöstä. Odotukset edistyksellisestä, taloudelle vauhtia antavasta muutoksesta kuivuivat kokoon viimeistään nyt. Edes viime metreillä tehdyt alkuperäisten linjausten muutokset eivät ole riittäviä.
Osinkoverotus kiristyy, eikä hallitus kuunnellut varoituksia suomalaisten yritysten omistuksen siirtymisestä ulkomaisiin käsiin. Tämä on hämmentävää, koska samaan aikaan kannetaan huolta työpaikkojen säilymisestä Suomessa. Mutta omistaminen onkin eri asia.
Suomen pitäminen kelvollisena maana omistaa olisi vaatinut toisentyyppisen osinkoverojärjestelmän. Nyt päätetyssä mallissa osakesäästäjien verotus kiristyy lähes 20 prosenttiyksikköä. Se ei voi olla vaikuttamatta sijoittajien valintaan heidän etsiessään säästöilleen sopivaa kohdetta. Myös monen perheyrityksen omistajan verotus kiristyy.
Pankkien ja vakuutusyhtiöiden sijoitusosakkeistaan saamien osinkojen verotuksessa palataan 15 vuotta taaksepäin. Nykyisessä yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä tällaisista osingoista ei mene veroa, uudessa osinkoverojärjestelmässä niistä menee täysi vero. Lisäksi pankkien ja vakuutusyhtiöiden on jatkossa mahdollista saada eräissä tapauksissa ulkomaisista yhtiöistä osingot verovapaina, mutta vastaavat suomalaiset pörssiosingot verotetaan. Verouudistus suorastaan kannustaa luopumaan suomalaisista osakkeista ja vaihtamaan ne ulkomaisiin.
Kun mielenkiinto suomalaisia osakkeita kohtaan vähenee, pörssikurssien kehitys on omiaan heikkenemään. Näin yritykset voivat siirtyä jopa alehintaan ulkomaisille sijoittajille.
Uudistus merkitsee paluuta vanhaan toisaallakin. Lainsäädäntöön otetaan monia kohtia, joissa taitava verosuunnittelu tuo selvää rahaa. Yksi näistä on osakeyhtiöiden saamien osakkeiden myyntivoittojen verovapaus. Tällainen malli on yleistynyt Euroopassa, ja hallitus taipui ottamaan sen käyttöön meilläkin. Myös tuleva osinkoverotus on monimutkainen. Verosuunnittelu, jonka tarvetta aiemmilla verouudistuksilla on pyritty vähentämään, nousee nyt uuteen kukoistukseen.
...mutta muu onkin sitten kielletty. Siitä pitää SAK huolen.