ei tule hyvää hallitusta tuosta riemunkirjavasta kokoonpanosta. Vaikea neljä vuotta edessä tuolla kokoonpanolla.
Neljän vuoden kuluttua mitä todennäköisemmin Isänmaatamme johtaa True Finns, ainoa puolue, joka ei petä kansalaisiaan. Neljän vuoden jälkeen eu on luultavasti aivan sekaisin ja muuallakin euroopassa on huomattu missä on mennyt vikaan. Ainoat jotka tästä hyötyivät ovat korkeaa palkkaa nauttivat virkamiehet.
Neljän vuoden kuluttua mitä todennäköisemmin Isänmaatamme johtaa True Finns, ainoa puolue, joka ei petä kansalaisiaan. Neljän vuoden jälkeen eu on luultavasti aivan sekaisin ja muuallakin euroopassa on huomattu missä on mennyt vikaan. Ainoat jotka tästä hyötyivät ovat korkeaa palkkaa nauttivat virkamiehet.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Enpä tiedä, ainakin vastuu jakaantuu monelle puolueelle. Kaikki ne ovat luvanneet yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Nyt sitten nähdään miten kaunista siitä kehkeytyy.
Jospa se demokratiakin vähitellen palautuu todelliseksi, kun on vahva oppositiokin.
Kun vaalilupauksien toteuttamisen mahdollisuuksia ja seurauksia ei tarvitse kertoa, hallituksessa on myös vastattava tekemisistään.
Eu-vastaisuus ja puheet "sijoittajan" vastuista upposi äänestäjiin. Mutta kun pitää ihan tosissaan tehdä päätös, josta Suomi vastaa koko EUlle, puhe jää vain puheeksi.
Hokema ilman sisältöä ei merkitse mitään. Varsinkin kun Tukipaketin tarkoitus on saada holtiton rahankäyttö kuriin Porttugalissa ja välillisesti myös muissa EU maissa.
Siis myös Suomessa. Kestävyys vajeen miljardien aukko taloudessa on korjattava: kuluja on pakko karsia; vaalilupauksista huolimatta.
On siis aika hyvä veto tarjota hallituspaikkaa ja katsoa kortit. Oliko vaalipuheen lisäksi puolueella myös rahkeita kantaa vastuuta ja tehdä ikäviäkin päätöksiä.
Soinin pluffi paljastui heti, ei populisti voi lähteä hallitukseen, joka joutuu tekemään ikäviä päätöksiä, joista vastapuolta haukuttiin vaalikampanjan aikana.
Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on kovasti lupauksia, mutta vähän tietoa siitä mistä rahat lupauksiin: ehkä jompi kumpi jättää vastuun kantamatta.
Ja oppositiosta on aika paha mölöttää, kun on itse paennut vastuuta.
Ikävien päätösten tekemisellä ei saa kansansuosiota: mutta näyttää siltä että Suomen suurin puolue ainakin yrittää tehdä ne ikävät päätökset vastuullisesti.
NINEL