Nutö ihmeen perinteisiä Vuoksen piirakoita?

Ei sokeria

Huh huh, jopas on Fazerillä käsitys perinteisestä piirakasta.
Osui käteeni piirakkapussi. En saanut mitään selkoa sen tuoteselosteesta, kun vaalealla oranssipohjalla valkoinen pieni teksti, eihän siitä mitään selkoa saanut.

Vasta nyt kotona sain luettua tekstit. Voi hyväen aika sentään, mikä käsitys Fazerilla on perinteisestä piirakasta.

Sen mukaan perinteiseen piirakkaan kuuluu: E-koodillinen väriäaine, kovetettu kasvisrasva, glukoosi, sokeri, joku melassi.... no mihin minä sen pussin nyt laitoin, vaikka äsken laukusta sen otin, kun lähdin tulemaan tähän toimistoon.... No se pussi jäi varmaan matkalle keittiöstä tähän toimistoon.

No takulla ei ole perinteisiä piirakoita. Perinteiset piirakat maistuvat ruokaisalle piirakalle, ei milleen sahanpurulle. Eikä perinteiseen ole laitettu sokeria, kun eihän siihen aikaan sokeria edes ollut. Ei, äitinikään lapsuudessa sokeria ei ollut kuin jouluna ja juhannuksena. Eikä he ikinä piirakoihin sokeria laittaneet, siis ruokapiirakoihin.

Marjapiirakat on sitten asia erikseen. Kyllä se sokerin tunkeminen riisi- tai perunapiirakoihin on tätä nykyteollisuuden kotkotuksia. Se ei ole perinnettä, jos muutama kymmenen vuotta sitten taaksepäin. Ei se vielä perinnettä tee.

11

1086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ♫☺
    • kaikelviisii

      Näin muuttuu maailman meno. Ei ole Karjalakaan enää kuin ennen.

      • Juuret karjalassa

        Kyllä karjala on, vaan ei siinä laajuudessa. Pidetään tämä karjala, joka meillä on niin arvossa ja kunniassa. Olipa viimeviikon lopulla mukava kuunnella lappeenrantalaista kampaajaa, joka lateli niin karjalnmurretta kuin ikänä vaan voi. Tuntu niin kotoisalle.


    • henrjii

      Kaverin mummo, ja täti oli jostain karjalan perukoilta, evakkoja, eikä heidän puheestakaan meinannut saada selvää.
      He kun väänsi piirakoita, niin a,vot, nämä nykyiset vuokselaiset on ihan eri näköisiä

      • lejanna*

        Mie teen joskus vatruskoi, a vot, ku hyö ovat hyvvii.
        Eikä ole lisäaineit.
        .


      • Juuret karjalassa

        ja makua näissä vuoksen piirakoissa ei ole siinne päinkään. Voi että pittääks miu ruveta tekemään piirakoit nyt tält istuimelt, ko niin miel tekköö aitoo piirakan makkuu.


    • aineetonaine

      Tuoteseloste:

      Fazer P Vuoksen piirakka, Vesi, riisi (22%), täysjyväruisjauho (14%), vehnäjauho, kasvimargariini [kasviöljy, vesi, kovetettu kasvirasva ja öljy, suola, emulgointiaine (E471), aromit, väri (E160a)], glukoosi, maitoproteiini, sokeri, suola (0,9%), laktoositon voi ja ruismallas. Laktoositon.

      http://www.gastronautti.fi/kauppakassi/hok?info=tuoteselosteet

    • kaikaelviisii

      Vaik moititaan Fazerin piiraita, niin täytyy sanoa, että monista syödyistä kaupan piiraista ne ovat parhaasta päästä. Vertaa, vaikka Forssa, vaasa ym.

    • Vaativa suu

      No jos nuo Vuoksen perinteiset piirakat on hyviä, miten hunoja sit maultaan ovatkaan muut piirakat? Petyin pahemman kerran Vuoksen perinteisiin... Ei niissä ollut sitä ruokaisaa makua, mitä ruokapiirakassa luontaisesti on, kun se tehdään aidoista elintarvikkeista.

    • Sielt rajan takkaa

      Jep, olen samaa mieltä aloittajan kanssa eli ostanut ja pettynyt noihin ns. Vuoksen piirakoihin, jotka ovat jotakin muuta kuin karjalanpiirakoita. Karjalan piirakka on tuote, joka pitäisi syödä tuoreena, silloin se on parhaimmillaan. Eikä siihen todellakaan kuulu sokeri missään valmistusvaiheessa, suola kuuluu. Kuoren pitäisi olla ruisjauhosta tehty. Tosin ihan yhtö hyviä tulee ruislestyjauhoista ja leipominen on helpompaa.

      Teolliseen tuotantoon piirakka sopii huonosti kuten näkyy. Parhaat piirakat olen saanut aikoinaan tätini tekeminä ja tuoreeltaan voita tihkuvina. Seuraavaksi parhaat markkinoilta, käsin alusta alkaen leivottuina.

      Perinteinen karjalanpiirakka ei ole riisipiirakka lainkaan, vaan riisin sijaan ennen käytettiin ohraa eli sisuspuuro oli ohrapuuroa maitoon keitettynä. Riisi oli kallista tuontitavaraa. Itse pidän eniten perunapiirakoista. Nyt ovat monet pienet leipomot ryhtyneet valmistamaan myös ohrapuurolla täytettyjä karjalanpiirakoita. Muun muassa Hakaniemen hallista niitä saapi. Hyviä ovat eikä sokeria missään.

      Kun karjalanpiirakka oikein valmistetaan ja syödään tuoreena, sen parempaa ruoka- tai kahvileipää ei ole.

    • Ei sokeria

      Aikoinaan kun lapset oli pieniä, semmosia ko kulkivat äitin mukana ruokakauppaostoksilla. Kun sitten siellä oli konsulentti, joka kauppasi piirakoita. Lapset sanoa livauttivat kuin yhdestä suusta, et "meijän äiti tekkee parempia piirakoita". Oltiin joskus ostettu konsulentilta piirakoita, ja lapse ei syöny niitä, sanovat, ettei niissä oo ees piirakan makua.

      Totta, mie olen leiponut, ja mielettömän paljon piirakoita. Kerran serkku tuli kylään, ja hän on karjalassa rajan takana syntynyt, ja rakastaa perunapiiraita. Ja meijän vanhin poika kakns yli kaiken perunapiirakoita.

      Ko serkku tuloo kylään, niin se tietää aina perunapiirakan paistopäivää miulle.
      Ja sit nä kaks "kahjoo" syöp kilpaa niitä piirakoita. Poika söi yli 20 piirakkaa, sit oli halkeemispisteessä. Mut niin söi serkkukin yli 20 piirakkaa. Saatte uskoo, ettei muuta ruokaa tarvinnu tarjotakkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe