Käsitykset perus- ja toimeentuloturvasta jakavat hallitusta

Lokaa köyhille

Seuraavaan hallituksen ajama sosiaalipolitiikka on vielä hallitusneuvotteluiden toisena päivänä pahasti vaiheessa.

Hyvinvointipoliittista työryhmää vetävän Paula Risikon (kok) mukaan puolueet ovat vielä erimielisiä siitä, mitä perus- ja toimeentuloturva pitävät sisällänsä.

Risikko sanoi, että Suomessa on aikamoinen tukiviidakko, jonka toimivuutta hankaloittaa syyperusteinen sosiaaliturva. Syyperusteinen sosiaaliturva riippuu aina toimeentulo-ongelmien tai köyhyyden aiheuttamista syistä.

Risikon mukaan puolueet käyvät paraikaa läpi, miten kukin puolue priorisoi perusturvaan, sosiaaliturvaan ja hyvinvointipalveluihin liittyviä kysymyksiä tilanteessa, jossa rahaa on vähän.

”Meillä on hyvin yhtenäiset näkemykset niistä prioriteeteista, pidän sitä hyvänä saavutuksena”, Risikko sanoi.

Ryhmä selvittää myös parhaillaan voisiko perusturvaan saada 100 euron korotusta. Ryhmä ei ole vielä käsitellyt perusturvan ja ansiosidonnaisen kytkentää tai eläkekysymyksiä.

Ryhmä käsitteli aamupäivällä toimeentuloturvan erilaisia vaihtoehtoja. Illalla ryhmän on tarkoitus pohtia muun muassa työn ja perheen yhteensovittamisesta.

6

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kertokaa tyhmälle

      Miten tässä tukiviidakossa, eli kait voisi sanoa labyrintissä suunnistetaan.

      Meinaan vaan, että jos joltain luukulta saa pari Euroa, niin seuraavalla luukulla sulta otetaan neljä €uroa pois.

      Eikös se näin mene???
      Lapsilisät ovat lapsille tarkoitettua rahaa, jota yhteiskunta antaa Lapsille heidän hyvinvointinsa tueksi.

      Menepä sitten hakemaan toimeentulotukea, niin lapsilisät otetaan pois näiltä Lapsilta ja lasketaan koko talouden tuloksi.

      Onko se oikeudenmukaista???

      Samoin käy joka luukulla, jos yksi antaa niin toinen ottaa tuplana jo saadut tuet pois.

      PAITSI jos olet korkeasti kouluttautunut ja tunnet koko labyrintin läpikotaisin ja osaat kulkea sen läpi vaikka silmät peitettynä. Silloin asiat ovat toisin.
      Silloin jopa rikas saa tukea Porchensa osamaksueriin. (Nähty ja kuultu vielä useammalta.)

      Tämän takia, koska en ole juristi tai muu sellainen, en ole edes harkinnut luukkuja, vaan kärvistelen näkkileipäpakettini kanssa. Ja alipainoisena odottelen seuraavaa päivää ja uutista.

    • Oikeassa olet

      Niin kauan kun kokoomus on hallituksessa, ei inhimillisiä päätöksiä tarvitse kenenkään odottaa.

      Niin se minunkin ymmärrykseni mukaan menee, että jos yhdeltä luukulta saa, toiselta otetaan pois tuplana. Tosin kokemukseni on jo toistakymmenen vuoden takaa ja parilta kuukaudelta, jolloin olin tuen tarpeessa, mutta en mitään saanut.

      Haluaisin ihan oikeasti kuulla, KENELLE on tarkoitettu harkinnanvarainen toimeentulotuki? Myönnetäänkö sitä vain sossujen sukulaisille, tuttaville ja sossun työntekijöille, kuten olen kuullut tapahtuneen?

    • Voihan olla

      Voihan olla niinkin, että jopa tyhmä kokoomus tajusi vaaleissa, että suunnan on muututtava tai seuraava suuri protesti suuntautuu heihin.

      Harvoin Suomessa on nimittäin nähty niin typertyneitä naamoja kuin poliitikkojen piirissä silloin kun persut kieltäytyivät hallitukseen menosta. Niin suoraselkäistä toimintaa ei suomalaispoliitikoilta ole nähty kai ikinä ennen.

      Oppia ikä kaikki, näin toivottavasti myös ahneille ja itsekkäille kokoomuslaisille. Eli jos haluavat olla vaikuttamassa, niin protestivaalien tuloksen luulisi vaikuttavan kaikkien puolueiden mielipiteisiin ja käytökseen tästä eteenpäin. Eivät ihmiset loputtomiin elämänsä jyrkkää kurjistamista katsele, ei vaikka kokoomus niin tietysti viimeiseen asti kuvittelikin.

    • Kolme pahinta

      Kun kokoomus viime hallituskaudella yhdessä kepun ja SDP:n kanssa hallitsi tehtiin tavallisen ihmisen elämästä vain entistä kurjempaa, köyhien elämästä suorastaan sietämätöntä. Nämä kolme pahinta uudistivat lastensuojelulakia saaden huostaanotot räjähdysmäiseen kasvuun, kouluista päiväkodeista ja neuvoloista tehtiin kyttääjiä ja lastensuojelun asiakas hankkijoita, lastensuojelusta tehtiin raadollista bisnestä jossa lapset ja heidän vanhempansa kärsijöinä. Perusturvaa ollaan vain nakerrettu ja muutettu valvonnaksi ja rankaisemiseksi. Ei niin mitään hyvää kokoomusjohtoinen hallitus saanut aikaan, paitsi tietenkin heidän edustamilleen porvareille.

    • Rikollisuutta

      Sdp oli oppositiossa kahdella viime hallituskaudella eli meillä oli oikeistohallitus.
      Tuho ihmisten elämässä on kieltämättä ollut valtavaa.
      Eikä vähiten lasten.

      Rikollisuutta se kaikkine lakien rikkomuksineen oli.

      • Subjektiivinen

        päivähoito-oikeus saisi poistua. Minä yh olisin tarvinnut lapsilleni hoitopaikkaa käydäkseni työssä. Naapurin työstä vieroksuva yh sai lapsilleen hoitopaikan lastensa kehitysviivästymien takia, minä en työssäkäyntini takia. Iltaisin naapurin lapsia kaitsi televisio ja videot, ruoan hän osti eineksinä tai syötti leipää kun lääkäri oli kuulema hänelle ilmoittanut että leipä ja kaakao ovat täysipainoista ruokaa lapsille.
        Minun vapaa aikani kului ruokia esivalmistellessa kasvaville lapsilleni, joita sitten lapseni lämmittivät isomman hoitaessa pienempiään minun ollessa töissä. Minun lasteni huostaanottosyynä on mainittu ettei niin pienet voi olla keskenään kun äiti käy työssä. Naapurini lapsia ei otettu huostaan. Toivon, että kokoomus leikkaa sosiaalimenoista rankalla kädellä. Aloittaisi subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja kiusaamistarkoituksessa suoritetuista huostaan otoista. Sosiaalisektorilla on liikaa rahaa joka sektorilla. Mainitsen vielä vanhusten kuskaamisen päivätoimintaan saunaan taksikyydeillä vaikka heillä on saunat kotonaankin, sekä ruoan kuskaamisen keittolasta vanhusten koteihin vaikka valmisruokaa on kauppojen hyllyt pullollaan, on vain valitsemisen vaikeus. Vanhusten lapset käyvät vanhuksensa luona rahakirjekuoria hakemassa niin voisi siinä samalla saunottaa, sillä välin vaikka riisipuuro hautuisi itsekseen uunissa. Monetkin vanhusten lapsista ovat työttömiä tai osa-aikatyössä ja joutavat hoitamaan vanhuksiaan valittamisen sijasta. Se vapauttaisi yhteiskunnan tuottaman kotisairaanhoidon resursseja todellista apua tarvitseville. Järjen käyttö on hukassa sosiaaliväeltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      112
      1476
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1024
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      968
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      855
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      792
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      727
    Aihe