Ihan olen minäkin saanut kokea mitä turha mustasukkaisuus on, lapsellinen ihminen jota vissiin vanhuuden höperyys haittaa, pisti poikki yli neljäkymmentä vuotta vanhan ystävyyden vaan sillä että olisi pitänyt käyttäytyä juuri HÄNEN sääntöjensä mukaisesti. Ihminen joka on joikkannu elämänsä omissa mielikuvitus maailmoissaan on tehokas vaikuttamaan muiden asioihin. Ja ystäväni sitten soitti jälkeen päin ja yritti puolustella että ämmä on kauheen mustasukkainen ja ilkeä, kysyin miksi olet sitten hänen kanssaan, siihen vastaus----En tiedä ittekkään----No nyt me kuitenkin ollaan yhteydessä taas omalla tavallamme ja pikku täti luulee olevansa nerokas luullessaan lopettavansa meidän ystävyyden. Ei ole helppoa olla se nainen jolla mustasukkaisuus vie toisen elämästä ystävät. Ihan niin Pohjoisesta. Kiitos Nadja soitostasi, epäilinkin sitä mitä sanoit.
Vastaukset 2
- marikan sisar
Ei ole ensinmmäinen ihminen jonka silmille tämä nainen on hyppinyt mustasukkaisuuksissaan , hänen edesmennyt ns anoppi jo puhui siitä eläessään ja soitteli kaikille nais tutuille että tietäkää ettäö se on hullun mustasukkainen ja epäluuloinen henkilö. Joten tidossa on.
- kepa555
Joka ottaa vallan toisen elämästä ja ystävistä ei varmaan ole täysillä matkassa.
Kuten tämä ihminen on tehnyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561