Strauss-Kahn - roisto vai ?

Kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n, johtaja (vuodesta 2007) Dominique Strauss-Kahn, v. 1949 syntynyt Ranskan juutalainen sosialistipoliitikko, on ollut viikon ajan uutisissa, kun Strauss-Kahn pidätettiin 14. toukokuuta 2011 New Yorkissa syytettynä seksuaalirikoksesta hotellin työntekijää kohtaan. Strauss-Kahn on kiistänyt kaikki syytteet. Strauss-Kahn erosi kuitenkin tehtävästään keskiviikkona 18.5.2011 seksirikosepäilyjen takia.

BBC julkaisi verkkosivuillaan otteita IMF-johtajan erolausunnosta.

- Juuri nyt ajattelen ensimmäisenä vaimoani, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta, lapsiani, perhettäni ja ystäviäni. Ajattelen myös työtovereitani rahastossa (IMF). Yhdessä olemme suorittaneet merkittäviä asioita viimeisen reilun kolmen vuoden aikana, Strauss-Kahn ilmoitti erolausunnossaan.

- Haluan sanoa kaikille, että kiistän mahdollisimman jyrkästi kaikki syytökset, joita minua vastaan on esitetty.

Mikäli pääjohtajaa koskevat syytteet vahvistetaan oikeudessa, häntä voi uhata jopa 25 vuoden vankeusrangaistus.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 22.5.2011

Olen ollut heti Strauss-Kahnin uutisen kuultuani epäilevä. Minun nenässäni alkoi haista palaneen käry. Tuli tunne, että jokin ei tässä jutussa täsmää.

Ensinnäkin on mahdotonta, että IMF:n johtaja joutuisi vaikeuksiin seksijuttujen takia. Jos nimittäin korkean tason rahaeliitin edustaja harrastaa mitä seksiä tahansa, niin se peitetään muiden vapaamuurariveljien taholta eikä siitä tehdä julkista mediahässäkkää ja vielä vähemmän mitään oikeusjuttua.

Kun nyt Strauss-Kahnin väitetty seksirikosyritys reviteltiin kaikkien maailman medioiden etusivuille, niin sellainen ei ole mahdollista muutoin kuin, että Strauss-Kahn on joutunut hallitsevan rahaeliitin epäsuosioon ja nyt hän sai maksaa siitä.

Näin ajattelin mielessäni.

Sain vahvistuksen ajatuksilleni, kun luin linkistä http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=24867 Global Researchin kirjoittajan Mike Whitneyn ajatuksia asiasta.

Mike Whitneyn mukaan Strauss-Kahn syrjäytettiin, koska Strauss-Kahn hyökkäsi dollaria vastaan ja puhui uuden maailmanvaluutan puolesta.

Tämä on kylläkin sikäli ihmeellistä, että rahaeliitti suunnittelee dollarin syrjäyttämistä ja siirtymistä uuteen maailmanvaluuttaan. Olisiko Strauss-Kahn ollut aikaansa edellä, en tiedä, mutta se on mahdollista. Vai onko takana asioita, joita me emme tiedä?

Joka tapauksessa Strauss-Kahnin pakkoero ei vaikuta minusta aivan siltä, mitä maailman rahaeliitin valvomat mediat tuovat esille. En ota kantaa hänen seksirikossyyllisyyteensä, kun väitetään, että hänellä on ollut seksirikoksia aikaisemminkin. Voi olla, että niissä syytöksissä on perää. Otan kantaa siihen, että tämä viimeisin seksirikossyyte vaikuttaa epäuskottavalta. Tuntuu siltä, että kyseessä ei ole oikea seksirikos, vaan mahdollisesti Strauss-Kahnille viritetty ansa ja naiselle maksettu suuri palkkio siitä, että hän todistaisi Strauss-Kahnia vastaan, jotta tämä saataisiin pois virastaan, kuten saatiinkin, koska hänen eronsa oli monien muiden rahaeliitin pankkiirijäsenten etu – ainakin tällä hetkellä ja ainakin heidän mielestään.

En tiedä, ovatko asiat näin, kuten kirjoitin. Tuon näitä tietoja esille vaihtoehtouutisina, koska Suomenkin valtamedian yksipuolisiin ja kansainvälisen pankkieliitin kontrolloimiin uutisiin ei ole aina luottamista.

Ikävä kyllä, mutta tämä on totuus. Kaikkein kurjinta on se, että suurin osa suomalaisista ei tiedä tätä, vaan he ottavat Ylen ja Helsingin Sanomien uutiset totuutena.

Jotkut valveutuneet ihmiset kyllä tietävät missä mennään. He kutsuvatkin sen takia Helsingin Sanomia Pravdaksi.

Jotkut nuoremmat eivät ehkä tiedä, mistä moinen nimitys on saanut alkunsa. Hesarin nimitys Pravda johtuu siitä, että Neuvostoliiton aikaan sanomalehti Pravda eli suomeksi totuus oli ainoa virallisen totuuden levittäjä. Eli jos jotain luki Pravdassa, niin se oli sitten niin. Mitään hallituksen linjasta poikkeavaa totuutta, vaikka se olisi ollutkin totuus, ei voitu julkaista Pravdassa, joten vain se oli lopulta totta, minkä Pravda julkaisi. Muu oli epätotuutta ja toisinajattelua, josta saattoi joutua vuosikymmeniksi vankilaan tai mielisairaalaan, koska silloin Neuvostoliitossa ajateltiin, että virallisen totuuden vastustajan täytyy olla joko mielisairas tai rikollinen.

Suomen Pravda ei esim. julkaise sellaista näkemystä, että Strauss-Kahn olisi saatettu ansaan ja oikeuteen vain hänen eriävien mielipiteittensä takia. Tästä tuli mieleeni, että luin jostakin (en jaksa tarkistaa), että Strauss-Kahn olisi puolustanut tavallisia ihmisiä pankkiirien ylivaltaa vastaan. Jos näin on, niin sitä suuremmalla syyllä hänet piti poistaa rahan näyttämöltä, joka on yhtä kuin maailman suurimpien rikollisten näyttämö.

Jouko Piho

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palombo

      Asiaa puhut...
      kyllähän Iso raha hyllytti miehen, joka ei ollut nöyrä renki vaan yritti kuunnella nobelisti Stiglitziä enemmän kuin muurikatua.
      Kanattaa lukea GlobalResearchia tai Washington'sBlogia jos aikoo tietää mitä kulissien takana puuhataan.
      Hesariahan akateemikko vonWrightin taisi lukea vain seisaaltaan. Se on Isonveljen lehti.

      • taisit unohtaa

      • Mitä haluat
        taisit unohtaa kirjoitti:

        Mutta ihan yksinkertainen asia ei ole
        Weep Not for Strauss-Kahn
        http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=24913
        DSK oli/on ison kaliberin sionisti joten.... jäitä hattuun.
        Ja pöytäkirjoja lukemaan.

        sanoa. DSK on vuosikymmenien saatossa irottautunut vanhakantaisesta sosialismista, koska se ei koskaan toiminut. Tuskin löydät meidänkään demareista sosialismia minkään vertaa. Ei hän olisi voinut yksin muttaa Mitterandin hallituksen talouspoliittista linjaa. Se politiikkaa kaatui omaan mahdollomuuteensa. Ei kannattanut enää hakata päätä seinään.

        Mitä pöytäkirjoja pitäisi nyt lukea?


      • ihmetellä pitää
        Mitä haluat kirjoitti:

        sanoa. DSK on vuosikymmenien saatossa irottautunut vanhakantaisesta sosialismista, koska se ei koskaan toiminut. Tuskin löydät meidänkään demareista sosialismia minkään vertaa. Ei hän olisi voinut yksin muttaa Mitterandin hallituksen talouspoliittista linjaa. Se politiikkaa kaatui omaan mahdollomuuteensa. Ei kannattanut enää hakata päätä seinään.

        Mitä pöytäkirjoja pitäisi nyt lukea?

        älä viitsi viisastella... vai oletko todella noin tyhmä?


      • En suinkaan
        ihmetellä pitää kirjoitti:

        älä viitsi viisastella... vai oletko todella noin tyhmä?

        viisastele. Mikset kerro?


    • Selitä taas

      kerran mikä on Isoveli. Epämääräisiä vihjailuja on helppo esitellä.

      • BB-fani

        etkö seuraa BB:tä?
        Lue Orwellin kirja Vuonna 1984 niin tiedät enemmän.


      • Siitä..

      • 10++++++++++++

      • Ja huomioon
        10++++++++++++ kirjoitti:

        Hyvä kuvaus asiasta. Olisi kaikkien korkea aika havahtua ennen rysään joutumista.
        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=331

        Agoran (Yliopiston sivut) kirjoitus on jo yli kymmen vuotta sitten tehty ja on edelleen ajankohtainen, kuin tätä päivää kuvaisi ;-)

        Tietoa siis oli, vaan mihin se tässä välillä katosi, vai mitä oikein tapahtui...


    • Nyt ymmärrän

      Tahdot siis sanoa, että mitään Isoveljeä ei ole olemassakaan. Kyseessähän oli puhtaasti fiktiivinen kirja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2264
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1068
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      982
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      883
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      853
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      763
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe