Mieheni täytti 64 v ja vuoden kuluttua jäämässä pois työelämästä. Hänen elämänsä on ollut ainoastaan työtä ja kaikenlaisissa toiminnassa mukana ollut. Hän on nyt viimeisen vuoden aikana muuttunut aika paljon, päivät töissä ja kun tulee kotiin istuu telkkarin ääressä ja napostelee kokoajan pähkinöitä, karkkeja ,korppuja ym. Perhe on aina ollut taka-alalla ja vaimo välttämätön paha.
Hän nukahtelee vähän väliä ja autoa kun ajaa , joudun syrjäsilmällä vahtimaan, että hän ei nukahtelisi. Syy naposteluihin on se, että hän pysyisi hereillä.
Hän on aina ollut oman tiensä kulkija ja paennut vastuita aina.
Lasten ja hänen välillä ei ole mitään suhdetta, ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheet.
Hän ei osaa tehdä mitään esim, nikkarointia ,pientä remppaa ja ruokaa, kaikkea hän odottaa valmiina nenän eteen.
Itse olen ollut jo vuosia työkyvyttömyys eläkkeellä ja joutunut tekemään tämän perheen eteen kaikkeni. Nyt vanhempana olenkin oppinut ei sanan ja oppinut elämään kipujen ja oman itseni kanssa.
Nyt pelottaakin se, että mitä hän keksii työn tilalle, kun on niin reppana ja pelkäänkin, että hänestä tulee kärttyinen sohvaperuna. Hänellä ei ole ns, kaveriystäviä ollenkaan hänen vaikean luonteen takia. Kukaan ja mikään ei voi olla viisaampi ja tietää asioita, kun hän itse.Jos hän alkaa jäädä toiseksi, hän keksii juttuja tai kääntää kaverille seln.
Minusta on tuntunut jo pitkän aikaa ,että hän kärsisi jotenkin masennuksesta ja peloista tulevaisuuden suhteen.
Onkohan hänellä jokin sairaus vai ainoastaan pelko tulevaisuudesta, mene ja tiedä? itse olen oppinut elämään eläkkeellä ja keksin aina jotain hauskaa tekemistä ja minulle ei eläkepäivät eivät ole tuottaneet mitään paineita, vaikka rakastin työtäni . Olen kait selviytyjä ja perheen tukipilari, mistä en halua todellakkaan ottaa martyyrin kruunua päähäni!!!
Hän nukahtelee vähän väliä ja autoa kun ajaa , joudun syrjäsilmällä vahtimaan, että hän ei nukahtelisi. Syy naposteluihin on se, että hän pysyisi hereillä.
Hän on aina ollut oman tiensä kulkija ja paennut vastuita aina.
Lasten ja hänen välillä ei ole mitään suhdetta, ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheet.
Hän ei osaa tehdä mitään esim, nikkarointia ,pientä remppaa ja ruokaa, kaikkea hän odottaa valmiina nenän eteen.
Itse olen ollut jo vuosia työkyvyttömyys eläkkeellä ja joutunut tekemään tämän perheen eteen kaikkeni. Nyt vanhempana olenkin oppinut ei sanan ja oppinut elämään kipujen ja oman itseni kanssa.
Nyt pelottaakin se, että mitä hän keksii työn tilalle, kun on niin reppana ja pelkäänkin, että hänestä tulee kärttyinen sohvaperuna. Hänellä ei ole ns, kaveriystäviä ollenkaan hänen vaikean luonteen takia. Kukaan ja mikään ei voi olla viisaampi ja tietää asioita, kun hän itse.Jos hän alkaa jäädä toiseksi, hän keksii juttuja tai kääntää kaverille seln.
Minusta on tuntunut jo pitkän aikaa ,että hän kärsisi jotenkin masennuksesta ja peloista tulevaisuuden suhteen.
Onkohan hänellä jokin sairaus vai ainoastaan pelko tulevaisuudesta, mene ja tiedä? itse olen oppinut elämään eläkkeellä ja keksin aina jotain hauskaa tekemistä ja minulle ei eläkepäivät eivät ole tuottaneet mitään paineita, vaikka rakastin työtäni . Olen kait selviytyjä ja perheen tukipilari, mistä en halua todellakkaan ottaa martyyrin kruunua päähäni!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mies ehdottomasti lääkäriin! Vastuutonta ajaa autolla jos toisen pitää vieressä sivusilmällä vahtia ettei toinen torkahda rattiin! Miehelläsi ei ole mitään asiaa ratin taakse.
Hän voi kärsiä esim. uniapneasta, narkolepsiasta jne. Miten sinulla ensimmäisenä tulee mieleen depressio?
Ehdottomasti somaattisen puolen lääkärille joka mitä todennäköisimmin laboratoriokokeiden lisäksi lähettää miehesi unitutkimuksiin.
Ja tosiaan, ei sinne ratin taakse, jos ei oma turvallisuus ole tärkeää niin kannattaa muistaa että tuolla liikenteessä on muitakin!!!!!
ps. itse menin suoraan yksityiselle neurologille joka laittoi sitten rattaat liikkeelle, unitutkimuksessa selvisi somaattinen sairaus..
Jos somaattiselta puolelta ei löydy mitään niin sitten satsaamaan siihen psyykepuoleen (toki asioistaan voi mennä keskustelemaan psykiatrin tai psykologin kanssa vaikka sairaus olisikin somaattinen..).
Siinähän tämä juttu piileekin, koska mieheni sanoman mukaan hänellä ei ole MITÄÄN vikaaa. Itse oon siitä eri mieltä. Eihän kukaan ns, normaali ihminen ole niin valtavan riippuvainen telkkarista, ylen syömisestä eikä tuollaisesta nukahtelusta.
Hänellä ei ole muunlaista elämää, kuin oman itsensä ympärillä pyörimistä. Auta armias, kun hän jää eläkkeelle vuoden kuluttua, jää häneltä pois se kallisarvoisin asia, työ, mikä on hänellä ollut etusijalla koko elämänsä ajan. Hän on todella yksin sitten.Minä olen nykyään, kyllä ajanut pitemmät matkat ,en ole vielä valmis lähtemään tästä maailmasta. Sellainen tapaus!!
..narsisti.
nimim. tuttua tekstiä ja kokemusta on. Erosin mutama kk sitten ja elämä on nyt ihanaa!!!
Kiitos,kerrankin on joku samaa mieltä kanssani, kun olen sanonutkin että hän on narsisti!Ja tämän kanssa olen elänyt 40 v ja onneksi olen osannut laittaa kampoihin jokaiselle hänen asialleen. En siis ole alistunut enkä hänestä riippuvainen, vaan osaan elää niinkuin pitääkin toiset huomioon ottaen. Minulla on ystäviä ja tekemistä ,kiitos vahvan luonteeni.
Jokainen on oman onnensa seppä ja olen itse tuon oppinut jo nuoruudessani!
Sori nyt vaan, mutta ainakaan tuon kuvauksesi mukaan mikään ei osoita miehessäsi narsismin merkkejä. Sen sijaan sinun kirjoituksistasi paistaa läpi kontrolloinnin ja diagnoisoinnin tarve, joka on varsin tyypillistä narsisteille.
Ai niin, unohtamatta "uhrautuvaisuutta" ("Itse olen ollut jo vuosia työkyvyttömyys eläkkeellä ja joutunut tekemään tämän perheen eteen kaikkeni.") joka myös marttyyriudeksi luetaan. Vain aito narsisti luettelee "uhrauksiaan" huomionkipeydessään.
Lisää huomioita:
CANDY63:"Ja tämän kanssa olen elänyt 40 v ja onneksi olen osannut laittaa kampoihin jokaiselle hänen asialleen. "
Narsistin uhri ei osaa laittaa kampoihin enää 40 vuoden yhteiselon jälkeen. Narsistin uhri on siinä vaiheessa jo nujerrettu. Sen sijaan narsisti jaksaa laittaa kampoihin jokaiseen uhrinsa asiaan, vaikka vuosikymmenet vierisivät. Narsisti ei väsy koskaan.
CANDY63: "En siis ole alistunut enkä hänestä riippuvainen, vaan osaan elää niinkuin pitääkin toiset huomioon ottaen. Minulla on ystäviä ja tekemistä ,kiitos vahvan luonteeni. "
Juuri näin sanoisi narsisti. Narsistin uhri uskoisi olevansa täysin riippuvainen narsistista, narsistin uhrilla ei ole enää ystäviä eikä muuta tekemistä kuin narsistin oikkujen ennustaminen ja niihin sopeutuminen. Narsistin uhri kokee itsensä kaikkea muuta kuin vahvaksi. Narsisti sen sijaan kokee itsensä vahvaksi luonteeksi, ja on ylpeä siitä.
CANDY63: "Jokainen on oman onnensa seppä ja olen itse tuon oppinut jo nuoruudessani! "
Tyypillistä narsistin puhetta.
Miksi kaikki pitää diagnosoida narsismiksi? Kyseessä on yli kuuskymppinen mies, joka ei kai kuulu siihen kaikkein innoikkaimmin avautuviin ihmisluokkiin. Miehellä voi hyvin olla masennusta, itsetunto-ongelmia sun muuta ahdistusta, melkein mitä vaan. Se vain että jos hän ei itse niitä tunnista niin on vaikeaa saada mies puhumaan kenellekään.
Jos olisin sinä niin avaisin keskustelun kertomalla miehelle omista havainnoistasi (niin kuin olet varmaankin siis tehnyt). Kertoisin hänelle miten nuo asiat vaikuttavat sinuun. Esim, itse en menisi miehen kyytiin joka nukahtelee rattiin. Siinähän on jo henki kyseessä. Kerro hänelle että hänen jäätyä töistä pois, odotat hänen osallistuvan kotihommiin. Voit myöskin kertoa kaipaavasi läheisimpiä välejä, sillä sinun mielestäsi se kuuluu avioliittoon.
Ei kannata odottaa että mies vain yhtäkkiä muuttaa tapojaan keskusteltuasi hänen kanssaan. Hän ei ehkä ikinä muutu ja sitten sinulla onkin edessäsi valinta. Oletko valmis kestämään avioliittoa, missä et saa läheisyyttä, oletko valmis tekemään kaiken yksin? Vai oletko lähdetkö mieluummin elämään itsenäistä elämää. Jotkut urilleen ajautuneet ihmiset muuten näkevät totuuden sitten kuin on liian myöhäistä. Esim jos ajan kuluessa päättäisit lähteä avioliitosta, miehesi saattaa sitten havahtua. Hän kun näkee sinut nyt osana kalustoa, joka on ja pysyy vaikka miten käyttäytyisi.
Jos olisin sinä, antaisin miehelle mahdollisuuden avautumiseen ja hänen olonsa paranemiseen (mikäli hän siis jostain mt-ongelmista kärsii), mutta en kyllä loputtomiin jaksaisi elää avioliitossa yksin. Mutta tämä on siis vain minun mielipiteeni.